The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom on mahtava hiekkalaatikko puuhasteluun

Zelda-pelit ovat itselleni tuttuja lähinnä niiden hyvän maineen osalta. Ei sillä, ettenkö olisi niitä halunnut päästä pelaamaan, mutta Nintendon laitteita vähemmän omistaneena mahdollisuudet ovat olleet rajatut. Edellisen osan saadessa niin paljon hypetystä The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom onkin mielenkiintoinen paikka aloittaa zeldailu ja nähdä, pystyykö arvostettu pelisarja käännyttämään ummikon puolelleen.

Tutkiessaan Hyrulen linnan alapuolella olevaa luolastoa Zelda ja Link törmäävät mystisiin pahuuden voimiin. Näiden voimien yllättävä herääminen saa aikaiseksi tuhoa ympärillään ja erottaa kaksikon toisistaan. Linkin tehtäväksi jää löytää vaarassa oleva Zelda vihollisvoimien valtaamasta Hyrulesta.

Tears of the Kingdom ei päästä pelisarjasta tietämätöntä helposti sisään. Pelin aloittava yleisesittely viljelee hahmoja ja tapahtumia siihen tyyliin, että pelaajan pitäisi olla näistä täysin perillä. Hieman hidas ja epäkiinnostava aloitus kuitenkin jää nopeasti unholaan, kun varsinainen pelaaminen alkaa ja tekemisen määrä yllättää. Tämän jälkeen heppoinen tarina oikeastaan jää taka-alalle tarjoten lähinnä vain matkustuskohteen toisensa perään pelastettavan Zeldan mahdollisesta olinpaikasta.

Tarinaa enemmän Tears of the Kingdomin keskiöön nousee puhdas tekeminen. Pelaajaa viedään kolmannen persoonan perspektiivissä pitkin maita ja mantuja tarjoillen mahdollisuuksia puuhata vapaasti vaikka mitä. Esimerkiksi Link voi kyhäillä hakkaamansa puun materiaaleista nuotion, ja kokkailla siinä keräämiään sieniä paremman energian saamiseksi verrattuna raakojen sienien syömiseen. Puusta voi myös rakentaa veneen, jolla seilata pitkin järviä ja jokia. Moninaiset vastaantulevat eläimet ovat joko metsästettävissä ruoaksi tai kesytettävissä kumppaniksi.

Tavoitekohteisiin pääsyn myötä Link oppii myös tehtävien ja fysiikkapohjaisten pulmien kannalta tehokkaita taianomaisia taitoja, kuten esimerkiksi yhdistelemään erilaisia kappaleita toisiinsa vaikka liidokin tai kaivosvaunun rakentamiseksi. Taisteluaseisiin voi liittää kaikkea mahdollista tavaraa vihollisten silmistä kivenmurikoihin saadakseen tehokkaamman aseen, ja pystyypä Link jopa läpäisemään kiinteää materiaa opituilla taidoillaan. Link oppii jopa muokkaamaan esineiden aikaa ja pyörittämään sitä edestakaisin saadakseen aikaiseksi uusia reittejä etenemiseen. Yllättävää oli itselleni lähinnä se, ettei kyseessä ole tyypillinen seikkailupeli. Näin laajan ja monipuolisen tekemisen äärellä tarina jää hyvin toissijaiseksi, ja Tears of the Kingdom tuntuu enemmänkin vapaalta hiekkalaatikko- ja selviytymispuuhastelulta.

Maailmassa käyskentely ei tule ilman vaaroja. Kirjava pino erilaisia vihollisia on harva se hetki pelaajan kimpussa hyökkien mitä moninaisimmin tavoin. Taistelu onnistuu luonnollisesti aina puusta katkenneista oksista taikamiekkoihin asti, ja näitäkin voi ehostaa yhdistelemällä niihin kaikenlaista löydettyä roinaa. Aseiden ehostaminen tuleekin tarpeeseen, sillä niin aseet kuin kilvetkin kuluvat käyttökelvottomiksi luonnottoman nopeaan tahtiin. Pelaaja voi myös ammuskella jousella ja liittää nuoliin ties mitä tavaraa tehden näistä esimerkiksi hakeutuvia tai vain pidemmälle lentäviä.

Ohjattavuus taipuu harvinaisen hyvin ylenpalttisen tekemisen edessä ja joy-con-pari tekee parhaansa mahdollisimman optimoituun suoritukseen. Linkin käskytys tuntuu luonnolliselta, ja toiminnot ovat hyvin aktivoitavissa, kunhan ensin oppii muistamaan kaikki mahdolliset eri komennot. Jokainen joy-con-parin napeista on käytössä, ja yhdistelemällä saa vielä lisää toimintoja aikaiseksi. Esimerkiksi taistelut suoritetaan yhden napin iskulla ja suojauksella, mutta lisäämällä liipaisimesta tiettyyn viholliseen keskittymisen voi pelaaja tehdä samanaikaisesti myös väistöhyppyjä ja ladattuja tehoiskuja. Jousella tähtääminen tapahtuu ohjaimen liiketunnistinta hyödyntäen, mikä antaa toiminnalle huomattavasti luonnollisemman ja autenttisemman tunteen.

Pelaajalla on näkyvissä Linkin tilaa ja ympäristöä seuraavia nokkelia mittareita. Äänimittari esimerkiksi näyttää, kuinka paljon Linkistä lähtee ääntä ja täten auttaa pelaajaa toimimaan hiljemmin niin tarvitessa. Tehomittari ilmestyy aina, kun Link tekee jotain fyysisesti rasittavaa. Esimerkiksi kiipeily lähes pintaa kuin pintaa pitkin tai uiminen tuovat tehomittarin esiin, mikä näyttää kuinka pitkään yhtäjaksoisesti kyseistä toimintaa voi jatkaa. Mittarin mennessä loppuun Link esimerkiksi tipahtaa kiipeiltävältä seinältä tai hukkuu. Taistelussa tehomittari rajoittaa jatkuvien teholyöntien käyttöä. Lämpötilamittari taas kertoo lähiympäristön kuumuudesta tai kylmyydestä, sillä alueet saattavat alkaa syömään Linkin energiaa tappavilla pakkasillaan tai tulisella kuumuudellaan. Tähän auttaa oikea pukeutuminen. Vaatteita ja muuta hyötytarviketta voi löytää maailmaan piilotetuista aarrearkuista, mutta myös ostaa kauppiailta kylistä ja kaupungeista. Kauppiaat ovat myös kiinnostuneita ostamaan Linkille kertynyttä ylimääräistä roinaa.

The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom on ulkoasultaan hieman epätasainen. Tämä johtuu mahdollisesti lähinnä ratkaisusta yhdistää piirrosmaisesti tehtyjä hahmoja perinteisempään kolmiulotteiseen maailmaan. Varsinkin alkuvideossa hahmot hyppäävät erilleen taustoista kiusallisen vahvasti, mitä varjojen puute ei ainakaan auta. Itse avoin maailma on ilmeeltään paljon lähempänä hahmojen tyylittelyä, ja tällöin peli näyttääkin erittäin kauniilta. Televisiossa pelattaessa resoluutio tulee kuitenkin vastaan saaden aikaiseksi hahmon ympärille häiritsevää rosoisuutta, jota Switchin OLED-ruudulla ei näy. Upeasti suunniteltujen päähahmojen ja muiden ihmishahmojen ohella viholliset tuntuvat olevan tasapainottoman lapsellisia ja vähintäänkin outoja. Vastaan kun tulee esimerkiksi ihmeellisiä vieteriukkoja ja koristepalloja, joiden animointi on toki huoliteltua, mutta yleinen ilme jotenkin odottamatonta muuhun nähtyyn verrattuna. Myös vaeltavat kaupustelijat näyttävät pitkine nenineen kuin jonkun viisivuotiaan piirtämiltä. Käsin piirrettyä tyylittelyä hyödynnetään erilaisten efektien, kuten savujen ja tulen, tekemiseen, mitkä tehostavat pelin upeaa visuaalista ilmettä. Välivideot ovat verrattavissa jo laadukkaaseen animeen. Peli rullaa muutamaa hetkittäistä töksähtelyä lukuun ottamatta sulavasti Nintendo Switch OLEDilla, eikä latauksissakaan kauan kestä, kun lukee samaan aikaan näytettäviä pelivihjeitä.

Äänipuoli jatkaa osittain lapsellisen puolen tukemista. Vaikka valtaosa hahmojen välisistä keskusteluista käydään raskaasti tekstein, on avainkohdat puhuttu. Nämä puheet on toteutettu tyypilliseen japanilaiseen tapaan ylinäyttelemällä ja lapsenomaisesti. Esimerkiksi Zeldan naiivit ja falsetissa käydyt keskustelut kaikessa lapsellisuudessaan eivät istu vahvannäköisen naishahmon suuhun. Pelin ääniefektit ovat varmaankin jonkinlainen kunnianosoitus vanhoille hyville ajoille, sillä ne koostuvat lähinnä piippailuista ja pimputteluista kuin suoraan Game Boyn kaiuttimesta. Muulloin lähinnä äänessä on Linkin jalkojen tepsuttelu liikkuessa ja yleiset ähinät esimerkiksi kiipeillessä. Nämä äänet tulevat häiritsevän tutuiksi, sillä välimatkat ovat pitkiä ja maailma itsessään on täysin hiljainen. Musiikki muodostuu suurimmaksi osaksi jazzmaisesta pianon pimputtelusta, mikä ei ainakaan itseäni lämmitä lainkaan.

The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom on hieman kaksijakoinen kokemus. Mielenkiinnolla odottamani seikkailupelin tarina jää toissijaiseksi todella hulvattoman puuhastelumäärän alla ja kokonaisuus on enemmänkin vapaata, hiljaista ja hidasta hiekkalaatikkotouhuilua, mikä nyt ei itseäni niin nappaa. Toisaalta innovatiiviset keksinnöt ja hurjan monipuolinen tekeminen rikastuttavat pelikokemusta ja tekevät pelaamisesta varsin mielenkiintoista saaden ihastelemaan omaperäisiä oivalluksia useaan otteeseen. Graafisesti peli näyttää pitkälti upealta, mutta sen hahmojen laatu vaihtelee ammattilaisten animaatioelokuvista viisivuotiaan tuherruksiin kaiken maailman outouksia ja lapsellisuuksia unohtamatta. Ensimmäinen kosketukseni Zelda-peleihin jättää näin yhtäaikaisesti vakuuttuneeksi, yllättyneeksi, hämmentyneeksi, pettyneeksi ja ärsyyntyneeksi, joten on tässä sulattelemista. Zeldan faneille ja pelisarjaan tottuneille uskon Tears of the Kingdomin antavan juuri sitä, mitä siltä odotetaankin, ja paljon enemmän.