Triangle Strategy

Retrovaikutteet ovat olleet pelialalla kovassa huudossa, ja kesällä 2018 Switch-konsolilla ensiesiintymisensä tehnyt Octopath Traveler -seikkailu oli niin sanotulla 2D-HD-meiningillään mannaa retrohenkisempien pelaajien makuun. Yksityiskohtaiset pikselisankarit, maalaukselliset maisemat ja komeat valotehosteet muodostivat yhdessä samaan aikaan sekä näyttävän että retronraikkaan visuaalisen kokonaisuuden uusretroa suuntaa edustavilla tyyli- ja suunnitteluratkaisuilla, ja nyt Square Enix ja Nintendo yrittävät ohjata salamaa osumaan samaan maaliin toistamiseen vähän muunnellulla reseptillä. Octopath Travelerin henkinen jatko-osa Triangle Strategy vaihtaa Octopathin sivulle rullaavan seikkailemisen ja vuoropohjaiset tappelut astetta taktisempiin - mutta edelleen vuoro kerrallaan eteneviin - verilöylyihin, joissa näkövinkkeli pysyttelee tiukan isometrisenä.

Triangle Strategy sijoittuu Norzelia-fantasiamaailmaan, jossa kolme eri teollisuudenaloille erikoistunutta maailmanmahtia elää jännitteisessä kauppaliitossa. Kahden mahtimaan nuoret jälkeläiset Serenoa ja Frederica ollaan pistämässä järkiavioliittoon Wolffortin ja Aesfrostin keskinäisen liittolaisuuden lujittamiseksi. Mutta kuten arvata saattaa, kaikki tahot eivät ole häähumusta erityisen innoissaan: kaikkia valtiota tyydyttävän kolmikantadiilin takominen alkaa näyttää entistä haastavammalta. Poliittisilla teemoilla ja valtakysymyksillä höystetty tarina on kuitenkin miellyttävän hahmovetoinen kokonaisuus hieman Octopath Travelerin hengessä, jossa suuri fantasiakertomus kuoriutui auki kunkin hahmon näkökulmasta. Triangle Strategyssa juoni puolestaan kulkee eteenpäin sankareiden muodostaessa isomman joukkion, joka kulkee taistosta ja juonenkäänteestä toiseen.

Triangle Strategyn isometrinen yleisilme ja pikseliset hahmot hauskasti sumennetussa pelimaailmassa tekevät kokonaisuudesta ovelannäköisen ilmestyksen. Voi toki kysyä, että onko Triangle Strategy Octopathin hengessä 2D-HD-tyylisuunnan edustaja, sillä maisemia voi käännellä oikealla tatilla vapaasti ja kaksiulotteiset pikselihahmot kääntyilevät kameran asemoinnin mukaan. Toisaalta tyylisuunnan HD-loppuosan arvonimi on sikäli oikeutettavissa, että varsinkin telakoidussa Switchissä pyörivä peli on todella hienonnäköinen valo- ja kiiltotehosteineen. Ruudukkopohjaiset taistelukenttien näkymät ja visual novel -henkisten tekstilaatikkovetoisten kohtausten aikana nähtävät kaupunkimaisemat yllättävät yksityiskohtaisuudessaan ja tarkkuudessaan, ja pienoismallimaisia maisemia tekee mieli jäädä pyörittelemään ja tutkimaan taisteluidenkin aikana. Valitettavasti seikkailun vaiheita havainnoiva maailmankartta on turhan karu ilmestys siellä täällä latailevine yksityiskohtineen. Akira Senjun säveltämän soundtrackin menevät orkesterirallit tuovat mieleen niin ikään retrohenkisestä Dragon Quest -roolipelisarjasta muistuttavia viboja. Japaninkielinen ääniraita viimeistelee Triangle Strategyn audiovisuaalisen annin laadukkaine roolisuorituksineen, ja latausajatkin pysyttelevät maltillisen mittaisina.

Näytös kerrallaan laajeneva ja etenevä tarina avaa Norzelian eri kolkkiin ja nurkkiin uusia kohtauksia. Punaisella huutomerkkigrafiikalla kuorrutetun markkerin alla odottavat päätarinaa edistävät kohtaukset, kun taas vapaavalintaiset lisänäytökset odottavat vihertävissä kuvakkeissa. Tämä jako pitää meiningin jatkuvasti selkeänä, mutta myös antaa pelaajalle kiitettävästi valinnanvaraa, sillä pelaajan tekemien valintojen mukaan muuttuva tarina uudelleenpeluukertoineen tuntuu heti houkuttelevammalta, kun pelaaja voi niin halutessaan keskittyä pelkästään pääjuonen oleellisimpiin, noiden valintojen tekemiseen, liittyviin kohtiin. Vapaavalintaisemmat kohtaukset kannattaa kuitenkin katsella kertaalleen läpi, sillä ne avaavat ja syventävät kiitettävästi pelimaailman historiaa ja eeppisen tarinan käänteitä tuoden mieleen vaikkapa The Witcher 3: Wild Huntin (2015) tarinallisuuden ja sen, miten pää- ja sivutehtävät nivoutuvat yhdessä luontevaksi kokonaisuudeksi.

Triangle Strategyn juoni lähtee aika pian vauhtiin seuratessaan Serenoan ja Frederican ensitapaamista ja häähumua. Salaliittoja, politikointia ja suuren seikkailun tuntua heti alusta asti tarjoileva tarina pistää hienosti parastaan kautta linjan yllättävine käänteineen ja Convictions-mekaniikalla, jolla tarinan teemoista juontuva diplomaattisuus nivotaan osaksi kokonaisuutta. Uusia tuttavia ja vihollisia kohtaavat sankarit Serenoan johdolla voivat reagoida tapahtumiin ja tuttavuuksiin kolmella erilaisella tavalla ja dialogivaihtoehdolla, jotka edustavat joko laskelmoivampaa Utilitya, neuvottelevampaa Moralitya tai sitten sanailevampaa Libertya. Esimerkiksi viimeksi mainitun Liberty-vaihtoehtojen myötä Serenoa ja kumppanit reagoivat aggressiivisempiin kanssaeläjiin melkeinpä pujejudomaisella pulinalla, joka saattaa vastustajien hämmentämisen lisäksi saada näiden kielenkannat heltymään ja paljastaa konnista uusia piirteitä. Nämä hyvinkin yllättävät ja toisaalta henkilökohtaiset paljastukset tekevät Triangle Strategyn meiningistä heti monipuolisempaa ja vähemmän mustavalkoista huttua kuin olisin ainakin itse osannut odottaa.

Oman lajityyppinsä edustajana ihailen Triangle Strategyn kykyä hyödyntää Convictionsia Serenoan tapauksessa niin, että seikkailun sankari- ja keskushahmosta on mahdollista tehdä johdonmukaisesti samantyylisiä vastauksia latelevana todellinen persoona, jonka sanomisiin pelimaailma ja sen hahmot reagoivat edes jollain tavalla. Lajityypissä seikkailun aikana sankareiksi varttuvilla nuorilla mieshahmoilla on useimmiten ollut tapana kulkea tyypillinen kehityskaarensa uhmakkaasta teinistä maailman pelastajaksi, mutta on hienoa, että Triangle Strategy liittyy harvalukuisten poikkeuspelien joukkoon tässä suhteessa, kun Serenoaankin saa mukaan niitä kuuluisia harmaan eri sävyjä persoonallisuudesta puhumattakaan.

Tasokkaat turpasaunat kuitenkin lipeävät selkäsaunojen puolelle, eikä Triangle Strategy petä tälläkään osa-alueella. Taistot sijoittuvat ruutupohjaisille taistelukentille, jossa pelaajan ohjaamat sankarit pitävät pintansa vihollisia vastaan vuoro kerrallaan. Ruudun alaosassa vilistävä vuorojärjestys paljastaa kätevästi, onko seuraavaksi edessä sankarin vai konnan tähtihetki. Vastaavia strategisia roolipelejä pelanneille tarjolla ei ole varsinaisesti mitään uutta tai ennennäkemätöntä, mutta laadukas toteutus kannattelee meininkiä hienosti.

Heti Triangle Strategyn ensimmäisen taistelun näyttämönä nähtävä satamalaituri muistuttaa ahtaudessaan siitä, miten tärkeässä osassa hahmojen liikehdintä ja asettuminen ovat taisteluiden tuoksinassa ja niistä selviämisessä. Vihollisen selustaan kiertäminen ja miekan iskeminen selkäpuolelle tuottavat kriittisensorttista vahinkoa, ja mikäli vihollinen motittautuu kahden sankarin väliin, vihun toisella puolella liittolainen heilauttaa miekkaansa alkuperäisen hyökkääjän liikkeen päätyttyä. Vastapuoli osaa myös tehdä näitä taktisia liikkeitä, ja tekoäly käykin kimppuun yhtä pontevasti riippumatta siitä, minkä vaikeustason pelaaja on valinnut Triangle Strategyn alussa. Haaste piileekin siinä, että eri vaikeustasoilla vihollisten iskut aiheuttavat eri tavalla tuhoa, ja alhaisemmilla haastetasoilla vihollisen strateginen sisukkuus tuntuu vähän valahtavan hukkaan, kun kismittävän hyvät manööverit aiheuttavat sankareihin lähinnä pintanaarmuja. Vaikeustasoa voi vääntää kovemmaksi taisteluiden ulkopuolella, ja innokkaampien keinutuolikenraalien kannattaakin kokeilla rohkeasti, missä vaiheessa laadukas roolipelitaktikointi muuttuu otsasuonta pullistuttavaksi pataan ottamiseksi. On kuitenkin hyvä, että pelkästään tarinasta kiinnostuneet sunnuntaipelaajat pääsevät näin joustavan vaikeustasovalikoiman myötä helpommin mukaan.

Triangle Strategyn visuaalinen loistokkuus ja laadukas roolipelitoiminta eivät pääse yllättämään aivan samassa määrin kuin Octopath Traveler pari vuotta takaperin, mutta kyseessä on ehdottomasti yksi alkaneen Switch-pelivuoden alkutaipaleen kiinnostavimmista ja viihdyttävimmistä nimikkeistä. Seikkailun muokattavuus ja mukautuvuus eri vaikeustasojen ja pelaajan tekemien valintojen myötä yllättää iloisesti, ja Triangle Strategyssa riittääkin pelattavaa ja koettavaa.