Warhammer 40,000: Darktide on kokenut muutoksia Xbox Series X:llä

Pelasin sieluttoman paljon Warhammer: Vermintide 2 -peliä, joten odotin suurella innolla jatkoa Warhammer 40,000: Darktide, joka julkaistiinkin viime vuonna. Mutta julkaisu epäonnistui pahoin. Darktide kärsi pahoista teknisistä ongelmista puhumattakaan siitä, että hahmonkehitys ja tasapaino olivat pahasti pielessä. Fatshark päätti lykätä Xboxin version julkaisua jonnekin tulevaisuuteen korjatakseen ja parannellakseen ilmenneitä ongelmia. Niin sanottu Patch 13 on nyt julkaistu, ja nyt peli on siinä kunnossa, missä sen olisi pitänyt olla alusta alkaen. On aika arvioida Xbox Series X:n (ja S:n) versio.

Verrattuna Warhammer: Vermintide 2 -peliin, Warhammer 40,000: Darktide on aivan toista maata tuotantoarvojensa osalta. Ulkoasu asettaa niin tunnelman kuin avaa tilanteenkin. Pelaaja on Reject, jota syytetään mahdollisesti syyttä rikoksesta. Uusi elämä koittaa Inquisitionin jäsenenä, ja määränä on pysäyttää Chaos, ettei se ota haltuunsa Tertiumin kaupunkia Atoma-planeetalla. Ja kaiken takana on jumala Nurgle. Tarina on koko ajan enemmän läsnä verrattuna Vermintide-peleihin, ja keskusalueella kulkiessa voi kuulla henkilöhahmojen puhuvan tarinan tapahtumista. Jos Warhammer 40K on entuudestaan tuttu, on mukana runsaasti pieniä viittauksia.

Valittavana on neljä hahmoluokkaa, joista jokainen on varsin erilainen. Veteran on perinteinen sotilas, Zealot on uskonnollinen tulen ystävä, Psyker hyödyntää psyykkisiä voimia ja Ogryn on iso ja vahva. Oma suosikkini on Ogryn, ja jopa kamerakulma havainnollistaa, että nyt pelataan pienellä jättiläisellä. Omaa hahmoaan on mahdollista muokata erilaisilla työkaluilla.

Warhammer 40,000: Darktiden pelaaminen on ilo. Pahikset käyvät päälle suurin joukoin. Harva peli on näin tiivistunnelmainen taisteluissaan. Ohjaus on nopea ja tarkka, ja iskuissa on voimaa takana. Kirveellä iskeminen todella tuntuu siltä, ja sama pätee tuliaseisiin.

Kavereiden kanssa pelaaminen on yleensä se paras tapa edetä varsinkin kovemmilla vaikeustasoilla. Satunnaisessa joukossa pelatessa yleensä vähintään aina yksi katoaa omille teilleen, toinen varastaa "lootin" ja kolmas ei suostu parantamaan pelikavereita. Varsinkin pomotaistoissa tarvitaan yhteistyötä pelaajien kesken.

Pelin maailma on pimeä ja paha, ja se on hienoa se. Yksityiskohtia riittää, ja valaistus on suorastaan loistavaa. Säteenseurantaa ei ole mukana, mutta valittavana on joko grafiikan tai suorituskyvyn etusijalle asettaminen. Toisin sanoen peli rullaa joko 30 fps tai 60 fps. Kovimmissa paikoissa vauhti on ehkä 50 fps. Kyseessä ei siis ole suuri ongelma, mutta huomion arvoinen silti.

Kokemustasot nousevat kokemuspisteiden myötä, ja Patch 13 lisää mukaan perinteiset kykypuut. Pisteitä voi liikutella, joten kokeilla voi täysin vapaasti, Toisin sanoen lopulta kaikki pelaajat osaavat kaiken, mitä itse en pidä hyvänä asiana. Mutta ymmärrän myös vastakkaisen kannan. Sekin on sanottava, että Fatsharkilla on vielä työtä tehdä peleistään helpommin ymmärrettäviä. Iso osa valikoiden ja keskusmaailman toimintojen ymmärtämisestä jätetään pelaajan oman viitseliäisyyden varaan. Jos lajityyppi ei ole entuudestaan tuttu, saattaa nopeasti siirtyä kokonaan toisten pelien pariin. Ja kosmeettisen roinan saamisen kynnys on aivan liian korkea. Fatshark haluaa tietysti laskuttaa niistä oikeaa rahaa, mutta lopputuloksena on usein se, että kaikki pelaajat juoksevat ympäriinsä saman näköisinä.

Kaiken kaikkiaan tarjolla on mahtava kavereiden kanssa pelattava toimintapeli niin konsolilla kuin PC:llä. Fatsharkin tekemät muutokset ovat merkityksellisiä, ja Xbox Series X:n versio on hyvin tehty. Kanssapelaajien löytäminen on helppoa Xbox Game Passin ansiosta. Warhammer: Vermintide 2:n tasolle ei ylletä, mutta kovin kauaksikaan ei jäädä.