The Pathless

Kun julkaisija Annapurna Interactive (What Remains of Edith Finch, Gone Home), ja lahjakas studio Giant Squid Studios (Abzû) tekevät yhdessä pelin The Pathless, odotin menestystä PC:llä, Playstation 4:llä ja Playstation 5.llä. Edelleen on siis mahdollista tehdä rentouttavia, ja rauhallisia pelejä. Tuloksena on tyydyttävä peli. Jo ensimmäisen pelitunnin aikana mieleeni nousivat sellaiset kuin Okami, Shadow of The Colossus, ja The Last Guardian. Kyse ei kuitenkaan ole kopioinnista, vaan Giant Squid Studios on onnistunut innoittumaan omalla tavallaan edellä mainituista teoksista. Varsinkin kysymys on samanlaisten tunteiden herättämisestä.

Mutta aloitetaan juonesta. Nimeämätön metsästäjä Hunter aseenaan voimakas jousi saapuu kirouksen verhoamalle saarelle. Aiemmin kukaan ei ole onnistunut poistamaan saarta hallitsevaa tummaa uhkaa. On siis Hunterin työ kera mukana kulkevan kotkan tuhota saaren pahat henget, ja palauttaa rauha ja hyvinvointi. The Pathlessin tarina on yksinkertainen, lineaarinen, ja samalla ajaton. Pelaajan yhteys päähenkilön kanssa muodostuu välittömästi. Jousi tuo mukanaan mielenkiintoisen pelimekaniikan. Ampumalla ympäri saarta ripoteltuja talismaneja Hunter pystyy liikkumaan huomattavan paljon nopeammin.

Liikkuminen yhdistyy hyppyjen ja kotkan käytön kanssa. Lintu pystyy kuljettamaan tarinan sankarin korkeampiin paikkoihin. Toisin sanoen The Pathless luo tunnelmaa myös korkeuserojen puolesta. Tämä puoli muuttuu alati kiinnostavammaksi, kun käyttöön avautuu sekä linnulle että pelaajalle uusia kykyjä matkan varrella löytyvien kristallien muodossa. Mukana ei ole minimappia ohjaamassa pelaajaa oikeaan suuntaan, joten on löydettävä se oma tie. Tässä auttaa Spirit Vision, jonka kytkemällä näkee piilotetut aarteet ja niin edelleen. Pelimekaniikka toimii hyvin, ja jättää pelaajalle riittävästi itse löytämisen riemua.

Hunter ratkoo pelin aikana pieniä pulmia, ja luvassa on korokkeiden päälle kytkemistä, nuolten ampumista ja paljon muuta. Pulmat eivät ole koskaan hankalia, mutta ne vaativat kuvakulman kauempaa sen hahmottamiseksi, mitä oikeastaan tarvitsee tehdä. Tässä kotka muodostuukin korvaamattomaksi avuksi. Ajoittain lintu pelästyy saaren pahiksia, jolloin sitä täytyy taputella. Kartalla tulee vastaan punaisia pyörteitä, joissa voi käynnistää vapaaehtoisia hiiviskelytehtäviä. Nämä jaksot ovat ehkä ainoa vaikea osuus The Pathlessissa, ja nämä osuudet rikkovat muuten niin rentouttavan ja tasaisen pulmailupelaamisen.

Kun sitten kaikki kolme tornia on aktivoitu, on kyseisen alueen demonin aika herätä. Sitten hengen metsästys alkaa. Hunterin on suoritettava metsästys käyttäen matkan varrella hankittuja kykyjä ampuen kohdetta jousella ja nuolella. Toisessa vaiheessa taistellaan areenalla. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi Hydra tai tulta syöksevä lohikäärme. Joka tapauksessa luvassa on jännittävää menoa, joskaan ei koskaan monimutkaista. Hunter ei voi kuolla, mutta vauhti voi hidastua, ja hän voi tulla työnnetyksi ulos areenalta. Pomotaisto on siis jälleen oma pulmatehtävänsä pahiksen kaatamiseksi. Meininki sopii hienosti pelin tunnelmaan, sillä pomotaistot painottavat asioiden hoksaamista räjähtävän toiminnan sijaan.

On mahdotonta puhua The Pathlessista mainitsematta grafiikkaa. Peli on tunnelmallinen, värikäs ja elävän tuntuinen. Pelaaminen tuo mieleen ensimmäisen kertani Okamin parissa. Taiteellinen työ todellakin tekee vaikutuksen. Niin ikään musiikkia hyödynnetään täydellisesti luomaan tunnelmaa.

Kaiken kaikkiaan The Pathless on mahtava peli. Se on jännittävä, rentouttava ja visuaalisesti virheetön. Eihän tätä voi kuin suositella.