Maaliskuun alussa järjestettiin suljettu betatesti, jossa oli mahdollisuus testata hieman Warhammer: Chaosbanea. Kyseessä on toimintaroolipeli, joka ammentaa innoituksensa kahdesta mahtavasta lähteestä eli Diablosta ja Warhammerin fantasiamaailmasta. Kyseessä oli pelin varhainen versio, jonka myötä monet asiat olivat vielä lukkojen takana, mutta se tarjosi kuitenkin pienen näkymän siihen, millaista mättöä on oikein tulossa.
Tarjolla oli kaksi roolipeleistä hyvinkin tuttua hahmoluokkaa. Konrad Vollen on soturi, joka luottaa kättä pitempään, kun taas Elontir on maagi, joka taioillaan pistää möröille tulen persauksen alle ihan kirjaimellisesti. Kummallakin on käytössään luonnollisesti aivan erilaiset kyvyt, joten pelikokemus on hyvinkin erilainen sen mukaan kummalla haluaa seikkailla. Vollen osaa heiluttaa ja pyöritellä miekkaansa hyvinkin erilaisilla tavoilla ja tarvittaessa mäjäyttää kilvellään useammankin mörököllin hetkeksi tajuttomaksi. Soturi sopii pelaajille, jotka tykkäävät kunnon käsikähmistä. Kunnioitettu velhomme Elontir puolestaan haluaa pitää etäisyyttä vastustajiinsa, jotta hän voi keskittyä heidän moukaroimiseensa muun muassa tuli- ja sähköpalloilla. Hauskasti velhon viimeisintä taikaa voi halutessaan ohjata oikealla analogisella ohjaimella, joten esimerkiksi sähköpalloa voi pyöritellä vaikkapa saman vihollisen päällä.
Toteutukseltaan peli vaikutti olevan ihan kelpo tasolla, tosin se ei onnistunut säväyttämään millään osa-alueella. Grafiikka oli OK, ja kenttien pohjasuunnittelu tuntui aika tavanomaiselta. Ulkoasultaan peliä voisi markkinoida geneerisenä fantasiaseikkailuna, enkä päässyt kuin ajoittain kiinni Warhammerin henkeen. Ulkoasussa oli myös yksi erittäin ärsyttävä piire, nimittäin tekstien pieni koko. Tätä kun olisi tarkoitus pelata kotisohvalta löhöten eikä nenä ruudussa istuen joten olisi mukavaa, jos fontin kokoa voisi säätää mieleisekseen. Äänten puolesta todettakoon, että möröt mölisivät mukavasti ja taistelun kalske ajoi asiansa, mutta tälläkään saralla ei tehty mitään uutta.
Tehtäviä oli tarjolla muutamaa erilaista tyyppiä, ja niissä päästiin esimerkiksi kidnappaamaan Kaaoksen palvelija sekä pelastamaan sotilaita kultistien käsistä. Kaikissa tapauksissa käytännössä vain juostiin läpi putkimaisten kenttien ja lahdattiin loputtomia vihollislaumoja. Mukana oli myös mielestäni pelien pahin vitsaus, jolla tarkoitan aikarajoitettuja tehtäviä. En oikein näe mieltä siinä, että minun pitää vain juosta kiireellä ohi vihollisista, kun niiden teilaaminen on kuitenkin koko pelin ydinidea. Toivottavasti näitä ei nähdä kovinkaan montaa lopullisessa versiossa.
Warhammer: Chaosbane vaikutti ensimmäisen testin perusteella ihan kohtuulliselta peliltä, joka ei kuitenkaan onnistunut luomaan allekirjoittaneelle valtavaa innostusta sitä kohtaan. Uskon että kyseessä tulee olemaan ihan pätevä toimintarope, jota on mukava mättää kavereiden kanssa. Vähän pelkään, ettei peli nouse suuruuteen oikein millään osa-alueella. Tässä vaiheessa on kuitenkin liian aikaista vetää lopullisia johtopäätöksiä, ja saa nähdä, onnistuvatko kehittäjät loihtimaan siihen jotain omaperäistä ja koukuttavaa.