Suomi
Gamereactor
arviot
The Last Spell

The Last Spell on monimutkainen strategiapeli

Muutama sankari helvetin legioonia vastaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuosisatoja jatkunut sodankäynti on ajanut The Last Spellin maailman kaaoksen partaalle. Korkealla tornissaan arkkimaagi Teller on kuitenkin tehnyt mullistavan löydöksen, jolla sotiminen on mahdollista lopettaa. Kyseessä on uudenlainen taikuudenlaji, jonka valtavan voiman avulla minkä tahansa kaupungin voi pyyhkäistä maailmankartalta sekunneissa. Valitettavasti arkkimaagin testaus loitsun voimasta pyyhkäisee samalla tuonpuoleiseen yhden kuningaskunnan lähes kaikki kuninkaallisen suvun jäsenet. Surunmurtama kuningas käskee omien maagiensa tutkia kyseistä taikuutta ja käytännössä aloittaa taikuuden avulla suoritetun ydinsodan, johon muut kuningaskunnat pian liittyvät. Ydinsodan loputtua mystinen sumu on kietonut maat ja mannut syleilyynsä, ja se on tuonut tullessaan myös hirviöiden armeijat. Jäljelle jääneet muutamat taikurit ja maagit pyrkivät korjaamaan tilanteen loitsimalla viimeisen loitsun, joka onnistuessaan poistaa kaiken taikuuden maailmasta ja sen myötä myös edellisten loitsujen nostattaman suvun. Valitettavasti he tarvitsevat tähän aikaa, ja joka yö sumusta rynnistää esiin yhä uusia hirviöiden laumoja, jotka pyrkivät silpomaan maagit ennen loitsun valmistumista.

The Last Spell onnistuu kuvauksellaan ruksimaan aika monta kohtaa "pelimekaniikat, joista pidän" -listaltani. Onko kyseessä vuoropohjainen taktisen tason strategiapeli? Raksi ruutuun. Noudattaako peli roguelite-kaavaa, jossa pelaamisella voi avata uusia mahdollisuuksia erilaisiin taktiikoihin? Raksi ruutuun. Onko musiikki mielekästä? Raksi ruutuun. Näyttääkö peli vanhalta 90-luvun videopeliltä modernilla vivahteella? Raksi ruutuun. Tässä vaiheessa heitin listan jo menemään ja päätin kokeilla, miltä The Last Spell oikeasti maistuu.

Pelin ideana on puolustaa pieniä kyliä, joiden kaikkien keskustassa maagit loitsivat viimeistä loitsua. Heitä puolustaa muutama sankari, joita vastassa on yö toisensa perään satoja erilaisia vihollisia. Jokaisen yön jälkeen sankarit vetävät henkeä ja pelaajalle tarjoutuu mahdollisuus kehittää pientä kyläpahasta. Sinne voi rakentaa esimerkiksi seppiä, jotka takovat jokaiselle yölle uusia varusteita. Majatalon rakentamalla voi palkata uusia sankareita, kunhan vain kultaa riittää. Tätä kallisarvoista metallia saa taas louhimalla kaivoksia. Kaikki kylän parannukset vievät tärkeitä resursseja, joita pitäisi säästää myös varsinaisten puolustusten rakentamiseen. Puiset ja kiviset muurit ovat omiaan hidastamaan vastustajien etenemistä, kun taas erilaiset puolustuskoneet nuijivat heitä automaattisesti hengiltä. Tasapainoilu erilaisten vaatimusten välillä on todella hankalaa ja esimerkiksi se, että ei rakenna tarpeeksi kultakaivoksia alussa, kostautuu pitkässä juoksussa aivan varmasti.

Tämä on mainos:
The Last SpellThe Last SpellThe Last SpellThe Last Spell

Aivan pelin alussa sankaripoppoo koostuu vain kolmesta soturista, mutta pidemmälle pelatessa tarjoutuu tilaisuus palkata joukkoon lisävahvistuksia. Mitään varsinaista armeijaa ei pääse rakentamaan, vaan helvetin joukkoja vastassa on aina vain kourallinen sankareita.

Miten muutama voi seistä miljoonaa perkelettä vastaan? Vastaus löytyy heidän taidoistaan ja siitä, miten erilaisia taitoja voi hyödyntää tehokkaasti siten, että ne tukevat toisiaan. Taidot on sidottu aseisiin, joista jokaisella on täysin omat erikoispiirteensä. Esimerkiksi jousipyssyllä pystyy ampumaan kauas, miekan heiluttaminen perustuu liikkumiseen, nuijalla pökerrytetään lähellä olevia vihuja, jalkajousella voi ampua useampaa vihollista kerralla ja niin edelleen.

Eri hyökkäysten vahvuuksien ymmärtäminen ja niiden kytkeminen toisiinsa on avain voittoon. On esimerkiksi hyvä ensin vetäistä miekalla kolme mörköä henkitoreisiin, ja sen jälkeen nakutella jokaisen otsaan vasama varsijousesta. Tällöin minimivaivalla on saatu mahdollisimman monta vihollista hengiltä. Jokainen vuoro vaatii tarkkaa suunnittelua ja satunnaisesti vihollisia lanaamalla tulee vain turpaan 100-0.

Tämä on mainos:

Sanoin aiemmin, että eri taidot on kytketty aseisiin ja tämä on tärkeää muistaa. Pelikerran alussa sankarit arvotaan aina erikseen ja tarjolla on usein yksi maagi, yksi lähitaistelija ja yksi ampuma-aseen käyttäjä. Pelin aikana sankarit keräävät kokemusta ja tämän avulla nousevat tasoja, joiden myötä heidän kykynsä muuttuvat. Voi hyvinkin käydä siten, että alun perin kahdenkäden vasaraa heiluttanut Betsy saakin tasonnousun myötä huomattavasti enemmän taikapisteitä käytettäväksi kuin poppoon alkuperäinen maagi, kun taas maagi hoksasi sen, miten vihollisia on helpompi pökerryttää. Tässä vaiheessa kannattaa vain kylmästi lyödä taikasauva tai loitsukirja Betsyn käteen ja antaa alkuperäiselle maagille käteen vaikkapa nuija, jolloin hän pystyy helpommin pökerryttämään vastustajia. Tein itse alussa sen virheen, että yritin väen vängällä pitää alkuperäisten sankarien roolituksen. Oikea tapa on kierrättää aseita sen mukaan, minkälaisia bonuksia ja etuja sankarit saavat kokemuksen karttumisen myötä. Ja koska jokaiselle läpipeluukerralle tarjolle tulee erilaiset aseet, joutuu taktiikoitaan muuttamaan lennosta. Tämä taas tarjoaa runsaasti uudelleenpeluuarvoa, sillä pelaaminen ei juutu tiettyihin rutiineihin.

Mainitsin aivan alussa, että kyseessä on vuoropohjainen taktisen tason strategiapeli. Taistelut käydään vuoroissa, joissa ensin toimivat kaikki pelaajan ohjastamat sankarit haluamassaan järjestyksessä ja sen jälkeen on vihollisten vuoro. Jokaisella sankarilla on käytössään hyvin rajallinen määrä toimintopisteitä hyökkäyksiin ja taikoihin, ja lisäksi he voivat liikkua nopeuden mukaan tietyn määrän askelia. Kaikki informaatio vihollisista on avointa. Pelaaja tietää aina, kuinka paljon niiden hyökkäykset voivat tehdä vahinkoa, ja kuinka kauas kaikki örvelöt ulottavat hyökkäyksillään. Tätä tietoa pitää hyödyntää tehokkaasti omien vuorojen suunnittelussa. Parhaimmillaan kokemus on kuin ratkoisi loputtomia shakkipulmia, joissa palasten määrä ja paikat vaihtuvat joka vuorolla. Yksikin väärä liike ja sankari jää keskelle vihollisarmadaa, joka kyllä jauhaa hänet nopeasti jauhelihaksi.

Shakkivertauksen myötä päästäänkin käsiksi myös valtavalla aasinsillalla kiinni pelin vaikeuteen, joka on aloittelijalle ihan musertava. Etenkin ensimmäinen pomo pyyhkii pelaajan poppoolla ihan varmasti lattiaa. Muutaman pelikerran jälkeen taktiikka sen päihittämiseen muotoutuu, mutta siltikin se voi olla todella haastava tapaus. Itselläni uhkasi palaa päreet, koska tiesin mitä minun piti tehdä, mutta en kyennyt tekemään sitä. Lopulta minulla kävi pienoinen tuuri, ja onnistuin ihan ennen täydellistä katastrofia kukistamaan pahiksen. Pelaaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä. Lisäksi kannattaa varautua siihen, että parhaimmatkin suunnitelmat voivat kariutua odottamattomilla tavoilla.

Onneksi läpipeluukertojen aikana tarjoutuu mahdollisuus avata tulevaisuutta varten täysin uusia tapoja puolustautua. Ehkäpä seuraavalla kerralla voi löytää kaupasta parempia miekkoja, tai tarjoutuu mahdollisuus rakentaa muurien lisäksi myös katapultteja. Tällainen jatkuvien uusien palkintojen avaaminen tuntuu palkitsevalta, ja samalla se koukuttaa kokeilemaan epäonnistumisen jälkeen vielä sen yhden kerran uudestaan.

Ulkoasultaan The Last Spell vetoaa sisäiseen 90-luvun lapseen. Pikseleillä piirretty yksityiskohtia pursuava grafiikka on minulle sitä parasta silmäkarkkia. Samalla taustalla pauhaava musiikki pitää sydämensykkeen korkealla, tosin pidemmissä pelisessioissa taustamusa toistaa pahasti itseään.

Pelin käännös konsoleille kärsii parista tyypillisestä ongelmasta, eli liian pienestä kirjasinkoosta ja hieman köykäisestä ohjauksesta. Kun ruudulla on oikeasti noin kolmen millimetrin kokoisella kirjasimella kirjoitettua tekstiä, sitä on aika vaikea lukea sohvalta käsin. Tämä on yksin perusnillityksen aihe minulle, mutta liian pienen tekstin tihrustaminen käy oikeasti rasittavaksi pidemmän päälle. Toisekseen ohjaus olisi pitänyt miettiä uudestaan konsoliohjaimelle. Nykyisellään erilaisten valikoiden selaaminen on aika köykäistä, vaikka osaa napeista käytetäänkin pikanäppäiminä.

The Last Spell on kokonaisuutena todella hyvä peli. Mielestäni vaikeustaso on ruuvattu omaan makuuni hieman liian kireälle. Lisäksi iänikuiset ongelmat pienen kirjasinkoon ja ohjauksen köykäisyyden kanssa kismittävät. Nämä ovat kuitenkin pelin ainoat moitteet, ja mielestäni tämä on yksi kuluvan vuoden ehdottomasti parhaita julkaisuja strategiapelien saralla. Se vaatii samaan aikaan yleisen strategian miettimistä, mutta jossa kuitenkin on tilaa yksittäisten vuorojen vaatimille taktisille ratkaisuille.

The Last SpellThe Last SpellThe Last SpellThe Last Spell
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Monimutkainen strategiapeli palkitsee tarkan suunnittelun, erilaiset aseyhdistelmät mahdollistavat valtavan määrä erilaisia taktiikoita, pikselimäinen grafiikka pursuaa yksityiskohtia
-
Ajoittain liian pieni kirjasinkoko, ohjaaminen on köykäistä, vaikeustaso hieman liian kireällä
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä