The Outlast Trials (Early Access) on kovin erilainen verrattuna sarjan aiempiin osiin

Red Barrelsin Outlast-sarjalla ei ole ollut helppoa. Ensimmäinen keräsi ylistystä mahtavana kauhukokemuksena, jossa tutkittiin mielisairaalaa kuin journalisti ikään. Toinen haki inspiraatiota muun muassa Maissilapsista, ja pelaaja piilotteli pohjoisamerikkalaisissa maissipelloissa. Jatko-osan teemana olivat niin uskonnolliset kultit kuin metsästäminenkin. Pelimekaniikka ei kuitenkaan vakuuttanut, sillä se luotti paljon yritykseen ja erehdykseen.
The Outlast Trials ohittaa kaiken edellä mainitun, ja sijoittuu ensimmäistä peliä edeltävään aikaan.

Pelaaja on nimetön ja koditon henkilöhahmo, jolle saa valita alussa ulkonäön. Pelaaja joutuu kokemaan kammottavia kokeita, ja lasketaan sitten vapaaksi maailmaan, jossa kaverina on vain oma psykiatri. Hän ohjaakin pelaajaa tehtävien välillä. Sitten ollaan vankina suuressa varastossa, jossa niitä kokeita tehdään. Tämän varaston ympärillä on uudempia rakennuksia, joiden on tarkoitus muistuttaa pientä kaupunkia. Koekaniinit on laskettu vapaaksi, ja pelaaja lasketaan enimmillään kolmen kaverin kanssa samalla tavalla vapaaksi tähän hulluun maailmaan.

The Outlast Trials on selvästi suunniteltu neljälle pelaajalle. Oma aikani pelin parissa oli sitä, että edessä oli paljon samojen tehtävien tekemistä ja samoissa maisemissa liikkumista aina uudelleen ja uudelleen: onhan kyse kokeista (englanniksi "trials"). Ensin valitaan tehtävä, omat varusteet ja sitten aloitetaan valittujen ohjeiden puitteissa. Pelattavuuden osalta meno on hieman erilaista, joskin se Outlastin tunnelma on edelleen läsnä. Ovia voi avata hitaasti, pahikset lähtevät perään huomatessaan pelaajan ja kauhu on aina läsnä.

Turhauttavia ovat lajityypin vakiintuneet temput. Alkuvaiheessa peliä on hiippailtava poliisiasemalle tappamaan todistaja. Pelaajan aloittaessa ampumisen sähköt katkeavat, ja on löydettävä tie kellariin korjaamaan generaattoreita. Yleensä tavoite on nähtävissä ja on selvää, mitä pitää tehdä. Tässä tapauksessa pelaaja kuitenkin joutuu juoksemaan maratonin ennen kuin saa kaiken tehdyksi. Ratkaisu on miellyttävämpi useammalla pelaajalla, sillä mukaan mahtuu enemmän esineitä ja pulmien ratkaisu on nopeampaa. Yksin pelatessa mukana on enemmän kauhuelementtejä, mutta siltikään tarinaa ei ole kerrottu onnistuneesti tutuilla henkilöhahmoilla (kuten aiemmissa peleissä oli).

Tehtäviin lähteminen on varsin sujuvaa. Pelattavuus on varsin samanlaista kuin aiemmissa peleissä. Kameraa ei tällä kertaa ole, mutta tilalla on pimeännäkölasit. Akkuja voi ladata uudestaan löydettävillä paristoilla, mutta noin yleensä mukana olevia tarvikkeita on syytä säästellä. Tarina onnistuu sikäli, että se välittää tunnelman ja yhdistää pelin osaksi aiempaa kokonaisuutta. Pidin tavasta, jolla pelin maailma on suunniteltu. Ympäristö on täynnä tuhottuja rakennuksia, joissa on tuhoamisen jälkeen asuttu. Se tuo mieleen väkivaltaisen mellakoinnin jälkeisen kaupungin. Kerättävää tavaraa ei sitäkään ole unohdettu. Maisemassa on paitsi pahiksia ja pomovastuksia myös niitä, jotka haluavat olla rauhassa. Peliympäristön suhteen kehittäjät ovat onnistuneet hienosti.

Mutta onko tämä sitä, mitä kahden aikaisemman pelin fanit halusivat? Tehtäväsuunnittelu ja ympäristöt tuovat mieleen sellaiset kuin Dead by Daylight, Last Year: The Nightmare, Back 4 Blood ja Phasmophobia. Jään silti kaipaamaan ohjatumpaa tyyliä, jollaisia kaksi aiempaa peliä olivat.

Mukana on nyt eräänlainen keskuspaikka, johon voi palata tehtävien suorittamisen välillä. Tukikohta on selli mielisairaiden osastolla. Samassa yhteydessä on sänkyjä, huoneita ja joitakin henkilöhahmoja, joiden kanssa voi käydä kauppaa. Kavereiden kanssa toki valmistaudutaan lähtöön, mutta itse olen edelleen sitä mieltä, että kauhu on parempaa yksin.

Äänimaailma on mahtava, ja pahiksissa on riittävästi vaihtelua, ja pelaaja tuntee olevansa jatkuvasti uhattuna. Kauhun tunne kuitenkin laskee, kun kulkee samoissa maisemissa suorittamassa tehtäviä useampaan kertaan. On kuitenkin sanottava, että peli on tehty jokseenkin hyvin toimivaksi. Teknisiä ongelmia kuitenkin on, ja tekoäly olisi kaivannut hiomista. Kyseessä ei kuitenkaan ole vielä 1.0-versio, sillä tämä on Early Access -tilassa oleva peli.

Neuvoisin silti pelaamaan The Outlast Trialsia yksin. Siinä tapauksessa kannattaa kokeilla kavereiden kanssa, jos on kiinnostunut Outlastista. Mukana on myös kosmeettista tekemistä, kuten oman sellin koristelua.

Tämän pelin erot verrattuna kahteen aikaisempaan osaan sarjassa ovat huomattavat. Toisaalta uuden kokeileminen on hieno asia, mutta toisaalta pelialueet eivät ole riittävän monipuoliset innostaakseen toistuvaan suorittamiseen. Jos pelinkehittäjät onnistuvat korjaamaan havaitsemiani mokia, voi arvosana vielä nousta. Toistaiseksi voi sanoa, että pelaaminen on hauskaa, mutta ei tee vaikutusta. Kolmannen pelin kohderyhmä on selvästi toinen kuin kahden aiemman teoksen.