Suomi
Gamereactor
arviot
The Wonderful 101

The Wonderful 101

Sata on ihmeellinen luku.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

The Wonderful 101 oli ennen julkaisuaan melkoinen mysteeri. Jo Wii U:n lanseerauksen aikaan kovalla rummutuksella mainostettu peli ei ennakkomateriaalillaan onnistunut kertomaan millaisesta pelistä on kyse. Yleisin keskustelupalstoilla luettu väite oli, että peli olisi käytännössä Pikmin supersankarihahmoilla. Vaan kun pelin kehittäjänä oli etenkin Bayonettasta tunnettu Platinum Games, oli myös mätkintäsisältö odotettavaa. Nyt kun peli on ulkona, tiedämme viimein millainen peli on kyseessä. Se on varsin ihmeellinen.

Lyhyestä virsi kaunis: The Wonderful 101 on isometrinen mätkintä niille, jotka eivät pelkää haastetta. Pelaaja on alati kasvavan sankarijoukon sadanpäämies, jonka komennuksessa aitaa kaatuu ja tanner tömisee. Sankarilauman erikoisuutena on kyky muuttaa muotoa erilaisiksi esineiksi, jotka ovat sitä isompia ja voimakkaampia mitä enemmän sankareita siihen sulautuu joukkoon.

Sankarit ovat erikoistuneet väriensä mukaan, eli sinisen sankari taikoo joukon valtavaksi miekaksi, keltainen taas vaikuttavaksi vasaraksi ja niin edelleen. Luonnollisesti myös vihollisilla on heikot kohtansa sankareiden kykyjen mukaan. Esimerkiksi pinkillä ruoskalla kiskotaan piikkiset panssarit vihollisten päältä ja valkoisilla kourilla roikutaan seinillä ja revitään ovia auki.

The Wonderful 101The Wonderful 101
Tämä on mainos:

Omalaatuinen idea kannattelee pelimekaniikkaa vahvasti ja tekee pelistä kerrassaan ainutlaatuisen. Koska ruudulla vipeltää usein hillitön määrä porukkaa, varsinkin pelin alkupuolella tapahtumista on vaikea saada selvää. Kun koko systeemi erilaisine puolustusvaihtoehtoineen aukeaa, myös ruututapahtumia ymmärtää aivan eri tavalla ja tietty kaoottisuus alkaa toimia pelin eduksi, pelin tyylivalintoja puolustaen.

Tyylissä peli ei nimittäin säästele. Jos Power Rangers, Captain Power tai Kamen Rider sanovat jotakin, The Wonderful 101 on sinun pelisi. Upeasti yhtä aikaa supersankaripiirrettyjä satirisoiva ja niitä kunnioittava visuaalinen tyyli on huikeaa katsottavaa, eikä reikäpäinen tarina jää laisinkaan kakkoseksi. Vihollisen virkaa toimittava GEATHJERK-legioona on ilkipahuudessaan ja voittamattomuudessaan kerrassaan hulvatonta seurattavaa.

Halkaiset vihollisen kahtia? Ei tunnu missään. Leikkaat Godzillan kokoiselta tappajarobotilta käden irti? Se mätkäisee sinua ensin irti leikatulla kädellään ja heittää pilvenpiirtäjän perään. Tarinaa voisi kuvailla eeppiseksi, jos se ei olisi yhtä aikaa ihan hervottoman hauska ja ylilyövä. Tarinassa on myös vakavat sivujuonteensa, jotka rytmittyvät muuten vauhdikkaan humoristisen supersankarifantasian kanssa loistavasti. Niin reikäpäinen kokonaisuus kuin muuten onkin kyseessä, tarina on omassa viitekehyksessään uskottava ja paikoitellen jopa koskettava. Paikka paikoin huumori lipsahtaa turhan lapselliseksi, mutta pöhköt hahmot puolustavat jopa tämän tyylisiä valintoja.

The Wonderful 101The Wonderful 101The Wonderful 101
Tämä on mainos:

Rytmitys on muutenkin The Wondeful 101:n avainsana. Taistelut vaativat malttia ja oikea-aikaista toimintaa, mutta välillä painellaan nappeja ja piirrellään kuvioita ah niin modernin QTE-meiningin parissa. Toisinaan mätkintä vaihdetaan avaruusräiskintään tai muuhun pelimekaniikkaa ilahduttavan mielikuvituksellisella tavalla hyödyntävään vaihtoehtopelaamiseen. Keventävät kohdat tulevat aina vastaan juuri kun sellaista tarvitsee, eikä mätkintä pääse puuduttamaan.

Peli hyödyntää Wii U:n ohjainta nimenomaan sankarijoukon morffaamisessa, mikä on herättänyt mielenkiintoista keskustelua internetissä puolesta ja vastaan. On totta, että pelimekaniikka vaatii välillä todella nopeita muodonmuutoksia ja täppäriin piirtämällä tämä on todella hankalaa. Vielä pelin alkupuolella tuskailin ongelman kanssa itsekin. Sitten keksin, että muodonmuutokset voi piirtää myös oikealla ohjaintatilla, mikä nopeutti prosessia huomattavasti ja pienen harjoittelun jälkeen ryhmä muuttui milloin miksikin ajatuksen nopeudella.

Tässä piilee myös The Wonderful 101:n suurin voima, peli ei lopeta palkitsemista missään vaiheessa. Pelimekaniikkaan lisätään läpi pitkän tarinan uusia opeteltavia juttuja ja vaatii paneutumista mekaniikkaan avautuakseen kunnolla. Pelin tiimellyksestä pelistä oppii koko ajan uutta, jota on kokeiltava aina siinä seuraavassa taistelussa. Vihollisten tiputtamilla hammasrattailla voi myös ostaa kokonaan uusia liikkeitä ja ominaisuuksia ryhmälleen. Tämäkin vaatii paneutumista peliin, sillä yhdellä läpipeluulla kaikkea ei pysty ostamaan.

Ensimmäinen läpipeluu kestää noin 15 tuntia, jonka jälkeen edessä on vielä pitkä savotta haastetehtävien, saavutusten virkaa ajavien pullonkorkkien, piilotettujen sankarien ja yllätysten sun muiden parissa. Pelin täydelliseen selvittämiseen saa varata todella paljon aikaa. Siitä huolimatta The Wonderful 101 pysyy koko ajan hauskana ja kiinnostavana. Myös vaikeustaso on tuttua Platinum Gamesia. Aluksi valittavissa olevat Very Easy, Easy ja Normal tarkoittavat oikeasti vaikeampaa peliä kuin mitä olettaa saattaa, eikä esimerkiksi Normalilla ole mitään toivetta selättää peliä ennen kuin pelimekaniikka on täydellisesti selkärangassa, puhumattakaan avattavista vaikeammista vaikeustasoista.

Tunnustan lämmenneeni pelille ensin hieman hitaasti, mutta viimeistään tarinan puolenvälin tietämillä olin täysin myyty Platinumin visiolle. The Wonderful 101 on pitkälle mietitty, tyylitietoinen, hauska ja haastava, uniikki timantti jollaista tuskin tulee ihan heti muualla vastaan. Peliin sisään pääseminen vaatii runsaasti aikaa, mutta kun tuntien pelaamisen jälkeen homman sisäistää, kokonaisuudesta on mahdoton löytää merkittäviä heikkouksia. Ole rohkea ja liity ihmesatasten joukkoon! Maailma tarvitsee Sinua!

HQ
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
The Wonderful 101
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Kauttaaltaan fantastisen tyylikäs, hauska, loppuun asti mietitty pelimekaniikka, ei varmasti lopu kesken
-
Ei järin aloittelijaystävällinen
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

The Wonderful 101Score

The Wonderful 101

ARVIO. Kirjoittaja Tero Kerttula

Lyhyestä virsi kaunis: The Wonderful 101 on isometrinen mätkintä niille, jotka eivät pelkää haastetta.

GR Livessä tänään The Wonderful 101

GR Livessä tänään The Wonderful 101

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Platinum Gamesin toiminnallinen The Wonderful 101 julkaistiin alun perin WiiU:lle vuonna 2013, ja nyt tulevaisuus tuo tullessaan uusintaversion moderneille laitteille....



Ladataan seuraavaa sisältöä