Wolfenstein II: The New Colossus

Jälkitarkastelussa voidaan sanoa, että Wolfenstein: The New Order oli aliarvostettu peli. Teoksen nauttima jälkimaine ei heijastele niitä arvioita, joita se julkaisussaan sai. Joka tapauksessa odotukset jatko-osan suhteen olivat korkealla, ja onneksi niihin on myös onnistuttu vastaamaan.

Tarina on edelleen yhtä hölmö kuin edeltäjässään, mutta asioita ei kuitenkaan oteta yhtä kevyesti. Joukko persoonallisia vastarintataistelijoita käy taistoa teknologisesti erittäin edistyksellisiä natseja vastaan. Kansallissosialistit kun hallitsevat koko planeettaa voitettuaan toisen maailmansodan. Hitlerin kiinnostus okkultismia kohtaan tuotti tulokseksi sodan kulun muuttaneet aseet, ja tässä vaihtoehtoisessa historiassa natsit pitävät Yhdysvaltoja rautaisessa otteessaan. The New Colossus rakentaa The New Orderin päälle, mutta lisää joukkoon aiempaa enemmän niin laatua kuin absurdiuttakin. Machine Games ottaa myös omalla tavallaan kantaa päivänpoliittisiin aiheisiin.

Wolfenstein II: The New Colossus on tiukasti yksinpeliseikkailu. Nykyisenä moninpelien luvattuna aikana on kuitenkin selvää, että Wolfenstein II yhdessä Super Mario Odysseyn ja Assassin's Creed Originsin kanssa osoittavat tarinavetoisissa yksinpeleissä olevan edelleen puhtia.

Henkilökohtaisesti en ole aikoihin nauttinut yhtä paljon ensimmäisen persoonan pyssyttelypelin tarinasta. Mukana on hieman kaikkea: haastavia taisteluja, hiiviskelyosioita, isoja räjähdyksiä, hirmuisia pahiksia, vaikuttavaa estetiikkaa, isoja aseita ja vetoavasti etenevä tarinankerronta. Nämä kaikki yhdessä saavat pelaamaan eteenpäin nähdäkseen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Wolfenstein II:n suurin ansio on sen tavassa esittää vaihtoehtoinen historiansa uskottavalla tavalla. Natsien alistama Yhdysvallat tuntuu todelliselta paikalta. Mukaan on ujutettu myös purevaa poliittista satiiria: toisen terroristi on toisen vapaustaistelija, ja konfliktissa on aina kaksi osapuolta. Mainittava on myös persoonalliset henkilöhahmot, joiden onnistunut sanailu osoittaa Machine Gamesin osaavan asiansa.

Visuaalisesti peli näyttää oikein hyvältä. Natsit näyttävät uhkaavilta, ja asiaankuuluvat symbolit ja muut kuvat ovat vahvasti esillä. Pisteenä iin päällä ovat edistyneen mekaaniset puvut ja muut futuristiset varusteet. Onneksi pelaaja pääsee myös käsiksi tehokkaisiin aseisiin, joista useita voi käyttää kahta samaan aikaan. Tiukoissa paikoissa tämä ylimääräinen tulivoima on erittäin tervetullutta. Taistelut vaihtelevat hitaan hiiviskelyn ja äänekkäiden tulitaistelujen välillä. Tekoälyä on ilmeisesti hiottu alkuperäiseen peliin verrattuna, joskin muutaman kerran pahikset tekevät edelleen tyhmyyksiä taistelun tiimellyksessä. Ajoittain nokkelasti hiipimällä voi ohittaa merkittävän osan taisteluista, mutta suoraviivainen eteenpäin pyssyt paukkuen -lähestymistapa toimii myös. Tällöin on kuitenkin varauduttava siihen, että natsit kutsuvat avukseen lisävoimia.

Aseiden käyttäminen on entistä nautinnollisempaa, ja Wolfenstein II on samalla tasolla Destiny 2:n kanssa niin äänien kuin aseiden tuntumankin osalta. Aseita ei määrällisesti ole paljoa, mutta kaikki ovat laadukkaita, ja niitä voi lisävarusteilla muokata matkan aikana mieleisekseen. Ehkä mieleenpainuvin on ajoittain erilaisilla asemilla latausta vaativa Laserkraftwerk.

Aseiden ohella myös B.J.:n kykyjä parannellaan. Tarjolla on muun muassa tuplahyppyä, ahtaisiin koloihin mahtumista ja tiettyjen seinien läpi ryntäämistä. Näiden avulla taisteluihin tulee uudenlaista syvyyttä lisääntyneiden mahdollisuuksien muodossa. Myös tasosuunnittelu on tehty tukemaan erilaisia lähestymistapoja, ja näin ollen ympäristön kanssa voi olla eri tavoin vuorovaikutuksessa edetessään. Kentät itsessään ovat kookkaita, ja ajoittain tehtävänanto ei ole riittävän selkeä. Asiaa ei auta sekään, että joskus maastossa ei olekaan niin helppoa liikkua kuin ulkoisesti voisi ajatella. Muuten Machine Games on onnistunut luomaan vaihtelevan kavalkadin maisemia, joissa on mukava samoilla. Tunnelma on kohdallaan, ja lisäksi nurkissa riittää salaisuuksia löydettäväksi. Kerättävät tavarat taustoittavat omalla tavallaan tarinaa, mutta ne istuvat huonosti muuhun tempoon. Adrenaliinihuuruinen toiminta pysähtyy kuin seinään, jos haluaa välillä uppoutua lueskelemaan keräämiään tiedostoja. Toisaalta maailmaan immersioituminen saattaa olla mitä parhain ajanviete toisella kierroksella.

Tukikohtana toimii kookas sukellusvene, josta asumisen ohella lähdetään tehtäviin. Myös täällä riittää monenlaista tekemistä ja eri hahmojen kanssa jutustelua. Pelattavaa riittää varsinaisen tarinan jälkeenkin: tehtävät sijoittuvat jo nähtyihin kenttiin, mutta niitä on sovitettu uusiksi tilanteiden vaatimalla tavalla.

Kaiken kaikkiaan Wolfenstein II:n sekoitus toimintaa ja tarinaa on mitä parhaiten onnistunut. Ensimmäisen pelin B-elokuvien kliseet tekevät paluun, mutta nyt ne yhdessä muun tarinan kanssa ovat aiempaa paremmin toteutettu. Tämän ohella on mainittava tyydyttävä pelattavuus ja monipuolisen persoonallinen hahmokavalkadi. Toistaiseksi kyseessä on vuoden paras pyssyttelypeli. Toki on muistettava, että Call of Duty: WWII ja Star Wars Battlefront II ovat vielä tulossa ennen vuoden vaihtumista.