Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
The Snowman

The Snowman

Norjaan sijoittuva Hollywood-elokuva voisi olla parempikin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Lumiukko eli The Snowman perustuu suosittuun norjalaiseen romaanisarjaan, jotka Jo Nesbø on kirjoittanut. Lumiukko on peräti seitsemäs romaani sarjassa, joiden päähenkilönä on alkoholisoitunut poliisi Harry Hole. Tomas Alfredsonin ohjaamassa elokuvassa pääosaa näyttelee Michael Fassbender, ja muitakin niin sanottuja suure maailman kykyjä on pestattu mukaan. Pisteenä iin päällä on vielä se, että elokuva on kuvattu aidoissa maisemissa Norjassa. Hyvät puitteetkaan eivät silti pelasta elokuvaa, mikäli se tärkein eli tarina on huonosti kerrottu. En ole tutustunut leffan pohjana olevaan romaaniin, mutta ilmeisesti elokuva on muokannut paljonkin keskeisiä tapahtumia mieleisekseen.

HQ

Avioeron kokenut puoliksi työtön poliisi Harry Hole on joskus ollut tunnettu ja kuuluisakin ammattilainen työsään, mutta nyt töiden puute ja alkoholi ovat vieneet miehen huonoon jamaan. Sitten alkaa tapahtua raakoja murhia, joiden yhteisenä piirteenä tuntuisivat olevan tekopaikan läheisyyteen tehdyt lumiukot. Hole kokoaa pienen tiimin ja ryhtyy selvittämään tapahtumia. Aikaa myöten tutkimukset saavat henkilökohtaistakin sävyä.

Varsinainen murhamysteeri on ihan kelvollista kamaa. Alkuperäinen romaani on ilmeisesti hyvinkin henkilöpainotteinen, ja tätä eivät tekijät ole osanneet ottaa mukaan elokuvaan. Ruudulla nähdään ainakin kourallinen henkilöhahmoja, joiden taustoihin käytetään runsaasti aikaa ilman, että heillä tuntuu olevan mitään tekemistä itse pääasian eli murhamysteerin kanssa. Ehkä he ovat tuttuja aiemmat Harry Hole -romaanit lukeneille katsojille, mutta täysin ummikko ei ymmärrä heidän tarpeellisuuttaan lainkaan.

Väkivalta on sanalla sanoen brutaalia, ja murhien teemana ovat irtojäsenet, oli sitten kyse päästä, jalasta tai vaikka sormista. Kuvaus ja leikkaus eivät ole perinteisen splatterkauhun tyyliä, vaan enemmänkin rauhallista salapoliisikertomusta muistuttavia. Ratkaisu on ihan onnistunut. Muutenkin elokuvan toteutus on teknisesti hyvä näyttelijävalintoja myöten, ja vahvaa uskottavuutta on saatu kuvaamalla raina oikeasti Norjassa, johon juonikin sijoittuu. Se pahin ongelma kampittaakin sitten koko leffan eli tarina on kerrottu huonosti.

Lisämateriaaleina on kourallinen 5-10 minuuttia kestäviä katsauksia elokuvan tekemiseen, ja ne tulevatkin tarpeeseen. Juuri näkemänsä ymmärtää paljon paremmin, kun katsoo lisämateriaalit. Tätä on pidettävä huonona asiana, sillä onnistunut elokuva olisi oma kokonaisuutensa ilman lisämateriaalien näkemistä.

Tämä on mainos:

Mikäli katsoja ei odota mestariteosta, on Lumiukko ihan kelpo tavaraa kerran katsottavaksi. Kaikesta kuitenkin huomaa, että ainesta olisi ollut paljon enemmänkin.

The SnowmanThe Snowman
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Snowman

The Snowman

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Norjaan sijoittuva Hollywood-elokuva voisi olla parempikin.



Ladataan seuraavaa sisältöä