Rakenteeltaan Unfriended on hyvin perinteinen teinikauhuelokuva. Jopa loppuratkaisu on harmillisen halpa, eikä millään tavalla tyydyttävä tai tyhjentävä. Muistamisen arvoisen ja pelottavan leffasta tekee sen ajankohtainen teema, hyvät näyttelijäsuoritukset ja toteutus. Koko elokuva nimittäin tapahtuu läppäritietokoneen näytöllä.
Paikallisessa amerikkalaisessa koulussa kyberkiusattu Laura tekee itsemurhan suorassa lähetyksessä. Vuosi tapahtuman jälkeen joukko Lauran entisiä tovereita keskustelee Skypessä videopuhelua käyttäen. Ryhmäkeskusteluun tulee kuitenkin yksi outo lisäjäsen, jota muut keskustelijat eivät saa poistetuksi. Ja sitten alkaa tapahtua kauheita.
Kuten jo mainitsin, koko elokuva tapahtuu tietokoneen näytöllä. Näin ollen keskustelijoiden oikean elämän tapahtumat välitetään katsojalle ainoastaan vaihtelevan tasoisen pikselikuvan voimin ikään kuin verkon yli. Toteutus toimii täydellisesti, ja aavemainen kauhun tunne kasvaa tasaisesti koko elokuvan ajan. Melkein ainoaksi huonoksi puoleksi on sanottava loppuratkaisu, joka ei oikeastaan selitä mitään. Unfriendedilla olisi ollut ainesta todelliseksi moderniksi klassikoksi, jos tekijät olisivat onnistuneet luomaan myös loppuratkaisun tyydyttäväksi. Kuitenkin jo tällaisenaan elokuvaa voi suositella lämpimästi sen aiheen vuoksi. Verkossa tapahtuva kiusaaminen on vielä jokseenkin uusi ilmiö, mutta sen seuraukset saattavat olla kohteelleen paljon kauaskantoisemmat ja vakavammat verrattuna perinteiseen kiusaamiseen.
Kiitosta on annettava myös näyttelijäsuorituksille. Eläytyminen pelkän ruudun ääressä ei varmasti ole ollut aivan helppoa, mutta kaikki onnistuvat siinä hyvin. Lisäksi leikkaus on tehty siten, että koko elokuva näyttää yhdeltä pitkältä otokselta. Ratkaisu on omiaan luomaan entisestään alati tihentyvän kauhun tunnelmaa.
Erittäin spesifin ja aikaansa sidotun aiheen vuoksi Unfriended ei ehkä yllä elokuvahistorian klassikoksi, jota katsellaan sydän syrjällään vielä sadankin vuoden kuluttua. Kuitenkin tämän hetken kuluttajalle katsomiskokemus on ehdottoman suositeltava, kunhan vain pitää mielessään sen, että loppuratkaisu jättää pettyneen tunnelman.