Suomi
Gamereactor
laitearviot

Victrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjain

Siitä on moneksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
Victrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjainVictrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjain

Laitemarkkinoiden kasvaessa perusohjainten rinnalle ilmestyy niin halvempia malleja kuin vähän erikoisempiakin (ja yleensä kalliimpia) ehdokkaita. Tällä kertaa arvioon päätyi Victrixin noin 200 euron hintainen Pro BFG, joka tekee hyvän vaikutuksen.

Playstation 4:lle, Playstation 5:lle ja PC:lle suunniteltu langaton ohjain toimitetaan siistin mustan kuljetuslaukun kerta. Itse ohjain on kiinni ollessaan hillityn musta ilman sen kummallisempia ehosteita. Alkutuntuma on jämäkkä ja "keskiraskas" esimerkiksi normaaliin PS5:n ohjaimeen verrattuna. Virrat päälläkään kyseessä ei ole mikään valoshow, ja rahat on pistetty näyttävyyden sijaan ohjaimen muokattavuuteen.

Mukana tulevalla työkalulla Pro BFG menee varsin kattavasti palasiksi. Sekä ristiohjaimen että tatit voi vaihtaa. Tämän lisäksi myös perusnapit voi pistää uusiksi iskemällä niiden tilalle etenkin taistelupelejä varten suunnitellut mikrokytkinnapit, joiden aktivoitumisherkkyys on tavanomaisia nappeja parempi. Vaihdettavuuden mahdollistava rakenne mahdollistaa ohjaimen muokkauksen juuri omia mieltymyksiä varten, ja jokainen osatekijä on laadukkaasti toteutettu.

Tämä on mainos:

Laitteen takaosassa on vielä neljä pikanäppäintä, jotka voi ohjelmoida toistamaan vaikkapa tatinpainallukset tai muut vaikeammin näppeihin normaalisti osuvat napit. Takana on myös alaliipaisimien herkkyyden säätö, jolla niiden aktivoitumiseen tarvittavaa painallusmatkaa voi säätää. Nämä säädöt olivat tosin hieman kömpelöt, ja liipaisimet saattoivatkin palautua vahingossa takaisin oletusasetuksiin.

Yhteys Playstationiin syntyy suuremmitta ongelmitta mukana tulevan USB-tikun avulla, eli virallista Bluetooth-tukea ei harmillisesti ole. Tässä lienee kyse Sonyn taktiikasta eikä Victrixin halusta saada teknologia käyttöön. Lataus tuntuu kestävän suurin piirtein luvatun 20 tunnin verran laitteen ollessa uusi, eli reilusti pidempään kuin Sonyn Dualsense Edgen oma akku. Tärinämoottorit on tosin jätetty pois, joten akunkestoa voi selittää silläkin. Mukana tuleva punottu USB-kaapeli on onneksi sen verran pitkä, että pelaaminen onnistuu hyvin suoraan konsoliin kytkettynäkin.

Pikkupuutteita lukuun ottamatta Victrix Pro BFG tekee vaikutuksen. Osien vaihdettavuus tuntuu ensin lähinnä myyntikikalta, mutta yksittäisten osien vaihtelu antaa oikeasti vapautta muokata paljon käsissä viihtyvä laite itselleen sopivaksi. Hintalappu on ehdottomasti korkeammasta päästä, mutta pitkälti linjassa muiden niin sanottujen Elite-ohjainten kanssa.

Victrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjainVictrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjainVictrix Pro BFG on vaikuttava monitoimiohjain
Tämä on mainos:
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Vaihdettavat ja laadukkaat osat, pitkä akunkesto
-
Kömpelöt liipaisinherkkyyden säädöt, ei tärinöitä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score


Ladataan seuraavaa sisältöä