Wild Bastards on myöhäiskesän isoimpia mukavia yllätyksiä

Wild Bastards on henkinen jatko-osa Void Bastardsille ja edeltäjänsä tavoin peli asettelee paljon erilaisia lajityyppejä toistensa päälle saaden tulokseksi jotain erikoista, mutta samalla hyvin toimivan lopputuotteen. Mukana on ensimmäisen persoonan räiskintää, ja toisaalta vuoropohjaista strategiapelaamista, ja siihen päälle sitten roguelike-pelaamista, cowboy-hattuja, revolvereita ja neonvalaistu vaihtoehtoinen versio spagettilänkkäristä. Toisin sanoen tässä on paljon kaikenlaista.

Wild Bastards on, tai oli, se vaarallisin lainsuojattomien ryhmä galaksissa ennen kuin Jebediah Chaste ja hänen joukkionsa lainsuojattomia pyyhkäisivät Wild Bastardsin pois yksi kerrallaan melkein kaikki. Kaksi viimeistä jäljelle jäänyttä jäsentä, Spider Rosa ja Casino, suuntaavat galaksiin löytääkseen ja herättääkseen henkiin kaatuneet jengin muut jäsenet, ja siis saattaakseen joukkion entiseen loistoonsa - ja toki tavoitteena on ottaa Jebediah Chaste lopullisesti päiviltä.

Kaatuneita tovereita on kaikkiaan 11, ja he ovat levinneenä kautta galaksin, joten nyt on matkustettava aurinkokunnasta aurinkokuntaan, joista jokainen koostuu useista planeetoista. Kun näille planeetoille laskeutuu, käytetään taktista karttaa suunnistamiseen planeetalla, jossa on kaikkea aina kilpailevista jengeistä aarteisiin ja modeihin, energiaa ja kilpiä myyviä kauppoja, joilla on valikoimissa myös päivityksiä ja muuta sen sellaista - ja toivottavasti se yksi kadonnut jengitoveri on sekin jossain.

Kaikki jengin jäsenet parantuvat jatkuvasti pysyvillä modeilla eli Aceilla, ja pelikerran aikana saa lisämodeja, jotka sitten kuollessa katoavat tai kun siirtyy aurinkokunnasta toiseen. Niin modit kuin Acet ovat tärkeitä, ja niitä kannattaa kokeilla, sillä minkä tahansa modin voi antaa kelle tahansa jengin jäsenelle. Ja heitä tarvitaan tulitaisteluissa, joihin väistämättä joudutaan.

Tulitaisteluissa joutuu pienelle ensimmäisen persoonan pyssyttelyareenalle, jotka käydään kummallisessa neonvalaistussa länkkärimaailmassa - ja muissa paikoissa erilaisilla teemoilla. Nämä taistot voivat kestää 15 sekunnista useisiin minuutteihin ja jos ei ole varuillaan, voi oma jengi pyyhkiytyä pois minuuteissa - nämä jaksot ovat itse asiassa selvästi taktisempia kuin saattaisi luulla, sillä jos juoksee eteen aseet paukkuen, ei selviydy hengissä pitkään.

Kysymys on eräänlaisesta kissa ja hiiri -pelaamisesta, eikä ainoastaan pyssyttelyjaksoissa, vaan myös suunniteltaessa matkustusreittiä kartalla. Aikaa ei ole loputtomasti, koska tietyn ajan jälkeen Jebediah Chasten nuorimmainen ja kovin innokas alainen Prince McNeil kera muiden Chasten lähimpien lähtevät pelaajan perään, ja jos kiinni saavat, ei pelaaja ole ainoastaan pulassa, vaan todella isossa pulassa. On siis tutkittava karttaa mahdollisimman paljon, kerättävä saalista mahdollisimman paljon, vapautettava omat jengiläiset, jos sellaisia on, ja sitten kiirehdittävä pois ennen kuin joutuu takaa-ajetuksi.

Blue Manchu on luonut kaikkiaan 13 loistavaa jengiläistä, jotka kaikki ovat pelattaessa erilaisia, ja heillä kaikilla on runsaasti persoonallisuutta. Ainoa valituksen aihe on, että muutama heistä ei vain toimi, mutta suurin osa on loistavia, kunhan tuntee heidän vahvuutensa ja heikkoutensa. Eri jengiläiset ovat kaikki eri tavoin aseistettuja, kuten esimerkiksi Casinolla on haulikko, The Judgella on futuristinen tarkkuuskivääri, Spider Rosalla on kaksi revolveria ja Smoky voi ampua tulta käsistään.

Jokaisella jengiläisellä on 'Stunt' eli eräänlainen erikoiskyky, joka aktivoituu power up -vahvennuksen mukaan poimiessa. Casino voi heittää kasinon pelimerkin, joka räjäyttää satunnaisen pahiksen, The Judgella on Judgement Time, joka hidastaa aikaa 10 sekunniksi, jolloin voi suorittaa erittäin tarkkoja laukauksia, ja Smoky voi sytyttää pahiksia tuleen matkan päästä.

Kun koolla on tällainen joukko lainsuojattomia, on draamaa luvassa. Mukana on siis vihanpidon mekaniikka, jossa eri jengiläiset voivat olla toistensa kanssa joko kaveruksia tai vihoissa. Jos kaksi jengiläistä on kaveruksia, he auttavat toisiaan taisteluissa ja jos he ovat vihoissa, he eivät ratsasta yhdessä pelaajan liikkuessa kartalla, mikä saattaa vaikeuttaa oman joukkion kokoonpanoa pelikertaa suunnitellessa. Jos poimii matkan varrelta kypsiä papuja tinapurkissa, voi laittaa kaksi jengiläistä sopimaan keskenään papujen avulla.

Lopuksi on sanottava, että kyseessä on roguelike, mutta jossain määrin voi päättää, miten paljon roguelikea haluaa. Tämä tehdään Ironman Modessa, joka on valikoissa asetettavissa kolmelle tasolle: off, on ja super. Näin voi valita, miten paljon peli rankaisee - ja vaikka laittaisi off, on peli silti roguelike. Jos valitsee super, täytyy olla melkoisen tarkkana ja muutenkin kokenut roguelike-pelaaja.

Wild Bastards näyttää omanlaiseltaan eikä varmaankaan miellytä kaikkia, mutta sitä ei voi väittää, etteikö tyyli olisi yhdenmukainen - koska sitä se on. Valikoista ja taktisesta kartasta aina ensimmäisen persoonan räiskintäjaksoihin. Äänimaailma on loistava, ja hyviä 'Howdy pard'ner!' -ääniä ja murteita kuulee jengiläisiltä - kuitenkin lyhyet heitot, joita pahikset käyttävät taisteluissa, ovat jokseenkin yksitoikkoisia.

Pahiksia on kaikkiaan 41 erilaista, joita pelin aikana piestään. Koska monet ensimmäisen persoonan räiskintäosuuksista tapahtuvat samoissa ympäristöissä, mutta hieman eri tavalla suunnitelluilla alueilla, on tuloksena itseään toistavuutta, mutta tämä saattaa nopeasti muuttua, kun mukaan astuu uusi lainsuojaton uuden aseen ja uusien kykyjen kerä. Ja taas pelaaminen on kiinnostavaa.

Wild Bastardsilla Blue Manchu on luonut loistavan, joskin hieman erilaisen, jatko-osan Void Bastardsille. Wild Bastards on hyvässä tasapainossa, tuntuu hyvin tehdyltä ja on menestyksekäs roguelike mahtavilla henkilöhahmoilla, runsailla jännittävillä pelimekaniikoilla, jotka on kasattu toistensa päälle, ja mukana on enemmän taktista syvyyttä kuin voisi odottaa. Samaan aikaan peli on melko helposti lähestyttävä, joten vaikka ei olisi strategia- ja roguelike-pelien mestari, Wild Bastards on hyvä paikka aloittaa - ja kyseessä on yksi myöhäiskesän isoimmista hyvistä yllätyksistä.