Kirjaudu sisään
[Tähän haastatteluun on saatavilla paikalliset tekstitykset] Tomás Hijo on tunnettu kirjailija ja taiteilija, ja tässä Asturiassa käydyssä keskustelussa puhumme hänen matkastaan digitaalisesta taiteesta perinteisiin tekniikoihin, yhteistyöstä Guillermo del Toron kanssa ja Tolkienin maailmasta, Salamancan legendoista sekä neuvosta aloitteleville taiteilijoille, jotka liikkuvat uudessa, tekoälyllä täyttyneessä toimintaympäristössä.
"Hei, Gamereactorin ystävät! Tämä on jälleen yksi niistä harvoista tilaisuuksista, jolloin teemme haastattelun espanjaksi, sillä olemme täällä merkittävän taiteilijan kanssa jonka olen odottanut innolla tapaavani. Olemme seuranneet taidettasi, tarinoitasi ja no, minulle olet yksi parhaista fantasia-kuvittajista juuri tällä hetkellä. Ja tietenkin tarjoamme tekstityksen kansainvälisille kollegoillemme, jotta he voivat seurata töitäsi, jotka uskon olevan myös kansainvälistä luonnetta. Käsittelemme myös elokuvatyötäsi, josta puhumme vähän myöhemmin. Mielestäni sen on ylitettävä rajat, vaikka olemmekin Espanjassa, vaikka olemmekin Asturiassa, vaikka olemmekin Avilésissa, Celsius 232:ssa."
"Joten kiitos paljon. Ensimmäinen asia, josta halusin kysyä sinulta, on juliste. Tämä Tämän vuoden juliste on täysin sinun tyyliäsi. Kerro meille hieman lisää tästä jumalattaresta, siitä, mitä hänestä tulee ulos, näistä lapsista, tästä eräänlaisesta... No, se on vähän hieman kammottavaa, anteeksi ilmaisu, mutta tietenkin se on sinulle tyypillistä kaiverrustyyliä. Mitä voit kertoa minulle tästä julisteesta? No, se on vähän kammottava, kuten sanoit, ja itse asiassa olen yrittänyt lieventää sitä mahdollisimman paljon – julisteen kammottavuutta – ja se, mitä halusin välittää. No, ensinnäkin oli valtava kunnia, että sain suunnitella julisteen Celsius-festivaalille, koska se on ylivoimaisesti suosikkifestivaalini; minulla minulla on aina hauskaa, kun tulen tänne – kaikki ystäväni ovat täällä, ihmisiä, joiden kanssa työskentelen yhdessä, mutta joita en näe vuoden aikana, ja tavallaan yritin kuvata sitä, mitä Celsiusin henki merkitsee minulle. Tein melkoisen määrän luonnoksia – tein melko paljon luonnoksia – ja lopulta tulin siihen johtopäätökseen, että minulle Celsius on kunnianosoitus tarinankerronnalle. Joten yritin mennä mahdollisimman kauas taaksepäin siinä konseptissa löytääkseni tarinankertojan – sen esivanhempien, alkukantaisen tarinankertojan. Ja ajattelin sfinksiä – sfinksiä, joka esitti arvoituksia; ajattelin myös seireenejä, jotka houkuttelivat äänillään, no, yritin vähän perehtyä kaikkiin mytologioihin, jotka liittyi sanaan ja tarinoihin, ja lopulta päätin luoda sfinksin – sfinksin, joka on tavallaan kaikkien tarinankertojien äiti, kaikkien tarinankertojien, ja joka käyttää sarjaa naamioita eri hahmojen ilmentämiseen. Ja se on julisteen taustalla oleva konsepti, ja no, kuten sanoit, se on kaiverrus – se on esillä näyttelyssä; täällä festivaalilla on parhaillaan grafiikanäyttely, ja siellä voit nähdä alkuperäisen teoksen. Se on linoleumipainatus, ja tavallaan – no, se on vähän kuin sitä henkeä, jolla teen töitäni, eli yritän kertoa tarinoita kuvien kautta. Joskus myös sanojen kautta, ja tavallaan olen onnistunut, luulen, yhdistämään joukon asioita, joita halusin kovasti tuoda yhteen ja jotka olen mielestäni onnistunut yhdistämään – no, ainakin jossain määrin. Eikä se kammottava tunnelma ole paikallaan, koska yksi Celsiusin pääteemoista on tietysti kauhu. Halusin kysyä – ennen kuin siirrymme tarkemmin taiteeseen, kaiverruksiisi – halusin kysyä sinulta Salamancan legendoista, Salamancan luolan myytistä, tästä legendasta, tästä huhusta, jonka mukaan paholainen opettaa siellä ihmisille pimeitä taitoja. Se on asia, jota käsittelimme äskettäin ystävämme ja kollegamme Ángel Luisin Sucasas, joka kehittää peliä nimeltä Toymaker, Miten halusit välittää tämän? Olet ensisijaisesti taiteilija, mutta roolissasi kirjailijana, miten halusit välittää nämä myytit ja legendat? Miten halusit varmistaa, että mahdollisimman laaja yleisö – koska teos on myös käännetty – saisi tietää näistä Salamancan legendoista? Aivan. No, tämä on ensimmäinen kuvakirja, jonka olen koskaan luonut. Tuolloin kuvitin pääasiassa oppikirjoja, lastenkirjoja ja nuorten kirjoja, ja päätin luoda kirjan, jossa oli erilainen painopiste; kirjoitin sen itse, ja kaikki juontaa juurensa isoisästäni, joka oli erinomainen tarinankertoja ja henkilö, joka oli asunut koko elämänsä Salamancassa ja joka kertoi minulle tuhansia tarinoita – joista osa liittyi liittyi legendoihin, toiset taas olivat vain yksinkertaisia vitsejä, mutta olin kiehtonut kaikesta siitä, ja jälleen kerran, uskon, että tarinankerronnan taide, josta kerroin sinulle aiemmin, juontuu kiinnostuksestani niihin tarinoihin, joita isoisältäni – siitä kaikki alkoi. Joten kirjoitin sen kirjan vuonna 2002, ellen erehdy, ensipainos ilmestyi. Salamancasta löytyy valtavasti legendoja – se on tietysti muinainen kaupunki, jolla on rikas perinne – ja mainitsit luolan, sen luolan Salamancassa – se on enemmän kuin pelkkä legenda, se on kokonainen legendojen kokonaisuus, ja jollain tavalla se mielestäni todella vangitsee sen kaupungin, Salamancan, olemuksen, joka on ennen kaikkea yliopistokaupunki – kaupunki, joka ainakin teoriassa on omistautunut oppimiselle jo hyvin pitkään– jo 1100-luvulta, jo 1200-luvulta lähtien. Ja niinpä La Cueva de Salamanca kertoo meille, että on olemassa sellainen Salamanca pinnalla – se, jonka näemme – eli Salamancan yliopistokaupunki, akateeminen kaupunki – ja erityisesti noina vuosina myös kirkollinen kaupunki. Mutta Salamancan Salamancan alla on tunneliverkosto, johon pääsee luolan kautta – joka on raunioituneen kirkon sakaristo, jossa opetetaan toista puolta – pimeää puolta. Toisin sanoen, yläkerrassa on kaikki valaistunut tieto – laki, teologia, kaikki sellainen . Alakerrassa on demonologiaa, nekromantiaa. Ja niinpä siellä oli joukko opiskelijoita, jotka kokoontuivat tuohon luolaan opiskelemaan kaikkia niitä pimeitä taitoja. Ja legendan mukaan – no, se on hyvin pitkä ja siitä on monia versioita – että no, siellä kokoontui seitsemän opiskelijaa seitsemäksi vuodeksi; opetus oli ilmaista, ja opettajana toimi paholainen, eikö niin? Joissakin versioissa hän on kirkonvahti – no, tiedätkö, se vaihtelee. Ja jokaisesta näistä seitsemänvuotisista kursseista ilmaisen koulutuksen hinta oli se, että yksi oppilaista maksoi sielullaan ja ikuisella orjuudellaan paholaiselle tuosta koulutuksesta. Ja sitten tarina jatkuu markiisin, Villenan markiisin, kanssa, joka opiskeli luolassa ja joka onnistuu lopulta temppuillaan ja taikuudellaan voittamaan itse paholaisen. Joten, no, kuten sanoin, se on eräänlainen kaupungin pimeä puoli – Salamancan pimeä puoli kerrotaan siinä legendaarisessa tarinakokoelmassa, joka tunnetaan nimellä Salamancan luola. Ja se voi olla nykyään varsin mielenkiintoinen fantasia, joka tapauksessa. Myöhemmin käsittelemme opetusta ja yliopistomaailmaa, mikä myös kiinnostaa minua, mutta puhutaanpa ensin tekniikastasi, sopiiko? Mainitsit, no, tavallaan sen vanhanaikaisen vivahteen, klassisen vivahteen. Lähestymistapasi on varsin keskiaikainen – mitä mieltä olet, mitä se tuo mukanaan tuon tumman tai vanhanaikaisen vivahteen lisäksi? Sinulle kaiverrukseen keskittyminen on vähän kuin fyysisyyttä, kestävyyttä. Mitä mieltä olet, mitä tämä tekniikka tuo mukanaan ja mikä tekee teoksistasi täysin erilaisen tai erottuvan? Olen sitoutunut kaiverrukseen ja muihin tekniikoihin."
"Kaikki alkoi ideasta, jonka keksin: halusin luoda kuvituksen, joka näyttäisi siltä kuin se olisi peräisin suoraan itse kirjasta. Toisin sanoen, ei kuvitusta, jonka nykyaikainen taiteilija olisi luonut klassisen tekstin pohjalta, vaan pikemminkin esimerkiksi jos minä kuvittaisin Tolkienia, ne kaiverrukset näyttäisivät siltä, kuin ne voisivat olla osa itse romaanista – ikään kuin hobitti olisi piirtänyt ne. Tiedätte jo, että Tolkien leikittelee hieman tällä ajatuksella – ajatuksella löydetystä käsikirjoituksesta, että syvällä on kirja, josta kaikki tämä on peräisin. Miksi emme luo kuvituksia juuri tuohon kirjaan?
Aivan kuin Sam Gamgeella itsellään olisi ollut kirjaa kirjoittaessaan kollega, joka oli osaava piirtäjä ja luonut kuvituksia hänen puolestaan. Joten valitset tekniikan juuri tuon ominaisuuden vuoksi, jotta se näyttää siltä kuin se olisi peräisin toisesta ajasta ja syntyisi juuri sen tekstin fantasiamaailmasta, jota kuvitan. Ja sinulta kysytään tietysti Tolkienista, tietenkin – olet tehnyt töitä Tolkienin teosten pohjalta, ja tänä vuonna puhutaan paljon Taru sormusten herrasta – no, onhan tänä vuonna 25-vuotisjuhla ensimmäisestä Peter Jacksonin elokuvan, ja Gollum on jo aivan nurkan takana; näyttää siltä, että Málagan Diego Comic-Conissa Málagassa keskitytään vahvasti Taru sormusten herraan. Sinulla sinulla on oma tuotantosi ja myös Tarot."
"tapoja esitellä taidettasi. Kerro vähän eroista tai inspiraation lähteistäsi.
Yhtäältä on olemassa olevia franchising-sarjoja tai ideoita – Guillermo del Toro ja Tolkien; ja toisaalta okkultismi, tarot-maailma, joka on myös viime aikoina varsin trendikäs. Miten se sopii sinulle? Ehkä se sopii todella hyvin taiteelliseen tyyliisi. Mitä haluat kertoa minulle näistä kolmesta näkökohdasta? No, kun niihin perehtyy, se on jonkin verran rinnakkaista. Sanotaan, että yksi asia ei liity täysin toiseen, mutta niiden yhdistymisessä on järkeä. Kun päätin aloittaa henkilökohtaisen kaiverrusprojektin, valitsin *Taru sormusten herrasta*; valitsin Tolkienin koska se on yksi suosikkikirjoistani. Olen Espanjan Tolkien-seuran jäsen Espanjan Tolkien-seuran jäsen; olin elokuvien suuri fani; tunnen henkilökohtaisesti joitakin elokuvien suunnittelijoista, joten se on maailma, joka on minulle hyvin lähellä sydäntä ja erittäin rakas. Ja joten päätin luoda sarjan henkilökohtaisia kaiverruksia aiheesta, ja tein ne, kehitin niitä ottamatta huomioon, että tekijänoikeuksiin liittyy tiettyjä rajoituksia, tekijänoikeuksiin liittyviä rajoituksia, joihin tietenkin lopulta törmäsin, kun aihe oli saavuttanut melko paljon suosiota; oli hetki, jolloin siitä aiheutui ongelmia. Ja samaan aikaan, toisaalta koska rakastan kauhuelokuvia, rakastan Lovecraftia, rakastan kaikkia näistä asioista, aloin myös työstää sarjaa sivuprojekteja, jotka johtivat siihen, että tienani risteytyi Guillermo del Toron kanssa. Ja sitten minulla oli romanttinen illallinen Pariisissa, jonka aikana syntyi idea luoda tarot-korttipakka, ja kun loin ”Del Toro” -tarotkorttipakkaa, täytyy sanoa, että se onnistui todella hyvin – tein sen amerikkalaiselle kustantajalle, ja siitä lähtien he alkoivat tilata muita tarotkorttipakkoja, ja joten loin muutamia, jotka perustuivat Jim Hensonin maailmoihin – Labyrinth, Dark Crystal , ja yksi ehdotuksista, jonka he minulle tekivät – ja tämä oli todellakin tilaus – oli tarot-pakka Sormusten herra -tarotkortit, joten sanotaanpa vain, että lopulta… Lopulta ne sulautuivat yhteen. Se oli erittäin palkitseva projekti, koska siihen liittyi tietenkin kahden minua kiinnostavan maailman yhdistäminen. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut tarotista, mutta ennen kaikkea graafisena ja kerronnallisena ilmiönä, en niinkään tarotin yliluonnollisena puolena – jota, kuten sanotaan, en vahvista enkä kiistä – vaan se, mikä on aina kiinnostanut minua – ja minulla on laaja kokoelma tarot-korttipakkoja – on juuri tämä sen puoli – ja myös eräänlainen äänetön kirja, kuvakirja, jonka voi koota ja käyttää tarinoiden kertomiseen. Ja sitten, no, sen lisäksi tarot-kortit on perinteisesti valmistettu käyttäen tekniikoita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin ne, joita minä käytän, värillisiä puupiirroksia, joten, no, sanotaanpa, että se kaikki on osa eräänlaista graafista, kerronnallista kokonaisuutta, joka kiinnostaa minua suuresti. Ja sitten koko legendaarinen puoli – koko teokultismi, yliluonnollinen ja niin edelleen – kiinnostaa minua myös kiinnostaa minua paljon, joten, no, nämä ovat kaikki teemoja – teemoja, jotka kiinnostavat minua erittäin paljon. Ne liittyvät läheisesti toisiinsa, ja lopulta jotkut ilmestyvät sekoitukseen, toiset taas, mutta käytän melkein aina samaa elementtien yhdistelmää. Ja voisimme palata yhdistämään tämän Salamancan luolaan. Olen varma, että siellä jaettiin tarot-kortteja tarotkortteja jaettiin siellä todennäköisesti. Ehdottomasti. Vielä yksi pieni asia Guillermo del Torosta. Sanoit, että sinulla oli tämä romanttinen treffi – siitä juontui luova ja taiteellinen rakkaus. Hän on meidän mielestäni ohjaaja, joka käyttää esineitä runsaasti välineinä, melkein kuin hahmoja. Sanoisitko, että juuri tämä hänen töidensä piirre teki yhteistyöstä täydellisen? Vastaako tuo filosofia ja lähestymistapa taiteen tekemiseen sinun ajattelutapaasi? Voitko suhautua siihen enemmän esineiden kautta? Oletko luonut taideteoksia hänelle? Luuletko, että tämä oli yksi asioista, jotka helpottivat työtä? En ole koskaan ajatellut sitä, mutta se on hyvin todennäköistä, koska itse asiassa sen yhteistyön jälkeen työskentelin elokuvissa El Callejón de las Almas Perdidas (Nightmare Alley) -elokuvan ja Frankensteinin parissa. Molemmissa tapauksissa tehtäväni oli – ei niinkään suunnitella hahmoja tai lavasteita, vaan suunnitella rekvisiittaa – toisin sanoen suunnitella esineitä. Ja elokuvassa Nightmare Alley loin elokuvassa käytetyn tarot-korttipakan, ja elokuvassa Frankenstein ne pienet opetuskortit, joita sokea mies käyttää opettaakseen tytölle lukemista. Joten on todellakin mahdollista, että esineillä on tuollainen arvo, koska tietenkin minun kaiverruksillani – jotka olivat ensimmäinen asia, johon hän törmäsi – on tuollainen arvo, koska ne eivät ole pelkästään paperille painettuja kuvia, vaan niillä on tilavuutta, niillä on erityispaperille ominainen laatu – toisin sanoen niillä on myös esineellinen arvo. Ja se oli luultavasti yksi tekijöistä, joka kiinnosti häntä – se kaiverruksille ominainen konkreettinen laatu. Kuten olemme sanoneet, ne ovat myös hyvin fyysisiä. Ja viimeinen seikka – olet maininnut useita kertoja, että yliopistossa se on tietysti asia, joka on hyvin olennainen osa Salamancan elämää; sen voi tuntea kaduilla. Olet myös professori, ja olet maininnut siirtymisesi digitaalisesta taiteesta tai digitaalisesta taiteesta ja digitaalisista työkaluista paljon perinteiseen taiteen tekemisen tapaan. Tietenkin se, mistä kaikki puhuvat mutta josta kukaan ei halua puhua, on opas. Mikä on avain uuden sukupolven opiskelijoiden opettamiseen, jotka ovat nykyään kiinnostuneita taiteen luomiseen, jotta vahvistetaan ajatusta henkilökohtaisesta tekijyydestä, jotta he eivät sorru käyttämään muilta taiteilijoilta omaksumiaan työkaluja, jotka saattavat hämärtää heidän näkemystään luoda jotain omaa ja uutta. En tiedä, ohjaatko sinä heitä enemmän kohti niitä jotta heidän aivonsa ja hermosolunsa aktivoisivat ne prosessit, jotka, kuten parhaiten – jos et vain ota laitetta käteen ja ala nauhoittaa, et kehitä lihasmuistia – vai onko olemassa jokin salaisuus, jolla heidätkin pidetään innostuneina, koska, no, kirjailijat, taiteilijat, toimittajat – olemme kaikki vähän kuin ääninäyttelijöitä, hieman uhattuina siitä, että kone pystyy tekemään tämän jo nyt. Joten, mikä on avain?
Miten lähestyt asiaa? Miten motivoit heitä? Miten saat heidät sinne? No, minulla oli mahdollisuus lähteä yliopistosta juuri silloin, koska en ole ollut professorina muutaman vuoden ajan. Ja se oli juuri ennen tekoälyn nousukautta. Nyt kuvittelen, että henkilöä, joka ottaa paikkani juuri nyt, ja miten hän hoitaa tehtävänsä. No, mielestäni avain tähän kaikkeen tähän – en oikeastaan halua ryhtyä ennustelemaan tai esittämään suuria koska kyseessä on niin valtava ilmiö, että mielestäni on mahdotonta tietää mitä tulee tapahtumaan tai mitä juuri nyt tapahtuu. Mutta se, mihin uskon – ja mikä huolestuttaa minua eniten, kun ajattelen yliopisto-opiskelijoita tai ihmisiä, jotka ovat vasta aloittamassa uraansa – on se, miten aiotte selviytyä vaikeasta, kivikkoisesta ja jyrkän polun, jonka näiden asioiden oppiminen edellyttää. Ja että tuolta polulta, siitä mitä syntyy ainutlaatuinen visio, henkilökohtainen visio ja visio, jonka olet todella luonut itse, ei kone, jolle annat ohjeita. Toisaalta, on tietysti olemassa myös hyvin helppo polku, joka on kirjoittaa komento koneeseen ja saada jotain, joka pohjimmiltaan ei ole muuta kuin koko joukon aiempien asioiden uudelleenmuokkaus ja pastissi. Joten, en tiedä, yrittäisin kannustaa juuri sitä puolta – sitä puolta, jossa sanotaan: ”Matkan päässä odottaa valtava palkinto”, enkä enää puhumassa taloudellisista tai ammatillisista termeistä tai mistään sellaisesta – vaan siitä, että kun teet jotain, teet sen aidosti itse, ja se lähtee tietystä ihmisestä, henkilöstä, jolla on omat puutteensa ja hyveensä, ja kuten eräs kollega sanoi tänä aamuna pitämässämme luennossa, jossa hän hänkin pohti tätä kysymystä ja kertoi minulle jotain todella hauskaa. Voit tehdä neljä piirrosta tietokoneesi Paint-ohjelmassa, mutta tee ne itse – ne ovat arvokkaampia kuin mikään luot tekoälyn avulla. Koska loppujen lopuksi se on hyvä asia – se on osa osaa ääretöntä kuvamassaa, jota syntyy jo joka päivä. Ja minulla on vaikutelma, että kun näen tekoälyn avulla tehdyn älyllä... Sellaisia on paljon kirjoissa. Alan jo nähdä niitä paljon kirjoissa. Se tuntuu siltä kuin katselisin YouTube-pikkukuvaa tai meemiä, ja se tietysti muodostaa osaksi visuaalista spektriä, joka mielestäni jo itsessään heikentää kirjan arvostusta."
"Joten kehottaisin kaikkia näitä nuoria sinnikkäästi jatkamaan, pitämään pintansa ja myös kustantajia ja muita ammattilaisia – no, yrittämään pitää tätä hengissä, koska jos muuten uskon, että lopulta kaikki päätyy eräänlaiseksi erottamatonta roskakirjallisuutta. Aitous katoaa. Muistutit minua – viime vuonna haastattelimme Tanino Liberatorea, napolilaista sarjakuvataiteilijaa, ja hän kertoi meille – ja pidin tästä – että paras vastaus tekoälyltä oli hänen: lopulta tapahtuu se, että nautinto viedään pois. Ja monia muita."
"Se luo luonnokset tekoälyn avulla, ja sitten piirtää ne itse. Ja sanon, totta kai, mutta teen vain teen sitä, mitä mieluiten teen. Ja asia on niin, että nautin siitä todella paljon.
Joten, no, jos jonain päivänä tekoäly antaa minun, en tiedä, oikaista tylsistä osista – kuten laskujen tekemisestä, tiedätkö? Tai veroilmoitusten tekemistä, niin luulen, että suhtaudun siihen suopeammin, mutta tietenkään se ei saa viedä minulta –sitä vartenhan minä tähän alaan alun perin ryhdyin, eikö niin? Koska nautin siitä. Se on paras tapa päättää tämä. Kiitos paljon, Tomás. Toivon, että taiteesi ja sanasi jäävät edelleen "
