Victoria II

Victoria II keskittyy kolonialismin kukoistukseen, teolliseen vallankumoukseen ja yhteiskunnan murrokseen. Peli kattaa vuodet 1835-1935, ja vaikka sen luonnollinen keskus onkin Britannian imperiumi, voi siinä pelata useimpia tämän aikakauden itsenäisistä valtioista.

Victoria II:sta puhutaan strategiapelinä, mutta kyseessä on enemmänkin historiallinen valtiosimulaattori. Sodankäyntiä toki on, ehkä paljonkin, mutta se on pelin teknisesti yksinkertaisin ja kevein osa. Todellinen syvyys löytyy sapelinkalistelun sijasta suurvaltadiplomatiasta ja väestön hallinnoimisesta.

Hallinnoimista riittääkin, koska kaikki maat on jaettu provinsseihin, joiden väestöt on puolestaan jaettu populaatioihin yhteisen yhteiskuntaluokan, uskonnon ja kulttuuri-identiteetin perusteella. Näiden ryhmien sisällä elää monia erilaisia ideologioita, joten nekään eivät ole täysin homogeenisiä ja saattavat äänestää eri puolueita.

Pelaaja edustaa maan ylintä hallitsijaa, mutta kuten todellisuudessakin, hän ei voi vaikuttaa suoraan alamaisiinsa. Hallitsija voi muokata yhteiskuntaa uudistusten kautta, mutta nämäkin pitää hakata lävitse ylähuoneesta, joka on yleensä pelin alussa sangen muutosvastaisten voimien hallussa.

Satunnaiset tapahtumat antavat ainoan tien vaikuttaa asioihin poliittisen koneiston ohitse. Monivalintojen kautta muutetaan jonkin kansanosan mieltä hitusen verran aiheesta tai toisesta, ja usein joudutaan päättämään tuleeko kansasta tiedostavaa vai militanttia. Molemmat saattavat johtaa vallankumouksellisiin virtauksiin, ennemmin tai myöhemmin.

Helppoa ei siis ole, ja vikuroiva kansakunta pitäisi jotenkin johtaa kukoistukseen ja loistoon. Ainoana selkeänä voittoehtona pelissä on paikka kahdeksan suurvallan kerhossa. Tämä määritellään kulttuuristen, teollisten ja sotasaavutuksien keskiarvosta saadulla pisteluvulla. Käytännössä pelaaja itse määrittelee voittoehtonsa ja pelaa haluamansalaista peliä.

Teknologinen kehitys näyttelee suurta roolia pelin mallintamassa aikakaudessa. Tarjolla onkin viisi eri teknologiapuuta, joista jokainen jakautuu viiteen erilliseen linjaan. Perinteisen aseteknologian lisäksi työstetään muun muassa Hegelin ontologista idealismia ja Karl Marxin luokkateoriaa.

Ensimmäisen Victorian historiaa seuraileva determinismi on vaihdettu nyt joustavampaan kehikkoon, jossa pelaaja on vapaampi luomaan oman vaihtoehtoisen todellisuutensa. Aikakauden vallinneita trendejä silti kunnioitetaan ja historiallinen fiilis on kohdallaan, mutta pelaajaa ei enää pommiteta aina samoilla tapahtumilla, samoina vuosina.

Esimerkiksi eräässä testipelissä johdin Ruotsin kuningaskuntaa kohti sosiaalidemokraattista hyvinvointia, mutta suunnitelmat mutkistuivat, kun kommunistisen vallankumouksen kokenut Britannia, Työläisten Kansainyhteisö, päätti että suhteeni Preussiin on riski ja kävi sotapolulle. Tämä puolestaan motivoi fasistisen vallankumouksen Ruotsissa, eikä sen jälkeen kukaan voinut hyvin.

Victoria II on virtaviivaisempi kuin edeltäjänsä. Populaatioita ei voi enää itse ylentää, vaan tämä tapahtuu automaattisesti, kunhan verotus ei ole liian raskasta ja resursseja on saatavilla. Kaupan automatisaatio puolestaan toimii tällä kertaa oikeasti. Monia muitakin käyttöliittymän kulmia on hiottu nyt sileämmäksi, ja yleinen vaikutelma on huomattavasti sujuvampi ja helpompi hallita. Valtiosta ja maailmasta on tarjolla aivan julmettu määrä tietoa, mutta kaikkea siitä ei tarvitse jatkuvasti hahmottaa.

Pelaajat tuodaan nyt peliin mukaan aiempaa huomaavaisemmin. Selkeät tutoriaalit antavat hyvän alkupisteen, josta saatua tietämystä voi syventää niin ohjekirjan kuin myös mainion strategiaoppaan avulla. Tämä peli opitaan silti parhaiten käytännössä ja jokaiseen pelikertaan liittyy jokin uusi oppitunti. Odotettavissa on myös toistuvia vierailuja pelin foorumeille.

Ulkoasua on luonnollisesti kohennettu aiemmasta. Siinä missä Europa Universalis III oli yksinkertaisesti pirun ruma, on Victoria II nätti ja ajankuvaa henkivä. Joistakin fonttivalinnoista ollaan varmasti montaa mieltä, mutta yleisesti ottaen ulkoasu on sangen miellyttävä. Jotkut ikoneista kärsivät epäselkeydestä, mutta kun näiden merkityksen on oppinut, ongelma poistuu.

Musiikkipuoli on sitä tuttua Paradoxia. Klassisia, historiallisia sävellyksiä, jotka tukevat aikakauden imperialistista tunnelmaa ja saavat aikaan luonnollisen, itsetyytyväisen takakenon, josta aprikoida otsa rypyssä maapallon tulevaisuutta.

Kappaleet tulevat toki tutuiksi, mutta ne eivät käy rasittaviksi, ja pelin kanssa voi vilahtaa tunti, kaksi tai kaksitoista ilman, että asiaa tulee kauheasti ajateltua. Jos kynnys kuitenkin ylittyy, on aina mahdollista pienellä säätämisellä vaihtaa taustalle musiikit omasta valikoimasta.

Kaikenkaikkiaan Victoria II luo uuden standardin suurille strategiapeleille. Valtionhallintaa ei olla esitetty missään muualla tällä tasolla, ja pelissä on mahdollista nauttia uskomattomasta syvyydestä ilman, että langat karkaavat tyystin käsistä. Historiasta, politiikasta ja sosiologiasta innostuvat pelaajat tulevat saamaan tästä irti loputtomasti pelitunteja, joko tietokoneen tai toisten pelaajien kanssa.