Suomi
Gamereactor
arviot
The Last of Us: Part II Remastered

The Last of Us: Part II Remastered julkaistaan liian varhain

Huikea peli paranee entisestään, mutta liian pian eikä ehkä tarpeeksi antaakseen syytä ainakaan uudelleenostoon.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ
HQ

Arvostettu pelitalo Naughty Dog on viime vuosina lähinnä julkaissut masteroituja versioita klassikoistaan Playstation 5:lle. Uusin käsittelyn saanut peli on ylistetyn The Last of Usin jatko-osa, joka myös aikoinaan otettiin vastaan kehuin. Masteroinnin kohteena se kuitenkin tuntuu hieman oudolta, sillä pelin julkaisusta on vasta kolmisen vuotta. Masteroinnissa on yleensä kyse grafiikoiden päivittämisestä, mutta kun alkuperäinenkin peli on visuaalisesti upea, kuinka paljon sitä voi näin lyhyessä ajassa parantaa? Ja niin paljon, että se oikeuttaisi pelin uudelleen ostamisen? The Last of Us Part II Remastered tuo kuitenkin myös pelillisiä uudistuksia upeaan seikkailuunsa.

Muutamia vuosia ensimmäisen pelin tapahtumien jälkeen Joel ja Ellie asuvat suojatussa yhteisössä. Vaikka yleisesti heidän välinsä ovat kunnossa, ovat aikaisemmat tapahtumat jättäneet pientä epäilyä ja epävarmuutta. Elämä kuitenkin muuttuu heidän välillään lopullisesti, kun menneisyyden haamut saavat heidät kiinni ja kipeä verinen kostonkierre alkaa.

The Last of Us: Part II:n tarina jää hieman yksiulotteiseksi sen keskittyessä lähinnä suoraviivaiseen kostoon. Menoa maustetaan brutaalilla sisällöllä, mutta ensimmäisen pelin tapaiseen syvällisyyteen kokonaisuus ei yllä. Lisäksi osa ratkaisuista jättää odotuksiin nähden pettyneen olon. Tarinankerronta on kuitenkin sitäkin vahvempaa. Peli kuljettaa toiminnasta jännitykseen ja seikkailusta hahmojen väliseen kanssakäymiseen soljuvassa tasapainossa. Elokuvamainen tyylittely auttaa pelaajaa eläytymään tapahtumiin ja luomaan tunnesiteitä upeasti rakennettuihin henkilöhahmoihin. Kohtauksiin on laitettu paljon ajatusta, ja napakka tunnelma koskettaa syvältä.

Tämä on mainos:

Peli koetaan kolmannen persoonan näkökulmasta. Pelaaja pääsee osaksi hahmojen intensiivistä ja monipuolista matkaa läpi tuhoutuneen maailman, jota ihmishirviöt ja hirviöiksi muuttuneet ihmiset asuttavat. Upean kenttäsuunnittelun avulla matka pysyy mielenkiintoisena eikä eteneminen tunnu niinkään suoraviivaiselta putkijuoksulta, sillä ympäristö rönsyilee sopivasti tarjoillen vaihtoehtoreittejä, piilotettuja salaisuuksia ja karua historiaa julmassa maailmassa. Masteroituun versioon on lisätty muutamat uudet pelattavat kentät, jotka istuvat hyvin osaksi tarinaa tuntumatta pakotetulta lisältä. Pelaaja joutuu matkalla vähän väliä taisteluihin, jotka voi suorittaa hiljakseen vihollisia nitistämällä tai aseet laulaen äänekkäästi räiskien. Alueilla riittää erilaista kerättävää, jota voi hyödyntää osana selkeää tavaran nikkarointia parempien aseiden ja yleisen selviytymisen nimissä. Tarinaa ja pelin maailmaa monipuolistetaan myös isolla määrällä ihmisten taakse jättämiä viestejä ja tarinoita, jotka kertovat armottomista kamppailuista ja kaikesta siitä, mitä taakseen on pitänyt jättää.

Pelimekaanisesti The Last of Us: Part II Remastered on suorastaan huikea. Hahmon käsittely on työstetty todella luontevan oloiseksi ja toiminnat taistelusta hiiviskelyyn ja kiipeilystä sukelteluun tuntuvat realistisilta. Hahmon luonnolliset liikkeet muokkautuvat komentojen myötä saumattomasti ja saavat pelille todella uskottavan olemuksen. Toiminnot on sijoitettu hyvin ohjaimen napeille ja ne on helppo sisäistää osaksi tehokasta toimintaa tehden reagoimisen yllättäviinkin tilanteisiin mutkattomaksi, vaikka sydän hakkaisikin säikytyksistä.

Pienen pelillisen lisäyksen ohella The Last of Us: Part II:n masteroituun versioon on lisätty myös muuta puuhailtavaa. Pelissä esiteltyä kitaransoittoa voi nyt harjoitella suoraan valikoista omassa tilassaan. Ohjaimen kosketuspintaa hyödyntämä kitaransoitto on toteutettu yllättävän innovatiivisesti, ja on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin rentoa puuhaa. Toinen isompi lisäys tarinan ulkopuolelta on täysin erillinen selviytymistaistelutila. Tässä tilassa pelaaja taistelee vihollisaaltoja vastaan tarinassa vastaan tulleilla eri alueilla yrittäen selvitä mahdollisimman pitkälle. Taistelun yhteydessä pelaajan on mahdollista täydentää tarvikevarastojaan ja kehittää taistelussa käyttämiään aseita. Taistelut pisteytetään muun muassa käytetyn ajan mukaan, ja pisteitä voi vertailla muiden tilastojen kanssa.

Päälle kolmen vuoden takainen alkuperäinen The Last of Us: Part II oli visuaalisesti todella huikea. Itse asiassa Remastered-version ilmettä verratessa muistoihini en oikein osaa sanoa, mikä olisi muuttunut. Vieläkään kaikki heijastuspinnat eivät heijastele hahmoa ja alkuperäisen pelin parissa ihastelemani puiden oksilta tippuvat lumikasat ovat edelleen yhtä kulmikkaita. Tästäkin huolimatta The Last of Us: Part II Remastered näyttää upealta. Eläväisen maailman yksityiskohdat ja dynaamisuus ovat aivan omassa luokassaan luomaan autenttista maailmanlopun jälkeistä ympäristöä. Yleinen realismin taso ja nokkela kenttäsuunnittelu tekevät pelaamisesta niin kiehtovaa kuin tunnelmallista. Yksityiskohtaisten hahmojen uskottavat liikkeet kasvonilmeitä myöten saavat nämä eläväisiksi ja näyttäviksi niin välivideoissa kuin itse pelin aikana. Valaisu on myös upeaa ja tehosteiden käyttö realistisen hillittyä tehden maailmasta ehyen ja aidon. Playstation 5 pyörittää peliä sujuvasti ja lataustauotkin ovat lähinnä vain rytmittämässä kerrontaa.

Tämä on mainos:

Äänipuoli on yhtä lailla ensiluokkaista pelissä. Pelkästään ympäristöjen taustaäänet saavat pelin elämään. Esimerkiksi maanalaisten tilojen bassovoittoiset huminat, sattumanvaraiset rapsahtelut ja kaikuvat kolahdukset tehostavat tunnelmaa kummasti varsinkin kuulokkeilla pelatessa. Olioiden ahdistavat ärjymiset saavat ihokarvat pystyyn ja moninkertaistuessaan helposti löysät housuun. Ääninäyttely on kaikessa luonnollisuudessaan nautinnollista kuultavaa. Ulkonäköön hyvin istuvat äänet tekevät hahmoista eläviä ja tarinasta entistä syvällisemmän. Riipaisevat kohtaukset vedetään tunteella ja hahmojen välisiin kanssakäymisiin heittäydytään täysillä. Musiikilla on tärkeä rooli, ja se onnistuu kaihomielisellä tunnelmoinnillaan kasaamaan maailman palaset ja siellä vaikuttavat hahmot yhdeksi ikimuistoiseksi kokemukseksi.

The Last of Us Part II: Remastered tuntuu tietyltä osin liian aikaiselta julkaisulta, sillä alkuperäisen version julkaisusta ei ole vasta kuin kolmisen vuotta. Näin ollen graafinen ilme ei ihan kauheasti ole tähän uuteen versioon parantunut. Toki masteroituun versioon on lisätty muutama uusi pelattava kenttä, jotka eivät kokonaisuutta oleellisesti muuta, mutta rikastuttavat kuitenkin menoa. Lisäksi kitaransoiton vapaa harjoittelu ja erillinen selviytymispeli ovat ihan hauskoja lisäominaisuuksia, mutta riittävätkö ne pelin uudelleenostamiseksi, jos alkuperäinen on jo hankittu? Ei käy kuitenkaan kiistäminen, että kyseessä on teknisesti ja kerronnallisesti yksi aikamme upeimmista peleistä, jonka elokuvamainen rakenne ja tunnelma ovat yksinkertaisesti mahtavaa koettavaa ja Remastered-version myötä parempaa kuin koskaan. Jos teos on vielä kokematta, nyt kannattaa se tehdä.

The Last of Us: Part II RemasteredThe Last of Us: Part II RemasteredThe Last of Us: Part II RemasteredThe Last of Us: Part II Remastered
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Huikea audiovisuaalinen toteutus, mahtava tunnelma, elokuvamainen kerronta
-
Hieman yksiulotteinen tarina, ehostukset vaikeasti havaittavissa verrattuna edelliseen, ei tarpeeksi uudistuksia
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä