Zombi

Ubisoftin Zombin tarjoama kuvaus Lontoon karmeasta kohtalosta nojaa väripaletissaan rankasti harmaan eri sävyihin ja taustalla pauhaa loputon sade. Molemmat luovat sopivan taustan tarinalle, joka on täynnä salaliittoja, ennustuksia sekä tietysti epäkuolleita. Toiminnan lomassa vieraillaan Lontoon kuuluisissa nähtävyyksissä, kuten Buckinghamin palatsissa ja Lontoon Towerissa.

Peli on menettänyt nimestään U-kirjaimen ja hieman muutakin siirtyessään Nintendon uusimmalta kotikonsolilta PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle. Kokemus on kuitenkin pääpiirteissään sama. Zombit ovat vallanneet Lontoon ja pelaajan täytyy selvittää mistä oikein on kysymys. Juoni ei voita käsikirjoituksensa osalta mitään kirjallisuuspalkintoja, mutta se ajaa asiansa. Samanlaista lausetta voisi käyttää lähes kaikkeen pelissä. Kokemus on ihan kiva, mutta ei jää lopulta mitenkään mieleen.

Pelin kerronta tuo mieleen esimerkiksi Bioshockin ja Half-Lifen, mutta se ei missään vaiheessa nouse esikuviensa tasolle. Sen sijaan huomasin usein ihmetteleväni sitä, miksi oikeastaan lähden suorittamaan näitä tuntemattomien henkilöiden antamia tehtäviä. En myöskään ymmärtänyt sitä, miksi hahmoani syytettiin valinnoista, joihin hän ei voinut vaikuttaa lainkaan.

Kerronta on kuitenkin hieman taka-alalla ja valokeilaan nousee pelattavuus, jonka keskeisenä vetonaulana ovat lopulliset kuolemat. Aina kun hahmo heittää henkensä, pelaaja löytää itsensä luotsaamasta uutta sankaria. Seikkailuun lähdetään tuolloin jälleen alkupisteestä ja kaikki kerätyt kamppeet ovat edelleen eläväksi kuolleeksi muuttuneen edellisen sankarin hallussa. Ensimmäinen tehtävä onkin rojujen hankkiminen takaisin. Mielenkiintoinen idea aiheuttaa ajoittain pieniä ongelmia myös juonenkuljetuksessa, sillä henkilöt eivät noteeraa keskusteluissa hahmon vaihtumista millään tavalla. Tällaiset pienet virheet etäännyttävät muutoin miellyttävän karmivasta maailmasta.

Hahmojen kuolemia ei kannata säikähtää, sillä vaikeustasoa ei ole ruuvattu mitenkään erityisen hankalaksi. Osassa tapahtumista voi jopa hieman huijata kuolemalla, sillä tarinan kannalta oleelliset esineet ovat myös uuden hahmon hallussa. Tosin kaikkein sadistisimmalla vaikeusasteella yksikin kuolema tietää koko pelin aloittamista uudelleen. Tässä tapauksessa henkikultaa täytyy varjella täysin eri tavalla.

Seikkailun aikana koetaan muutamia säväyttäviä ja yllättäviä kohtauksia, tosin kaikki eivät varmasti pidä tällaisista hieman halpoihin kikkoihin perustuvista säikyttelyistä. Tosin jos kuolo korjaa näiden jälkeen, niin niitä ei tarvitse kokea enää uudelleen. Tunnelma on kuitenkin kauttaaltaan sopivan ahdistava. Mielenkiintoisesti radion kautta jaettavat ohjeet voi halutessaan laittaa kuuluumaan PS4:n ohjaimen kaiuttimesta, minkä myötä maailmaan uppoutuu tiiviimmin.

Wii U:n ohjain eroaa suuresti kilpailijoidensa kapuloista ja sen hyödyntäminen oli eräs Zombi U:n mielenkiintoisimmista piirteistä. Ohjaimen ruudulla pystyi vaikka järjestämään reppunsa sisällön uudelleen reaaliajassa. Nykyisellään asia hoidetaan erilaisten kuvakulmien avulla, mutta aivan Wii U:n tasolle ei päästä. Tosin jos en olisi tutustunut jo aikaisemmin Wii U:n versioon, en olisi osannut toivoa parempaakaan ratkaisua.

Käännöksestä on jätetty pois myös moninpeli, joka nyt ei ollut kovin kummoinen. Tämän myötä toisille pelaajille ei voi jättää myöskään viestejä. Kumpikaan ominaisuuksista ei ole elintärkeä, mutta yli kaksi ja puoli vuotta myöhemmin julkaistavan version olettaisi olevan ainakin edeltäjänsä tasolla kaikilla osa-alueilla. Etenkin kun raudasta löytyy nykyään huomattavasti enemmän vääntöä. Tämä vaatimattomuus näkyy myös visuaalisella puolella, sillä pelin grafiikoissa olisi runsaasti petraamista. PS4:llä vastaan tuli sekä ruudun repeilemistä että kuvataajuuden ikäviä notkahduksia. Grafiikkansa puolesta Zombi sijoittuu sinne edellisen sukupolven konsoleilla nähtyjen nimekkeiden keskitasolle.

Viime aikoina on nähty todella paljon pelien remasterointeja. Eihän tässä sinänsä ole mitään vikaa, mutta toisaalta haluaisin nähdä yksinkertaisesti parempia pelejä enkä keskinkertaisia tekeleitä. Toki Zombi U:ssa nähtiin muutamia hyviä ideoita ja se ansaitsee mahdollisuuden suurempaan yleisöön.

Kannattaa pitää mielessä, että Zombi ei ole oikeastaan selviytymispeli vaan pikemminkin tavanomainen kauhupeli. Lisäksi kaikki vapaata leikkikenttää ja runsaasti leluja toivovat pettyvät katkerasti. Pelattavuus tuo mieleen esimerkiksi The Evil Withinin, tosin Zombin sisältö toistaa itseään huomattavasti nopeammin. Perusideana on aina vihollisten lauman hajauttaminen ja kalmojen kukistaminen yksitellen. Toisaalta suuremmat ryhmät voi yrittää niitata myös kauempaa.

Ammuskelu ja lähitaistelu toimivat ihan hyvin, mutta eivät myöskään tee suurempaa vaikutusta. Minua häiritsi erityisesti taisteluiden kaavamaisuus. Suurimman osan selvittää pelkän hyvän krikettimaila-ajoituksen avulla. Zombit eivät nousseet mitenkään suureksi uhkaksi, joten myöhemmin löydettävät aseet, kuten haulikko, rynnäkkökivääri tai varsijousi tuntuivat lopulta aika laimeilta palkinnoilta.

Alkuperäinen Zombi U jouduttiin varmasti kursimaan kokoon melkoisessa paineessa, jotta se saatiin ulos yhtä aikaa Wii U:n kanssa. Onkin erityisen harmillista, ettei sen remasteroituun versiota ole parannettu millään osa-alueella. Sen sijaan käteen jää kohtuullisella 20 euron hintalapulla varustettu hieman köykäinen käännös pelistä, joka ei onnistunut hyödyntämään täyttä potentiaaliaan edes Wii U:lla. Jos peli kiinnosti sinua aikoinaan, mutta et omista Nintendon kotikonsolia, voit tutustua siihen toki tätä kautta. Ei vain kannata odottaa mitään erityisen mahtavaa pelikokemusta.