The Oath

Nordic noir on edelleenkin kova sana maailmalla, ja mikäpä olisi sen pohjoisempaa kuin Islanti, tuo haipohjaisten herkkuruokien kotimaa? The Oath tarjoaa eräänlaisen vaihtoehtoisen tulkinnan Takenista, jossa huolestunut isä koettaa pitää tyttärensä poissa pahoista rikospiireistä keinolla millä hyvänsä. Tällä kertaa ei tosin riehuta pyssyjen kanssa tappamassa laumoittain armenialaisia, vaan kuumotetaan yhtä huumejeppeä, jotta tämä tajuaisi antaa hyvän perheen tytön olla.

The Oath on todellinen yhden miehen show, koska pääosassa esiintyvä Baltasar Kormákur on myös elokuvan käsikirjoittaja sekä ohjaaja. Islannissa suoranaista elokuvamogulin paikkaa havitteleva monitoimimies esittää tällä kertaa mestarikirurgia, jonka elämänhallinta ei kuitenkaan ole aivan yhtä kirurgisen tarkkaa. Kun tytärtä villitsevä huumeheppu vastaa isukin kohteliaisiin pyyntöihin uhkauksilla, ryhtyy kirurgi hommiin, jotka eivät sovi Hippokrateen valan tehneelle miehelle.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään toimintapläjäys, vaan hidas moraalinen piina, jossa sankareiden ja pahisten rajat ovat yhtä epämääräisiä kuin verinen loska parkkipaikalla. Lopputulos on silti omituisen vetämätön, ja "alati kiristyvä verkko" tuntuu enemmänkin rannalle ruostuneelta katiskalta, jossa on norpan mentävä reikä. Jopa kirurgia hämärähommista epäilevät poliisit jäävät etäisiksi taustahahmoiksi, joita ei tunnu kiinnostavan asian todellinen laita aivan kauhean paljoa. Myös viimeinen juonenkäänne jää hölmöksi, koska siihen sisältyvän "lipsahduksen" olisi voinut tulkita ja selittää pois sadalla erilaisella tavalla.

Parasta The Oathissa lienevät sen monitasoiset hahmot, jotka kaikki ovat motivaatioineen katsojan samaistumisen piirissä. Kukaan ei ole tässä elokuvassa puhdas pulmunen, eikä kukaan ole "paha" vain pahana olemisen riemusta, joka on piristävän epätavallista tämäntyyppisessä tarinassa. Harmi vain että lopputulos on näinkin lakoninen, jopa ollakseen Nordic noiria.