Suomi
Gamereactor
uutiset

Y: The Last Man kuopattiin epäonnistuneiden aikataulutusten seurauksena

Tietojen mukaan katsojaluvut eivät olleet ratkaiseva tekijä päätöksen taustalla.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Sarjakuvaan perustuvan Y: The Last Manin ensimmäinen kausi on menossa, mutta jo nyt FX on kuopannut koko sarjan. Tarinassa kaikki y-kromosomia kantavat eläimet kuolevat, ja mitä sitten tapahtuu. Euroopassa sarja on ollut katsottavissa Disney+ -palvelussa.

Sarjan vauhdilla tapahtunut kuoppaaminen antoi tietenkin olettaa, ettei sarja kerännyt riittävästi katsojia. The Hollywood Reporterin mukaan kyse olisi kuitenkin ollut epäonnistuneista aikataulutuksista.

Tuotanto alkoi vasta vuoden 2020 lopussa, ja syynä olivat niin koronaviruksen jylläys kuin ohjelman puuhamiehen etsiminen uudelleen ja uudelleen. Tuotannon olisi pitänyt alkaa jo vuonna 2019. Lykkäyksien vuoksi tuotantoyhtiö FX joutui maksamaan osalle sarjan henkilökunnasta ylimääräistä korvausta varmistaakseen, että he ovat käytettävissä sitten, kun sarja kunnolla alkaa. Näin ollen sarjan budjetti paisui yli sen, mihin oli varauduttu. Olkoonkin, että yhden jakson hinta saatiin pysymään alle vaaditun 8,5 miljoonan dollarin.

FX koettaa löytää Y: The Last Manille uutta kotia. Ei kuitenkaan ole tiedossa, onko jokin toinen tuotantoyhtiö ilmaissut kiinnostuksensa.

Y: The Last Man kuopattiin epäonnistuneiden aikataulutusten seurauksena


Ladataan seuraavaa sisältöä