Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Wolfman

The Wolfman

Kun alkuperäinen elokuva saavuttaa 70 vuoden iän, on uusintafilmatisointi jo paikallaan. The Wolfman on nykyajan näkemys vuoden 1941 kauhuklassikosta. Ehkä kyse on hyväksi havaitusta klassikkotarinasta, tai ehkä kyse on ammattitaitoisesta toteutuksesta. Oli syy mikä tahansa, The Wolfman on lajityyppinsä mestariteos.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

1800-luvun lopun Euroopassa oli ilmeisesti jotain taianomaista, sillä tuolle aikakaudelle on sijoitettu useita kauhutarinoita. Dracula lienee tunnetuin, mutta hyvänä kakkosena tulevat Viiltäjä-Jack ja juurikin The Wolfman. Siinä missä Dracula on hienostunut ja Viiltäjä-Jack salaperäinen, on ihmissudeksi muuttuva mies brutaali ja raaka. Erään filosofisen näkemyksen mukaan meissä jokaisessa asustaa sisäinen peto. Elokuvaa voikin ajatella myös tutkielmana siitä, mitä voisi tapahtua tuon pedon päästessä valloilleen.

The Wolfman

Lawrence Talbot on traumaattisen lapsuuden elänyt näyttelijä, joka saapuu Lontooseen kiertävän seurueen mukana. Kuultuaan veljensä kuolleen jonkin eläimen raatelemana hän matkustaa kotiinsa Mustanummelle. Lawrence ei ole käynyt kotona vuosiin, ja yksin suurta kartanoa hoitava isä ottaa poikansa vastaan varsin kylmäeleisesti. Veljensä kuolemaa tutkiessaan Lawrence pääsee liiankin lähelle ratkaisua: outo peto hyökkää hänen kimppuunsa, mutta haavoittumisesta huolimatta hän jää henkiin. Seuraavan täysikuun aikana koko lähitienoo kuulee suden ulvontaa.

Lawrence Talbotiksi valittu Benicio Del Toro on jo itsessään niin susimainen mies, ettei valintaa tarvitse alkuruutua kauemmin hämmästellä. Kylmänä ja etäisenä isänä Anthony Hopkins tekee laatutyötä. Näiden kahden miehen väliselle dynamiikalle elokuva pääasiassa rakentuu. Sivurooleissa loistetaan myös, mutta suoritukset eivät onneksi vedä päähuomiota itseensä. Outoja raatelumurhia saapuu tutkimaan vähäeleinen poliisi, joka HugoWeavingin suulla ilmoittaa vastanneensa myös Viiltäjä-Jackin tapauksen tutkinnasta. Elokuvassa on hyvin vähän naisia, mutta näistä tärkeimmäksi nousee Lawrencen edesmenneen veljen morsian. Emily Blunt on riittävän vaatimattoman oloinen, ja sopii siksi loistavasti susimaisen Benicio Del Toron vastinkappaleeksi.

Tämä on mainos:
The Wolfman

The Wolfman on yhden miehen suuri tragedia. Lawrence Talbot ei missään vaiheessa saa valita kohtaloaan, joka valkenee hänelle vähin erin. On ilo katsoa, kuinka Talbotin hahmosta paistava epätietoisuus poistuu elokuvan edetessä. Muista henkilöistä ymmärryksen asteittainen lisääntyminen näkyy ainoastaan isä Sir John Talbotissa, ja syy tähän selviää rainan loppupuolella.

Lopputekstien rullatessa katsomastaan muistaa ainakin yhden asian: muuttumiset ihmisestä sudeksi. Aluksi ilmeisen tuskallinen muutosprosessi näytetään vain ääninä ja siluetteina, mutta lopulta pedon esiin tulemisen näkee myös kirkkaassa valaistuksessa. Nykytekniikan ansiosta tämä jakso on koko elokuvan voimakkain kohtaus, jossa kaikki yksittäistekijät nivoutuvat yhteen: näyttelijäntyö, maskeeraus, digitaalitehosteet ja niin edelleen. The Wolfman on loistava esimerkki siitä, miten teknologia palvelevat tarinaa muodostumatta missään vaiheessa pääasiaksi.

The Wolfman
Tämä on mainos:

Lisämateriaaleissa käydään läpi elokuvan teon eri vaiheita. Ilmeisesti olen täsmälleen oikeaa kohderyhmää, sillä dokumenteissa ja haastatteluissa annetaan vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita mielessäni heräsi rainan katsomisen aikana.

Hyvä tarina ei vanhene, ja nykyteknologialla niistä on mahdollista tehdä vieläkin parempia. Jos alkuperäistä elokuvaa pidetään klassikkona ja mestariteoksena, ei uusintaversio kalpene lainkaan esikuvansa rinnalla.

10 Gamereactor Suomi
10 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

The Wolfman

The Wolfman

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kovat nimet Del Toro, Hopkins ja Weaving tuovat elokuvaklassikon upeasti uuteen aikakauteen.



Ladataan seuraavaa sisältöä