Warhammer: The End Times - Vermintide

Torin laidalla viilettävää sankariseuruetta tervehtii kadut täyttävä karjunta. Massiivinen karvainen hahmo ilmestyy kaltevan rakennuksen harjalle hyppien katolta katolle tarkkaillen samalla intensiivisesti ryhmäämme. Muutama sekunti eteenpäin, ja onnistun juuri ja juuri välttämään liiskautumisen veriseksi lammikoksi katukiveykseen. Livahdan kavereideni taakse ja toivon salaa Frankensteinin hirviön Skaven-version kohdistavan vihansa johonkin muuhun.

Fatsharkin Warhammer: The End Times - Vermintide on Skaveneiden täyttämä tarina näiden pyrkimyksestä valloittaa Ubersreikin kaupunki, jota puolustaa viisi urheaa sankaria. Heidän tehtäväkseen jää pakottaa Skavenit takaisin maan alle ja pelastaa siinä samalla myös kansalaiset. Tukikohtana toimii Red Moon Inn, jossa seurue voi valita seuraavan tehtävänsä ja säätää varustustaan tai väsätä täysin uusia kamoja.

Pelattavuus on kohdillaan ja tarjoaa kohtuullisesti vaihtelua tapahtumien rullatessa eteenpäin. Aluksi eri kohteita on vain muutama, mutta ne läpäisemällä kaupungin muut alueet avautuvat hiljalleen rymyttäväksi. Eri kentät vaihtelevat mukavasti. Toisissa sankaripartio matkaa kaupungin eri osien läpi ja osassa keskitytään pienemmille alueille ja erilaisten teemojen ympärille. Etenkin jälkimmäiset ovat hauskoja ja erittäin haastavia, kunhan vaikeustaso on vain ruuvattu tarpeeksi hankalaksi. Normaalin taistelun lisäksi poppoolla on yleensä jokin erityinen tehtävä. He voivat rontata esimerkiksi säkkejä tai ruutia samalla kun loputtomilta tuntuvat rottasotilaiden aallot yrittävät tökkiä, kuristaa, runtata, viiltää ja ampua sankareita. Jokaisella kentällä on oma selkeä teemansa, vaikka ulkoisesti kaikki tapahtuu samannäköisen kaupungin eri alueilla ja ympäristössä. Kaupunki on oma uskottava kokonaisuutensa, joten palavien kattojen päällä sompaillessa voi kaukaisuudessa bongata edellisestä kentästä tutun kellotornin.

Pelimekaniikat ottavat kohtalaisesti inspiraatiota Valven zombimättö Left 4 Deadistä. Tehtävänä on yleensä päästä pisteestä A pisteeseen B. Osa erikois-Skaveneista muistuttaa kyvyiltään Left 4 Deadin erikoiszombeja, mutta konsepti on on Vermintidessä vahvempi. Tunnelma on kautta linjan vahva ja synkimmissä hetkissä sitä voi leikata melkein veitsellä. Goottilainen arkkitehtuuri ja säästeliäästi käytetyt valonlähteet tekevät monista tapahtumapaikoista painostavia. Skavenit voivat puskea iholle kaikenlaisista koloista, viemäriaukoista ja katoilta, joten mikään paikka ei ole täysin turvallinen. Löydettävää ja kerättävää on paljon, mutta Skaven-armeija ei anna hengähdystaukoja. Pelaajien on pakko edetä ripeästi, mikä ei ole lainkaan turvallista. Kentät on tarkoitus pelata useamman kerran läpi, joten seuraava komppaus voi paljastaa jotain, mikä edellisen kerran paniikissa jäi näkemättä.

Ryhmätyö on Vermintidessä kaiken alfa ja omega eikä täysin satunnaisessa seurassa pelaaminen ole välttämättä helppoa. Erikois-Skavenit poimivat sooloilijat äkkiä pois muonavahvuudesta ja ilman kaveria kohtalo on kova. Ryhmässä liikkuminen kasvattaa elinajanodotetta huomattavasti. Ennakkoversiossa tietokoneen ohjastamat bottikaverit olivat varsin laiskoja nostamaan kavereitaan ylös, mutta asia on onneksi korjattu julkaisuversioon. Ne jäävät kuitenkin toisinaan edelleen laahaamaan jalkojaan tai jumiin vihollisen ja kovan paikan väliin.

Hahmon ohjastaminen on nopeaa ja sulavaa, mutta kentän rakenteisiin voi välillä jäädä turhan helposti kiinni vaikka tilaa näyttäisi olevan runsaasti. Pienen kivitalon kokoisen rotan hyökkäyksen aikana tämä synnyttää turhaan tarpeetonta stressiä. Netin yli pelatessa pelaajien liikkeet saattavat ajoittain olla hieman jäljessä siitä, missä he omalla ruudullaan ovat.

Ulkoasun suhteen olen hieman kahden vaiheilla. Osa rakennuksista näyttää toisiinsa nähden latteilta ja jotkin tekstuurit ovat tarpeettoman kiiltäviä tai kumimaisia. Kaupungin ulkopuolinen luontokin vaikuttaa hieman laimealta. Kaukaisemmat näkymät ovat tyylikkäitä, mutta pelaajien välittömästä läheisyydestä löytyy epätasaista toteutusta. Vihollisten ulkoasu on hieman nuhjuinen, vaikka isoissa väännöissä siihen ei tulekaan kiinnitettyä juuri huomiota. Valoefektit on toteutettu ensiluokkaisesti ja kantavat ehdottomasti kortensa kekoon pelin synkän tunnelman luomisessa sekä pienissä yksityiskohdissa kuten valon heijastumisessa aseista, verestä ja vedestä.

Skaveneita on montaa erilaista sorttia, jotka pakottavat pelaajan muokkaamaan pelitapaansa tilanteesta toiseen. Jokainen hahmo voi taistella niin läheltä kuin kaukaa ja tarvittaessa molempia tyylejä sekoittaen. Juuri kun kuvittelee niitanneensa viimeisenkin rotan, nurkan takana odottaa pieni armada siimahäntiä kyttäämässä tilaisuuttaan.

Peliäänien huomioimisesta voi olla paljon apua. Eri Skavenit ääntelevät eri tavoin, joten tulevaa vastustajaa voi arvailla korvatuntumalla. Taustamusiikki pauhaa etenkin taistelukohtauksissa hienosti. Hiljaisempina hetkinä äänimaisema täyttyy herkemmistä yksityiskohdista, jotka sopivat hienosti eri kohtauksiin. Dynamiikka räjähdysten, huutojen ja miekkojen kalskeen täyttämän taistelun ja hiljaisen etenemisen välillä on melkoinen.

Hahmovalikoima on vakuuttava sekä aseistuksen että ulkoasunsa puolesta. Jokaisella sankarilla on oma asevalikoimansa, jota voi muuttaa ja parannella kenttien välillä. Kun kaikki eri aseet ja sankarit pistää yhteen, erilaisia variantteja on tuhansia. Sankarin valitseminen vaikuttaa siis merkittävästi omaan pelityyliin. Hienona yksityiskohtana kääpiöllä pelaaminen siirtää vinkkelin pykälän verran alemmas muihin verrattuna. Jopa hahmojen omat huoneet majatalossa on koristeltu heidän omien mieltymystensä mukaan. Hahmot juttelevat etenkin kenttien alussa aktiivisesti, tarjoten omia näkemyksiään ja haastaen välillä kevyttä riitaa muiden kanssa. Samalla avataan paremmin, miksi juuri nämä sankarit ovat jääneet kaupunkia puolustamaan ja mistä koko kaaos johtuu.

Peli on eittämättä täysveristä Warhammeria. Ulkoasu, hahmot ja heidän motivaationsa kumpuavat suoraan Games Workshopin luomasta maailmasta ja toimii sekä siihen ensimmäistä kertaa tutustuville että pidempään liemessä marinoituneille.

Peli on erinomainen synnyttämään tyhmän hymyn naamalle sen jälkeen, kun olet kahlannut läpi Skavenien meren liikkuessasi kujalta toiselle. Salamurhaajarotan kuiskaukset ilmassa saavat niskan karvat nousemaan pystyyn. Tunnelma on katossa terän löytäessä tiensä rottaan toisensa jälkeen, mutta korkeimmillaan pelin upeita näkymiä ihaillessa. Vermintide synnyttää varmasti reaktion pelaajassa kuin pelaajassa. Tahti on usein hengästyttävä nousten lähes ahdistavaksi ja rytinän aikana kadottaa helposti kaiken tajun ajan kulumisesta. Warhammer maailmana houkuttelee jatkuvasti keksimään, löytämään ja lukemaan lisää.

Alunperin aioin antaa pelille vahvan kasin, mutta Vermintiden vahva tunnelma ja dynamiikka kippasivat numeron pykälän paremmaksi. Peli on ihastuttavan ankea, joten toivon Fatsharkin jatkavan ehdottomasti tällä tiellä kohti seuraavaa fantasiarotua ja tapahtumapaikkaa. Toivottavasti Vermintide on vasta alkua.