Venom: The Last Dance epäonnistuu kaikin tavoin

Kahdessa ensimmäisessä Venom-elokuvassa on jotain niin kovin surullista, mitä tulee McFarlanen ikoniseen Spider-Man-pahikseen. Sillä harmillisesti kahdella aiemmalla elokuvalla (ja tällä uusimmalla kolmannella) on hyvin vähän yhteyttä sarjakuvahahmon kanssa. Ja se on traagista. Hukattu mahdollisuus kaikille meille, jotka ovat aina pitäneet Venomista sen sarjakuvamuodossa. Lisäksi menneen trilogian kuluessa niin vähän riskejä otettiin tarinallisesti, ja niin paljon virheitä tehtiin niin käsikirjoituksen kuin ohjauksenkin saralla, että valitettavasti lieventäviä asianhaaroja ei ole. Venom, Venom: Let There Be Carnage ja Venom: The Last Dance on huono trilogia sarjakuvaelokuvia, jotka unohdetaan muutaman vuoden kuluessa.

Venom: Let There Be Carnage on yksi pahimmista miljardin dollarin elokuvista, joita olen eläessäni nähnyt. Klonkun eli Serkisin osaamaton ohjaus, kömpelö ja suunnaton käsikirjoitus yhdessä superkamalien oksennusmaisten tietokonetehosteiden kanssa luovat yhdessä malliesimerkin siitä, miten ei tehdä viihdyttävää elokuvaa sarjakuvahahmoon perustuen. Tässä kolmannessa elokuvassa ensimmäisen leffan toinen käsikirjoittaja on siirtynyt kameran taakse, ja tunnelma on erilainen. Eddie ja Venom ovat pakomatkalla, ja kumpikin on omia ongelmiaan paossa. Brockia jahtaa poliisi ja FBI Officer Mulliganin murhasta sen toisen elokuvan lopun tapahtumien jälkimainingeissa, kun taas Venomia jahtaa kotiplaneetan hallitsija ja valvoja Knull, joka on saapunut maapallolle limaisen armeijansa kanssa.

Pakosalla eläminen ei kuitenkaan ole merkinnyt Sonylle sitä, että tarjolla olisi tiivis, synkkä ja raastava trilleri, jossa on mukana McFarlanen tuoksuista huumoria. Ei, ei. Kyseessä on lapsiystävällinen, päiväsaikaan tapahtuva, poikkeuksellisen ennustettavasti lässähtävä matka tien päällä olevista kaveruksista, jotka ovat reissussa yhdessä viimeistä kertaa. Sillä juuri siltä Knullin tiukat perusvaatimukset näyttävät. Joko Eddie kuolee, tai Venom liftaa takaisin kotiin - jälleen kerran. Kaksikolle koittaa ero joka tapauksessa, ja niinpä mikä olisikaan parempaa kuin liittyä horrostavien hippien seuraan, ja ajaa halki usean osavaltion palaten samojen vitsien pariin kuin kahdessa aiemmassa elokuvassa.

Hardysta on helppo pitää, mielestäni. Se ei kuitenkaan tehnyt ensimmäisestä Venomista hyvää elokuvaa, eikä hän mitenkään pystynyt pelastamaan Serkisin suorastaan katastrofaalisia kohtauksia jatko-osassa. Kun sitten nyt, tässä trilogian viimeisessä osassa, hän tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen, ja kun "huumorissa" vastakkainasettelu määrätietoisen uutisvalokuvaajan ja kertakaikkisen hullun avaruushirviön kesken lentää ulos ikkunasta, minusta tuntuu, että koko elokuva laahaisi sitä katsoessani. Särmää ei ole, riskejä ei oteta, sarjakuvien tunnelmaa ei edes yritetä tavoittaa, eikä hahmonkehitystä ole lainkaan. Lopulta Eddie ja Venom ovat matkalla hippikavereiden kanssa halki kuivan Yhdysvaltojen alueen, kun kohdataan lopulta Knull joukkioineen.

Onko Venom: The Last Dance se huonoin tässä tyhjäpäisessä trilogiassa? Ei, ei se ole. Mikään ei voi ohittaa sitä kamaluutta, jonka Let There Be Carnage teki. Ei mikään. Onko kolmas elokuva samalla tasolla ensimmäisen elokuvan kanssa, ja siksi "ihan OK"? Ei niinkään. Ohjaaja Kelly Marcelilla ei ole munaa mennä loppuun saakka, ja nyt puuttuu persoonallisuutta, mielikuvitusta, huumoria ja sydäntä elokuvassa, jossa olisi tietysti olisi pitänyt olla mukana myös Spider-Man. Kokonainen Venom-trilogia ilman Spider-Mania on kuin yrittäisi pelata World Snooker Championshipin narunpätkällä. Se "toimii", mutta ei saavuta yhtään mitään.