Suomi
Gamereactor
uutiset
Vampyr

Verenhimoinen Vampyr myi 450 000 kappaletta

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Dontnodin (Life is Strange) kehittämä vampyyriroolipeli Vampyr ei ole ollut aivan sellainen jättimenestys kuin se parhaimmillaan olisi voinut olla. Dontnodin mukaan peliä on myyty 450 000 kappaletta ensimmäisen kuukautensa aikana. Vaikka studio kertoo pitävänsä suoritusta hyvänä, pelin myyntitavoitteeksi oli aiemmin asetettu miljoona kappaletta. Siihen on vielä matkaa.

Vampyr on vuoden 1918 Lontooseen sijoittuva synkkäsävyinen ja makaaberi roolipeli, jossa liikutaan verenmaku suussa. Lukemattomille lontoolaisille on kirjoitettu omat tarinansa, jotka pelaajan valintojen kautta vaikuttavat toisiinsa. Ei siis ole samantekevää, kehen hampaansa upottaa.

Peli on kärsinyt jonkin verran teknisistä ongelmista, joita hiljattain julkaistu päivitys kiirehti nitistämään. Tästä huolimatta pelillä on oma viehätyksensä, eikä vähiten teemansa ja dynamiikkansa ansiosta. GR:n arviossa arvosanaksi napsahti kasi.

Vampyr

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Vampyr Switchille Halloweeniksi

Vampyr Switchille Halloweeniksi

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Dontnodin Vampyr julkaistiin kesällä 2018, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä. Nyt on aika pelin laskeutua Switchille 29. lokakuuta eli parahiksi...

0
Vampyr myynyt yli miljoonan

Vampyr myynyt yli miljoonan

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Dontnodin Vampyr julkaistiin kesällä 2018, ja Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täältä. Lehdistötiedotteen mukaan Vampyr on ollut menestys, sillä peliä on myyty...

3
Vampyr vahvistaa Xbox Game Passia

Vampyr vahvistaa Xbox Game Passia

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Xbox Game Passin tilaajat ovat jo saaneet tässä kuussa esimerkiksi Fallout 4:n. Nyt on julkistettu saapuvaksi peräti kuusi uuttakin peliä muutaman seuraavan viikon...

0
Vampyr tulossa Nintendo Switchille

Vampyr tulossa Nintendo Switchille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Focus Home Interactive on julkaissut raportin, jonka mukaan kesäkuun alussa 2018 PC:lle, PS4:lle ja Xbox Onelle julkaistu Vampyr suuntaa seuraavaksi Nintendo Switchille....

1
Focus Homella tarjouksia Xbox Livessä

Focus Homella tarjouksia Xbox Livessä

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Ranskalainen julkaisija Focus Home Interactive on päättänyt antaa digitaalisia alennuksia isolla kädellä Xbox Onella ja Xbox 360:llä. Mieleenpainuvimpia tarjouksia ovat...



Ladataan seuraavaa sisältöä