Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Tuntematon sotilas (2017)

Tuntematon sotilas (2017)

Lastenlasten tekemä versio isoisäin sotaretkestä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kävin viime syksynä katsomassa elokuvateatterissa ohjaaja Aku Louhimiehen version Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, jonka pohjana on käytetty sensuroimatonta Sotaromaania. Arvioni ensimmäisestä katsomisesta voi lukea täällä. Nyt on tullut aika kertoa, miten elokuva kestää toisen katsomiskerran, ja nostavatko lisämateriaalit Blu-ray-julkaisun uudelle tasolle.

Tarina on pääpiirteittäin tuttu, vaikkei varsinaista romaania olisi koskaan lukenutkaan. Joukko nuoria varusmiehiä lähtee jatkosotaan kesällä 1941, joka venyy aina syksyyn 1944 asti. Matkan varrella erilaiset persoonallisuudet kohtaavat, ja sota lyö leimansa koko kansaan useamman sukupolven ajaksi.

Tuntematon sotilas on ennen kaikkea henkilöpainotteinen draama, jonka tapahtumapaikkana on sota. Tätä alleviivattiin huomattavan runsaasti ensimmäisessä filmatisoinnissa vuonna 1955, jonka sekä tekijöillä että katsojilla oli omat kokemuksensa sodasta. Heidän lapsensa tekivät kylmän sodan version vuonna 1985, jossa painotettiin enemmän sodan kaoottisuutta. Kolmas filmatisointi on sitten lastenlasten versio, joka sisältää paljon muita versioita enemmän taustatietoa ajan tapahtumista. Moinen on tietenkin tarpeellista, koska 1940-luku on jo jokseenkin kaukaista aikaa nykykatsojille. Vanhasta ajasta muistuttaa valittu värimaailma: sotatapahtumat esitetään tunnusomaisen harmaan suotimen läpi, kun taas kotirintamalla värejä on käytetty enemmän.

Erona aiempiin Tuntemattoman sotilaan versioihin on saavutettu tasapaino eri tekijöiden välillä. Miesten keskinäiset suhteet, taistelutoiminta, kotirintama ja suuremman mittakaavan poliittinen kuva tulevat kaikki esitetyiksi. Hintana on se, että osa klassisista henkilöhahmoista on jätetty pois, tai heidän roolinsa on kutistunut huomattavan vähäiseksi. Esimerkiksi hevosmies Mäkilä puuttuu kokonaan, ja konekiväärimies Määttä on vain muiden mukana kulkeva kaunis poika. Niin ikään tamperelainen rääväsuu Lahtinen jää aivan lapsipuolen asemaan, ja armoton alikersantti Lehto on suorastaan huonosti esitetty. Samaan aikaan ymmärrän, että valintoja on ollut pakko tehdä, ja kokonaisuus on kuitenkin ehdottomasti eheämpi verrattuna aiempiin filmatisointeihin.

Tuntematon sotilas (2017)Tuntematon sotilas (2017)
Tämä on mainos:

Lisämateriaaleina on tunnin mittainen dokumentti elokuvan tekemiseen, ja sen lisäksi pienempiä katsauksia on kourallinen. Varsinainen dokumentti ei niinkään kerro itse leffan tekemisestä, vaan jokaisen yksittäisen haastatellun kosketuksesta jatkosotaan. Suurin osa tietenkin kertoo isäisäin tarinoista, joita kuuli lapsena. Ohjaajan poika Eemeli Louhimies pukee ehkä parhaiten nuorimman polven tuntemukset sanoiksi. Toinen maailmansota oli iso juttu, eikä sitä sovi unohtaa, mutta ei niissä tapahtumissa kannattaisi enää kansakuntana kauheasti velloa.

Lisämateriaalit eivät onneksi ole tyystin turhat, sillä mukaan mahtuu muutamia aidosti mielenkiintoisia pätkiä. Veteraaninäyttelijä Pirkka-Pekka Petelius paljastaa olevansa äitinsä puolelta kuuluisan kenraali Raappanan sukua, ja ovatpa tekijät löytäneet haastatteluun myös Viljam Pylkäksen tyttären. Väinö Linna itse kertoi käyttäneensä Rokan esikuvana juuri Pylkästä. Tarinointien ohella mielenkiintoinen on vajaa kaksiminuuttinen kuvakavalkadi, jossa näytetään digitaalisten tehosteiden tekemistä. Leffaa katsoessaan ei edes kiinnitä huomiota siihen, että mukana on myös digitehosteita.

Louhimiehen Tuntematon sotilas on hieno elokuva myös toiseen kertaan katsottuna, ja oletettavasti arvo säilyy myös seuraavien vuosikymmenien ajan. Itse Blu-ray-julkaisu on turvallinen. Se ei säväytä, mutta on pitkälti juuri sellainen kuin tällaisen kokoluokan suomalaiselta elokuvalta voisi odottaakin.

Tuntematon sotilas (2017)
Tämä on mainos:
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä