Viking: Battle for Asgard

Spartan: Total Warriorista poiketen Vikingin pelimaailma on avoin ja mytologia vaihdettu kreikkalaisroomalaisesta norjalaiseen. Mutta katkeaako raaja rattoisasti ja vältetäänkö pelisuunnittelun sudenkuopat?

Vapaasti viikinkimytologiaa mukaileva tarina lähtee liikkeelle, kun kuolleiden jumalatar Hel pistää viikingit ahtaalle. Maat ja mannut täyttyvät epäkuolleista, ja sekös harmittaa. Pelaajan ohjastaman sankarin on otetta tilanne haltuun ja survottava zombit takaisin manan majoille. Hommaa hoitelee taistelussa kaatunut Skarin, jonka jumalatar Freia palauttaa elävien kirjoihin.

Pelimaailma on jaettu kolmelle eri saarelle. Maisemat vaihtelevat metsäisiltä niityiltä lumiseen vuoristoon, päätyen lopulta Helin laavankatkuisiin joutomaihin. Vastaan tulee vallattuja kyliä, kaivoksia, vihollisia ja kultaa tuhlattavaksi. Alussa lähes koko saari on vihollisen kansoittama ja viikinkisoturit vankeina. Suuren armeijan kokoamisessa ja saaren lohikäärmeen vapauttamisessa riittää tehtävää. Päälinnoituksen piirityksessä nimittäin tarvitaan apujoukkoja. Isoissa linnoituksissa käydään pelin massiivisimmat taistelut. Linnoitukset on jaettu useampaan eri osioon, joissa täytyy nirhata vastustajia kentälle tuottavat shamaanit. Siinä sivussa pistetään poikki ja pinoon tusinoittain rivipahiksia.

Taistelukirvestä ja miekkaa heilutteleva Skarin on melkoinen tappokone. Taisteluarsenaaliin kuuluvat erilaiset iskut, yhdistelmähyökkäykset ja erikoisliikkeet. Vihulaisen päivät voi päättää myös verenhurmeisilla lopetusliikkeillä. Valikoima kasvaa tarinan edetessä voimakkaammilla ja tilannekohtaisilla iskuilla. Merkittävää taistelussa on se, ettei Skarin kykene pakenemaan vihollisiaan. Koitokset on suunniteltava niin, että lopussa tantereella seisoo vain viikinki. Tehtävien tavoitteet eivät pahemmin vaihtele, mutta jokainen taistelu on oma, hieno kohtauksensa oikein ajoitetuin torjunnoin ja iskuin. Skarin voi teilata vihollisiaan myös kolmen eri elementtiriimun avulla. Voimaa ukkos-, tuli- ja jäähyökkäyksiin kerätään kuolleiden vihollisten jälkeensä jättämästä energiasta.

Taistelun heikkous on hyökkäysten samankaltaisuus ja vajaatehoisuus. Vasta viimeisen tason liikkeistä löytyy hieman sitä raakaa voimaa, jota arkistokaapin kokoiselta viikingiltä sopii odottaa. Spartanin tyylisiä, monta miestä kerralla kaatavia iskuja jää kaipaamaan. Osa elementtihyökkäyksistäkin jää aneemisiksi. Räväkkyyttä ja mielikuvitusta olisi saanut olla enemmän. Kyvyt eivät myöskään kehity riittävästi, ja sinänsä hyvä perustaistelu ei monipuolistu tai tehostu kuin vasta viimeisellä saarella.

Epäkuolleet eivät ole lähteneet sen kummemmin irrottelemaan erikoisilla yksiköillä, vaan joukosta löytyy kymmenkunta taistelijaa erilaisilla aseilla. Isompia komistuksia ovat valtavaa kahden käden miekkaa heilutteleva soturi ja järkälemäinen jätti. Nämä vaativat taipuakseen mittavasti kuritusta, ja lopuksi minipelin jossa Skarin survoo miekkansa henkihieverissä olevan rumiluksen läpi. Pienehkö vihollisvalikoima ei haittaa, sillä joukossa ei ole väkisin väännettyjä ilmestyksiä. Linnakkeenvaltaustehtävissä jättiläinen paiskomassa kymmenittäin viikinkejä pitkin kukkaketoa satojen vastustajien ympäröimänä on näkemisten arvoista.

Graafisesti peli on hyvää keskitasoa. Skarin liikehtii sulavasti teilaten vihollista vasemmalta ja oikealta. Maasto piirtyy riittävän kauas, ja erityisesti veden aaltoilu on komeaa. Onkin sääli, että Skarinin kroolaustaidot ovat siirtolohkareen luokkaa. Vaikuttavinta pelissä ovat valtavat linnoitustaistelut, joissa kentällä voi olla kerralla satoja taistelijoita. Tällöin ruudunpäivitys voi nykiä kevyesti, mutta en kokenut sitä häiritseväksi.

Äänipuoli on oudon lakoninen. Taustamelua tai musiikkia on hyvin vähän, eikä ympäristö välity siitä riittävästi. On tietysti ymmärrettävää, että epäkuolleet eivät pahemmin pulise, mutta komeiden katkontaoperaatioiden päätteeksi olisi ollut kiva kuulla vähän korinaa. Äänipuoli kokonaisuutena tuntuu vähän keskeneräiseltä. Puhetta on varsin vähän, ja sekin Spartanin tapaan skottilaisirlantilaisittain murrettuna.

Viking on hyvin tehty peli, mutta mikään ei suuria taisteluita lukuun ottamatta loksauta leukoja. Tyyli on muuttunut Spartanin massataisteluista toimintaseikkailun suuntaan, ja se on pelin suurin ongelma. Muunnoksessa on menetetty iso osa ainutlaatuisuutta ja samalla on jouduttu tiukasti kilpaillulle areenalle God of Warin ja muiden kanssa.