
The Founder kertoo Ray Krocin eli itsensä herra McDonaldsin kehityksestä keskinkertaisesta kaupparatsusta valtaisan pikaruokaketjun valtiaaksi. Vaikka toisin voisi luulla, kyseessä ei ole 115 minuuttia kestävä mainos mäkkärille, joka ihme kyllä piti näppinsä erossa tuotannosta, ja antoi elokuvan tutkiskella vapaasti Krocin vähemmän pidettäviä puolia.
Elokuvana The Founder on silti kuten McD'n purilaisetkin: yhtenäisestä massasta puristettua brikettiä, joka ei säväytä millään tavalla. Se on jatkuvassa vaarassa muuttua sentimentaaliseksi televisioelokuvaksi, jossa kultaisen filtterin lävitse kuvatut, kovaa duunia paiskoneet miehet katsovat silmät kosteina kuinka heidän työnsä nostaa Amerikan entistäkin komeampaan loistoon. Vaikka nämä otokset onkin juuri ja juuri vältetty, on tarjolla runsaasti kornia kuvastoa.
Founderin keskeisin ongelma on kuitenkin siinä, että se on yhtäältä innostava tarina nuorille kapitalisteille siitä kuinka kaikki maailman rikkaudet ovat saatavilla, jos on vain riittävän määrätietoinen. Ja toisaalta tarina aika vehkeestä jätkästä, joka pölli McDonaldsin veljeksiltä jokaisen näiden keksinnöistä, ajoi nämä sekä henkisen että fyysisen romahduksen rajoille kikkailuillaan, ja lopulta huijasi näitä vielä silloinkin, kun nämä kaikesta väsyneenä myivät elämäntyönsä ja nimensä pois.
Tietysti, jos elokuvaa katsoo sellaisesta vinkkelistä, että tämähän on juuri kuinka bisnestä tulisikin tehdä, ei mitään ristiriitaa ole, mutta silloin katsojalle joutuu antamaan huomattavasti elokuvaa huonomman arvosanan.
Jos eettiset seikat jätetään hetkeksi sivuun, voidaan rainasta todeta vielä sen verran, että Michael Keaton pitää Ray Krocin roolissa muuten lällyä kokonaisuutta kasassa oman karismansa voimin, ja tekee kokemuksesta edes hieman mielenkiintoisen. Käsikirjoitus ei kuitenkaan tue Keatonia erityisen hyvin, ja vaikka Kroc on koko ajan tapahtumien keskiössä, jää tämä katsojille melkoisen vieraaksi ihmisenä.
The Founder sopii erinomaisesti sunnuntaipäivän elokuvaksi jollekin satunnaiselle televisiokanavalle, muttei anna kellekään mitään syytä lähteä sitä erikseen vuokralistoilta etsimään.