Suomi
Gamereactor
arviot
WWE 2K23

WWE 2K23, nousu yläköydelle ei pääty naamalleen laskeutumiseen

WWE 2K23 on melkoinen möntti sisältöä. Sen matsivaihtoehdot, pelimuodot ja häkellyttävä muokattavuus tuntuvat ajoittain jo liialliselta näin satunnaisemmalle kuluttajalle, mutta hyvänä puolena jokainen löytää siitä jotain itselleen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Jenkkilän painipelit ovat soutaneet ja huovanneet vuosien mittaan melkoisesti pätevästä aina huutonaurua aiheuttaviin kamaluuksiin asti. Runko on nyt paremmin kasassa kuin pitkiin aikoihin, ja sekä iskut että painiotteet lähtevät nyt luontevammin ja luotettavammin kuin ennen. Edistyneemmät pelaajat voivat sukeltaa etenkin omien hahmojensa kanssa sitten melkoisiin sfääreihin kaadetun vastustajan asettelusta täydelliseen paikkaan kehän ulkopuolella tapahtuviin konnuuksiin asti. Oikeasta elämästä mallinnettuja taistelijoita on yli 180 kappaletta omine liikkeineen päivineen.

Eri pelimuotojen läpikäynnissä menisi sivu jos toinenkin, mutta kaikissa homma on pitkälti sama. Iskut ja manööverit aiheuttavat vahinkoa sekä elinvoimapalkkiin että tiettyihin ruumiinosiin, joiden murjoutumista voi hyödyntää erilaisilla otteilla, joilla vastustajan voi pakottaa luovuttamaan. Matsin edetessä osapuolet kehittävät muutamaa eri mittaria, joilla tehdään esimerkiksi hätäpoistumisia, pikaisesti ylös nousemisia ja sen sellaista. Toinen mittari avaa puolestaan painijan erikois- ja lopetusliikkeet käyttöön. Ilman näitäkin voi voittaa, mutta ne tekevät osuessaan sen verran höpöä, että moisia kannattaa odottaa (tai väistää parhaansa mukaan).

Hyökkäys on yleensä paras puolustus, mutta vastaiskuilla ja fiksulla sijoittautumisella sekä voimiensa säästämisellä voi päästä myös pitkälle. Vastaiskuissa tosin toimisi, että oikeaa napinpainallusta ilmaiseva ikoni olisi selkeämpi ja käyttäisi värejä pienen mustavalkoisen suherruksen sijaan. Muutenkin Sonyn viime vuosien tapa siirtyä värien käytöstä pelkkiin muotoihin aiheuttaa tällaisissa tilannesidonnaisissa ja nopeissa hetkissä harmaita hiuksia. Punainen nappi kun on paljon nopeampi erottaa muista vaihtoehdoista kuin ympyrä.

Tämä on mainos:

Pelin parannettu valaisumoottori lienee suurin syypää sen parempaan ulkoasuun yhdessä laadukkaiden animaatioiden kanssa. Tämä näkyy etenkin supertähtien omissa saapumisjaksoissa, joissa tulitehosteita tai suuria eleitä ei säästellä. Hahmojen silmät tuntuvat tosin edelleen hieman kuolleilta tai ainakin poissaolevilta, mikä näkyy pahiten lukuisissa tarinavetoisten pelimuotojen välinäytöksissä eikä itse matseissa. Näistä MyRise lienee kiinnostavimmasta päästä, sillä mukaan on mahdutettu peräti kaksi eri "kampanjaa". "The Lock" esittelee pelaajan luoman miespainijan ulkomailla "kouluttautuneena" lupauksena WWE-valikoimaan omine draamoineen päivineen. "The Legacyssa" naispainija joutuu murtautumaan entisen superstarasukulaisensa varjoista parrasvaloihin. Molemmissa pelaaja pääsee tekemään valintoja, painimaan pää- ja sivutehtävissä ja niin edelleen samalla hahmoaan kehittäen.

Jos muuten haluaa luoda JUURI sellaisen painijan kuin haluaa, WWE 2K23 tarjoaa kaiken ja vähän enemmän. Erilaisia arkkityyppejä, liikkeitä, verkkareiden kuviointeja ja sieraimen sijoitusvaihtoehtoja on niin paljon, että oman unelmahahmon tekemiseen voi valehtelematta käyttää päiviä. Etenkin, jos haluaa ohjata oman sisääntulonsa kameran liikkeistä taustamusiikkeihin ja pyrotekniikkaan asti. Kaikki on myös avattuna heti alusta asti, eikä 2K:n pelätty mikromaksuvimma ole päässyt täysmääräisenä tänne asti.

WWE 2K23WWE 2K23WWE 2K23

Uusi matsimuoto "War Games" on kohtalaisen hauska sekoitus häkkiottelua ja aseistuksen kanssa tempoilua, jossa kaksi yhteen liitettyä painimattoa täydentyvät uusilla painijoilla vähän väliä. Kun kaikki kahdeksan ovat yhtä aikaa pelissä tuoleineen päivineen, lopputulos on silkkaa kaaosta. Tällainen anarkia on toisaalta hauskaa, mutta paljastaa samalla pelimoottorin puutteet animaatioihin lukittautumisista ja haluttua hahmoa vastaan taistelusta. Mutta jos taktisempi tappelu ei innosta, War Games pelittää hyvin.

Tämä on mainos:

WWE 2K23 on teknisesti huomattavasti tukevammalla pohjalla kuin muutamia vuosia vanhat verrokkinsa. Kasvot eivät ole aivan täydelliset vieläkään, mutta ainakin tunnetummat painijat tunnistaa jo ilman nimeäkin. Harmillisesti pelin latausajat ovat venyneet ainakin testatulla Playstation 5:llä SSD:stä huolimatta, mikä näkyy etenkin MyRisen eri osioiden välillä hyppiessä. Matsitkin saisivat latautua hieman nopeammin, jotta toiminnan pariin pääsisi heti eikä hetken päästä. Toisena pienenä kritiikkinä pelin musiikkivalikoima on äärimmäisen pieni ja yllätyksetön sisältäen lisäksi kappaleita joita ei valikoita selaillessa kestä kuunnella sitten ollenkaan (nämä saa kytkettyä onneksi pois päältä asetuksissa).

WWE 2K23 ei ole ehkä täydellinen, mutta se tarjoaa melkoisen kattauksen pelattavaa varsin pätevällä pohjatyöllä toteutettuna. Latausaikojen pituus lienee sen suurin harmi, mutta itse matsien alettua pelimoottori pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Jos showpaini on kiinnostanut joskus tai edelleen, pelille kannattaa antaa mahdollisuus.

HQ
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Valtava määrä pelimuotoja, tuhottomasti muokattavaa, 2K:lle vaatimattomat mikromaksut
-
Pitkät latausajat, pieni sieluttomuus kasvoanimaatioissa
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Perjantain arviossa vapaasti painiva WWE 2K23

Perjantain arviossa vapaasti painiva WWE 2K23

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

WWE 2K23 on melkoinen möntti sisältöä. Sen matsivaihtoehdot, pelimuodot ja häkellyttävä muokattavuus tuntuvat ajoittain jo liialliselta näin satunnaisemmalle kuluttajalle, mutta hyvänä puolena jokainen löytää siitä jotain itselleen.



Ladataan seuraavaa sisältöä