Halvan oloinen komedia The Little Hours perustuu pieneltä osaltaan 1300-luvun alkupuoliskolla kirjoitettuun novellikokoelmaan Decamerone. Tarina sijoittuu omaan nykyaikaansa, joka meikäläisittäin siis tarkoittaa todella kaukaista keskiaikaa. Hitaasti alkava farssi on lopulta yllättävän oivaltava. Toteutus voisi olla parempikin, mutta klassinen tarina kantaa silti loppuun asti.
The Little Hours kuvaa miesten ja naisten välisiä fyysisiä suhteita luostariympäristössä. Moinen kuulostaa ehkä kummalliselta, ja ilmeisesti sellaiseksi se on tarkoitettukin. Oman isäntänsä vaimon kanssa kielletyllä tavalla pelehtinyt palvelija Massetto pakenee isäntänsä vihaa, ja kohtaa metsätiellä pulaan joutuneen papin. Kiitokseksi pappi vie Massetton nunnaluostariin puutarhuriksi, mutta painottaa tätä näyttelemään kuuromykkää. Komea "kuuromykkä" puutarhuri herättää oitis kolmen nuoren nunnan huomion. Ja sitten tapahtuu jos jonkinlaista. Tarinallisesta tempoilusta huolimatta kokonaisuus pysyy siedettävän hyvin kasassa, ja jälkitunnelma elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä.
Mitä ilmeisimmin elokuvassa kuvattu farssi oli 1300-luvun Euroopassa vielä enemmän kohua ja huomiota herättävä kuin miltä se modernista katsojasta tuntuu. Näyttelijäsuoritukset saisivat olla hieman maltillisempia, mutta ehkä se on tarkoituskin korostettaessa tarinan hulvattomuutta. Lavasteet ja puvustus ovat hyvin vaatimattomia, mutta syystä tai toisesta nunnakolmikko on kaikkineen erittäin näyttävä näky. Ja lajityypille uskollisesti suurin piirtein kaikki henkilöhahmot ovat lopulta jotain muuta kuin miltä päälle päin näyttää.
Jälkipuoliskolla tunnelma uhkaa äityä jopa vakavaksi, mutta onneksi tuttu kepeys ja positiivisuus saavutetaan hyvissä ajoin ennen loppuratkaisua. Lisämateriaaleissa on muutama lyhyt haastattelu, joiden anti jää hyvin minimaaliseksi. Elokuva toimii hyvin ihan omana itsenäänkin.
The Little Hours ei elokuvana tule kohoamaan maailmanhistorian klassikoiden joukkoon, mutta maailmanhistorian klassikoihin kohonneen lähdemateriaalinsa ansiosta kyseessä on puutteineenkin viihdyttävä elokuva.