Vanquish

Huomautus: PC-version arvio keskittyy pääosin PC-version laatuun ja siihen, miten peli on seitsemässä vuodessa ikääntynyt. Lisäksi arvio tapahtui näppäimistöllä ja hiirellä.

Bayonettan onnistuneen PC-version jälkeen fanit pohtivat, mikä on Segan seuraava julkaisu. Vastauksena nähtiin vain kuukauden odotuksen jälkeen Vanquish, vuoden 2010 äijämäisin konsoliräiskintä Resident Evilin luojalta Shinji Mikamilta. Tämä ei monia yllättänyt, sillä sekä Bayonettan että Vanquishin takana on Nier: Automatan kehittäjästudio Platinum Games.

Vanquish ei tarinalla päätä vaivaa: Yhdysvallat kamppailee venäläisrobotteja vastaan, ja heidän salaisena aseenaan on erikoispuvulla varustettu supersotilas Sam Gideon. Taistelupuvussa on mukana rakettimoottoreilla varustetut polvi- ja kyynärnivelet, aikaa hidastava turvamekanismi ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, tarpeen mukaan aukeava suuvisiiri tupakointia varten.

Peli on täyttä "äksöniä", kun taistelukenttä on täynnä räjähdyksiä, luoteja ja lasereita. Aseita pelaaja voi poimia niin perinteisistä rynnäkkökivääreistä ja haulikoista aina raketinheittimiin ja lasertykkeihin saakka. Samaa asetta poimimalla saa päivitettyä niin lisää panoksia kuin tehoakin, ja aseiden kehittäminen täyteen tehoon on hauskaa puuhaa. Perusrobojen tuhoamisesta kerätään lähinnä tyylipisteitä, kun taas pomotaistelut vaativat nopeita refleksejä ja raudanlujia hermoja.

PC-versio on enimmäkseen Platinumin taattua laatua: rajaton resoluutio ja ruudunpäivitys pistävät Bayonettan lupaukset piirun verran paremmiksi. Grafiikkojen lisäasetusten avulla Vanquishin saa erittäin näyttäväksi tehomyllyillä ja nopeaksi läppäreillä. Lisäksi konsolin kautta voi säätää esimerkiksi kuvasuhdetta ja näkökentän kokoa. Valitettavasti Platinum onnistui tekemään yhden erittäin kriittisen virheen: vihollisten vahinko on sidottu ruudunpäivitykseen. Toisin sanoen 60 ruudun sekuntivauhdin asetukset tekevät tuplasti vahinkoa 30 ruudun sekuntivauhdin oletusasetuksiin verrattuna. Henkihieverissä ollaan saman tien jo kahden luodin jälkeen, joten pelistä tulee entistä vaikeampi tahtomattaan. Täydellisen Bayonetta-versioinnin jälkeen onnistutaan näin munaamaan totaalisesti. Platinumin on parasta korjata ongelma äkkiä. Lisäksi kerran peli alkoi hyppiä välivideoiden yli vasten tahtoani. Ehkä Vanquish vain tietää, ettei tarinalla ole väliä.

Hiiri ja näppäimistö ovat juuri sitä mitä räiskintäpeliltä voi odottaa, eikä oletusohjaimissa ole mitään outoa. Pomotaisteluiden oikea-aikaista nappien painelua vaativat quick time eventit ovat varsin selkeitä: heti on selvää, mitä näppäintä pitää rämpyttää parisen kymmentä kertaa. PC:llä ei tunnu olevan ongelmia käskyjen suorittamisessa.

Vuonna 2010 julkaistu Vanquish yritti parhaansa mukaan leikkiä arcade-räiskintää lyhyellä neljän tunnin kestollaan, tulostaulukoillaan, haastetilallaan ja uudelleenpeluuarvollaan. Jo tuolloin peli jakoi mielipiteitä niin lehdistön kuin pelaajien kesken, mutta yleiskuva oli silti hyvä. Seitsemän vuotta myöhemmin PC:llä - jossa lähes jokaisen Steam-käyttäjän ongelmana on kesä- ja joulualennuksista ostetut pelaamattomat pelit - Vanquishia ei välttämättä moni halua kokea uudestaan yhden peluukerran jälkeen. Kahdenkymmenen euron hinta ei kuitenkaan ole paha hinta kertakokemuksestakaan.

Lopputuloksena on hieman ajastaan jäljessä oleva neljän tunnin äijäseikkailu, joka kuitenkin pistää sydämen pamppailemaan ja adrenaliinin virtaamaan. Kriittiset bugit eivät estä pelaamista, mutta tekevät siitä selkeästi raastavamman. Segan hyvänhintaiset PC-versiot ovat silti yhä tervetulleita.