Pelin kehystarina on ihastuttavan kliseinen. Vin Dieselin ääntä ja naamaa kantava klanipää on pakokuskeista paras. Yllätys yllätys, hurjapäinen kaaharimme onkin piilokyttä, jonka tehtävänä on soluttautua Barcelonan alamaailmaan! Kuka olisi arvannut? Toimeksiantona on saada takaisin arvoituksellinen Paketti, jonka sisältämät tiedot voisivat kaataa valtioita. Tehtävä on niin tärkeä, että kaikki keinot ovat sallittuja, mukaan lukien valtavat aineelliset vauriot ja tuliaseilla silmittömästi liikenteessä räiskiminen. Juoni on siis ehtaa ja siksi ihan parasta B-luokkaa!
Koska kyseessä on selvästi toimintaelokuvaksi pyrkivä peli, realismilla ei ole Wheelmanissa mitään osaa eikä arpaa. Autoilla voi huoletta törmätä kahtasataa seinään ja jatkaa välittömästi matkaa, eikä pistoolista lopu koskaan ammukset. Siviilien runnomisesta ei sakoteta ja sunnuntaisuhareihin törmääminen on korkeintaan hidaste. Kiilaamisestakin on tehty taidetta, sillä tässä pelissä auto ei ole pelkkä ajokki vaan lyömäase. Ohjaimen tattia heilauttamalla kaara kiskaisee sivulta toiselle ja täräyttää vieressä kaahaavan kumijalan päin piennarta niin, että kipinät ja pellinpalat vaan lentävät.
Viimeistään sankarin tekemät stuntit lyövät homman niin yli, että on täysin mahdotonta olla nauttimatta menosta. Liikennettä törkeästi vaarantamalla kasvatetaan vauhtimittaria, jonka täyttyessä voi vaikkapa kiepsauttaa ajokin selkä menosuuntaan päin ja ampua takana tulevia kumijalkoja moottoreihin. Pelaaja voi myös milloin tahansa tehdä täysin järjettömän loikan autosta toiseen ja kaapata se lennosta haltuun. Ja joka paikassa räjähtää jotain koko ajan!
Jotta peli ei olisi ihan pelkkää rälläämistä, tekemistä tarjotaan erilaisten tehtävien muodossa. Oli kyse sitten vikkelästä taksimatkasta Barcelonan halki tai kilpa-ajosta keskellä vilkkaasti liikennöityjä katuja, liki kaikkia tehtäviä yhdistää hurjan ylinopeuden tavoittelu. Niin kauan kuin homma pysyy tien päällä, peli maistuukin mannalta. Jahka piilopollarimme jalkautuu, homma ei toimi läheskään yhtä hyvin. Tekemistä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, ellei yksinkertaista räiskintää tai hölkkäämistä seuraavan auton luo lasketa. Vaan meneehän se siinä muun menon ohessa.
Wheelman on häpeilemättömän kliseinen tuote aina muodokasta femme fatalea myöten, ja se on kerrankin hyvä juttu. Genretietoinen peli ei yritä olla mitään muuta kuin puhdasta korkeaoktaanista autotoimintaa, ja olen puhtaan yllättynyt siitä, miten hyvin kokonaisuus on saatu toimimaan. Jarrupoljin on heikoille.