The Last of Us - moninpeli

Olin sangen skeptinen siitä, kuinka moninpeli soveltuisi osaksi The Last of Usin kokonaisuutta. Pelin maailma toki tarjoaa vankan taustan tilanteille, joissa eripuraiset ryhmät ottavat toisistaan mittaa, mutta sen hyödyntäminen tähän tuntui jotenkin halventavalta, etenkin kun otti huomioon pelin tarinan. En ole ehkä päässyt täysin ylitse tästä tunteesta, mutta täytyy silti sanoa, että Factionsiksi nimetty moninpeli on varsin koukuttava, ja siihen on ripoteltu joitakin omaperäisiä ominaisuuksia.

Moninpelin koukkuna on pelaajan kaitsema virtuaalinen klaani. Kyseessä eivät ole oikeat ihmiset - vaikka sadistit voivatkin antaa pelin nimetä ne Facebook-kavereidensa mukaan - vaan täysin numeroina ja pienien pisteiden koristamana kuviona esitetty satunnainen joukko.

Tämä klaani kasvaa tai pienenee riippuen pelaajan menestyksestä. Jokaisen matsin aikana keräillään resursseja sekä maastosta että kuolleilta vastustajilta, ja pelkällä hiotulla kuolemat/tapot-suhdeluvulla ei pötkitä pitkälle, jos roinaa ei muista kasata reppuun samaa tahtia. Isommalla klaanilla on isommat tarpeet, ja jos luku jää ottelun lopussa vajaaksi, jää porukkaa nälkäiseksi tai nämä alkavat sairastua ja kuolla.

Jos tässä ei vielä ole tarpeeksi hampaidenkiristystä, generoidaan klaanille harmia satunnaisten tapahtumien muodossa. Kerran pari viikossa annetaan varoitus kolmen päivän (eli matsin) kuluttua seuraavasta koitoksesta, johon täytyy valmistautua haasteiden kautta. Pelaaja siis valkkaa pitkästä listasta esimerkiksi lopettavansa tietyn määrän vihollisia ysimillisellä tai parantamalla tietyn määrän kavereita. Valinnat jäävät muistiin, joten samalla valinnalla eteneminen muuttuu lopulta mahdottomaksi kasvavien vaatimusten vuoksi.

Tässä höykytyksessä klaaniaan pitäisi pystyä pitämään elossa 12 täyden viikon ajan. Pelin kahdella osapuolella on omat syynsä tälle aikarajalle, mutta ne eroavat muuten toisistaan vain vaatteidensa ja repliikkiensä puolesta.

Käytännössä Factions muistuttaa vahvasti The Last of Usin yksinpeliä, paitsi että nyt ne metelöivät pösilöt ympärilläsi ovat oikeiden pelaajien ohjastamia. Kaksi neljän hengen tiimiä kohtaa muuten autioissa maisemissa ja yrittää päästää toisistaan ilmat pihalle. Luodit ovat kuitenkin kortilla, ja hiippailu on aina hyvästä. Teutarointi kun näkyy heti vastustajan tutkalla, ja nämä voivat myös "kuulla" vihollisen seinien lävitse.

Moninpeli poikkeaa näin monista lajikumppaneistaan, ja ns. Call of Duty -hetket ovat hyvin vähissä. Todelliset suorittajat keskittyvät lähinnä jättämään pommiansoja taktisiin paikkoihin ja sitten vetäytymään näiden suojaan tarkkuuskiväärin kanssa, tai hiippailemaan vihollisten taustaan puukko kädessä. Myös nurkan takana piileskely naulaisen lankun kanssa tuottaa monesti reippaita tuloksia.

Matsit vaihtelevat todella paljon pelaajista riippuen. Kentällä näkee kavereita, joilta yksinpeliosuus taisi mennä jotenkin ohitse, ja jotka itkevät vuolaasti mikkiin, kun rynkyn kanssa juokseminen pitkin kenttää ei toimikaan kuin Battlefieldissä. Joskus taas kaksi ninjatiimiä ottaa toisistaan mittaa koko ottelun aikarajan verran, eikä laukaustakaan ammuta.

Kenttiä on tässä vaiheessa vain pieni kourallinen, mutta määrä varmastikin kasvaa ajan kanssa. Mukana olevat mapit ovat pääosin onnistuneita ja mielenkiintoisia, joskin niistä putkimaisimpiin tulee nopeasti omaksuttua tietyt rutiinit, eikä Downtown-karttaa kukaan terve ihminen halua nähdä edes painajaisissaan.

Ottelumuotoja on vain kaksi. Supply raidissa joukkueella on yhteinen 20 hengen joukko "vahvistuksia" eli respawneja, kun taas Survivorsissa respawneja ei ole. Ensimmäisenä neljä erää voittanut joukkue voittaa koko taistelun.

Supply raid on näistä kahdesta selvästi dynaamisin ja kaoottisin pelimuoto. Koska vahvistukset tuodaan kentälle vaihtelevista pisteistä, eikä eräjakoja ole, ei taistelukentällä voi olla ollenkaan varma selustastaan, ja monesti etulinjaan saa juosta kohtuullisen matkan. Taposta saa vain hetken helpotuksen, koska kohta sama tyyppi on heittelemässä molotovia jostain toisesta ikkunasta.

Survivors tarjoaa enemmän taktista tilaa, koska yksi mies vähemmän on aina yksi mies vähemmän ja tiimit ovat monesti varovaisempia toimissaan. Se tekee pelaamisesta puolestaan mielenkiintoisempaa ja hienovaraisempaa.

Tämäkin valikoima toivon mukaan laajenee tulevaisuudessa, koska nyt erot eivät ole kovinkaan suuria. Itseäni kutkuttaisi erityisesti co-op-pelimuoto, jossa puolustauduttaisiin tietokoneen ohjaamia sienimiehiä vastaan. Myös Left 4 Dead -henkinen versio, jossa toinen joukkue on näitä sienimiehiä, voisi piristää meininkiä.

Factions tarjoaa myös eräänlaista hahmonkehitystä, sillä itselleen voi värkätä erilaisia settejä aseista ja ominaisuuksista, joita kumpiakin avataan sitä mukaa kun resurssipisteet kasvavat. Myös hahmon asustusta voi tuunata, mutta itse hahmon ulkonäkö, sukupuoli ja rotu vaihtelevat täysin satunnaisesti, jota pidän pirteänä ja pelin peruseetosta kunnioittavana valintana.

Sanoisin että Factions on varsin onnistunut lisä The Last of Usiin. Siinä on selvää tilaa laajentamiselle, mutta pelikokemus itsessään on hyvin intensiivinen ja jännittävä. Naughty Dogin pitkä kokemus Unchartedin-moninpelissä näkyy, vaikka nyt kyseessä on sangen erilainen elämys. Hiippailupainotteisuus ja luotien vähyys asettaa Factionsin erilleen, ja antaa sille heti oman fiiliksensä. Nykyisellään kokemus kuitenkin lopulta toistaa itseään hieman liikaa.

* Lue myös yksinpeliarvio (9/10)