Indie-julkaisija Versus Evil on ilmoittanut, että The Banner Saga julkaistaan tänä kesänä iPadille ja Android-tableteille. Stoicin, kolmen entisen Bioware-kehittäjän, luomus tarjoaa taktista roolipelaamista viikinkiajan puitteissa. Peli ilmestyi alkuvuodesta tietokoneille. Kosketusnäytölle optimoitujen tablet-versioiden lisäksi peli on kääntymässä myös konsoleille, mutta julkaisu menee vähintään vuoden loppuun.
Pelillisten ansioidensa lisäksi The Banner Saga muistetaan mobiilijulkaisija Kingin (Candy Crush Saga) kanssa käydystä kädenväännöstä, jossa kyse oli saaga-nimen käytöstä. Stoic ei taipunut Kingin uhitteluun.
The Banner Saga ponnisti Kickstarterista vuonna 2012 saaden yli 724 000 dollaria joukkorahoitusta.