Wii Music

Siinä missä muut nykypäivän musiikkipelit laittavat pelaajansa leikkimään rokkitähteä, yrittää Wii Music houkutella koko perheen musisoimaan klassisempien melodioiden tahdissa. Suorituspaineita ei tarvitse pelätä, sillä päivän sana on helppo pelattavuus. Periaatteessa kuka tahansa pystyy saamaan Wii Musicin avulla musiikiksi ymmärrettävää ääntä aikaan, musisointi kun ei yksinkertaisimmillaan vaadi muuta kuin ohjaimen vispaamista tahdissa.

Pääasiallisia pelimuotoja Wii Music tarjoaa kolme. Oppituntien aikana opetellaan pelin perusteita ja hieman vaikeampiakin muunnelmia, minipeleissä voi testata omaa sävel- ja tahtikorvaansa ja jammailuosuudessa voi pelin kappaleista vääntää oman sovituksensa joko yksin tai ystävien kera. Minkäänlaista haastetta ei tarvitse pelätä, sillä esimerkiksi jamien lopputuloksesta saatavat pisteet voi määritellä itse. Peli ei pelaajalleen palautetta jakele. Hieman hämärästi minipeliosuus on todella nopeasti pelattu, sillä niin kapellimestarointi kuin tiukukelloversio Guitar Herosta tarjoavat soitettavaksi ainoastaan viisi kappaletta. Konservatorion teoriatunneilla maistunut visailu puolestaan päättyi kymmenen tason jälkeen. Niinpä "peli" on nähty noin tunnissa, jonka jälkeen kaikki kappaleet ja soittoareenat ovat käytettävissä ja pelaajalle jää käteen omalaatuinen ohjelmalelu.

Ohjausmuotoja peli tarjoaa neljä ja soittimia hulppeasti yli kuusikymmentä. Soittamisen ideana on matkia kunkin soittimen soittotapaa fyysisesti ja siten päästä sisään musisoinnin maailmaan. Pääsääntöisesti soittimia soitetaan heiluttamalla ohjainkapuloita annetun kappaleen tahdissa. Kappaleen tyyliä voi muuttaa iskemällä lyöntejä normaalitahtien väliin. Ohjainten nappuloilla saa vaihtelua soittimesta irtoaviin ääniin. Heiluttelusta poikkeavasti puhallinsoittimia soitetaan viemällä ohjain keula edellä suun eteen ja painelemalla painikkeita ohjaimen asennon määrittäessä äänenkorkeuden. Nuottien soittamista ei yhdelläkään ohjaustavalla harrasteta.

Wii Music tarkoittaa pohjimmiltaan hyvää, mutta harmillisesti sen suurimmat ongelmat ovat musiikkipeliksi anteeksiantamattomat. Eri soitinten soittotavat eivät puhallinsoittimia lukuun ottamatta juurikaan toisistaan eroa, joten yksinkertaistamisen voidaan sanoa menneen liian pitkälle. Kosketinsoittajan näkökulmasta harmitti suuresti pianovariaatioiden rinnastaminen ohjauksen osalta lyömäsoittimiin. Koska soitettaviin säveliin ei voi vaikuttaa, ei kosketinten pelaaminen muistuta oikeaa asiaa vähimmässäkään määrin. Sama ongelma pätee lyömäsoittimiin, erityisesti isompiin rumpusetteihin. Edes lyötävää kohdetta ei voi valita, joten rumpujammailusta ei saa mitenkään tehtyä haluamansa kuuloista. Pienenä lisämyönnytyksenä bassorumpua ja hi-hatia voi halutessaan polkea Wiin tasapainolaudalla. Kieli- ja puhallinsoitinten soittaminen on niin ikään liian yksinkertaista ja tylsää rämpytystä tai naputtelua.

Itse soittamista suurempana virheenä Wii Musicissa on musiikki itse. Musiikki on midi-tasoista piipitystä, jota vielä nipin napin sietäisi puhtaina versioina. Itse sovitettuja kakofonisia pimputuksia ei sen sijaan kuuntele kissakaan naukumatta. Myös pelin kappalelista kompastuu yrittäessään tarjota kaikille jotain. Joukossa on pari musikaaliklassikkoa, muutama klassinen Nintendo-tunnari, vähän toistakymmentä kasarihittä ja armoton liuta Tuiki, tuiki tähtösen ja Jaakko-kullan kaltaisia riemukkaita ikivihreitä. Näiden kanssa pelleily on hauskaa vain hetken, sen jälkeen korvat vievät voiton ja kieltävät pelaamasta enää enempää.

Wii Musicin kompastuminen harmittaa oikeasti, sillä rytmipelien joukkoon mahtuisi mainiosti yksi ihan oikeakin musiikkipeli. Konsepti on hyvä ja tovin peli onnistuu viihdyttämään, erityisesti porukalla pelatessa. Pidemmän päälle kuitenkin liika yksinkertaisuus, tavoitteettomuus ja kerrassaan kamala musiikki työntävät pois pelin luota. Wii Music on melkoinen pettymys ja osoittaa hieman ironisesti sen, miksi musiikkipeleissä pääosaa näyttelee itse musiikki.