The Foglands tekee mahalaskun teknisen suoriutumisensa vuoksi

On mainiota, että VR-pelejä ilmestyy PSVR 2:lle taas vähän reippaampaan tahtiin. Vähemmän mainiota on se, jos VR-peli tuntuu vain laiskalta oletustekeleeltä ilman sen kummempaa omaperäisyyttä. Well Told Entertainmentin The Foglands on pelattavissa VR:n lisäksi ihan televisiosta käsin, mutta ainakaan virtuaalinen pelitila ei tunnu oikein hyötyvän tästä ratkaisusta.

Hieman epäselväksi jäänyt tarina The Foglandsissa heittää pelaajan alati muuttuviin alamaailman kaivoksiin. Käsittääkseni jonkinlainen iso hirviö on noussut pimeydestä ja uhkaa alueen asukkeja. Pelaajan pitää siis sukeltaa hirviöitä sisältävään sumuiseen alamaailmaan ja peitota monsut, jotta asukit pelastuisivat.

The Foglandissa mielenkiinnoton tarina tuntuu olevan varsin toissijainen roguelikemaisen rakenteen ottaessa päävastuun menosta. Silmistä kuvattu räiskintäseikkailu kuljettaa pelaajaa sokkeloisessa luolassa monsuja ampuen ja loottia keräten. Kuollessaan pelaaja herää alun tukikohdasta, jossa aikaisemmin kerättyä roinaa voi vaihtaa ase- ja tarvike-ehostuksiin ja aloittaa seikkailun alusta paremmin eväin. Selviytyessä luolassa aika ajoin eteen tulee mahdollisuuksia ehostaa tarvikkeitaan ja jatkaa eteenpäin kohti uusia vaaroja, joihin lukeutuvat muutamat välipomot tusinavihollisten välissä.

Pelin paljon käytetty rakenne ei itsessään ole ongelma, mutta The Foglandsissa tökkiikin tekninen toteutus. Silmistä kuvatussa seikkailussa pelaaja laitetaan koluamaan häiritsevän tyhjiä ja harvinaisen tympeitä käytäviä ja tiloja, joita kierrätetään loputtomiin. Vastaantulevia ököjä kukistetaan joko nyrkein, erilaisin asein tai maasta kerätyin tavaroin, kuten kiviä heitellen. Tämä siis silloin, kun tavaran saa nostettua maasta. Pienin pistein merkatut tavarat voi kerätä pelkästään silloin, kun niiden ympärille tulee valkoiset reunat, ja tämän saavuttaminen on täysin arpakauppaa. Luulisi, että katseenseurantaa tukeva peli aktivoisi tavaran siihen katsoessa, mutta asia on oikeastaan juurikin päinvastoin muutamalla lisämausteella. Tavaran saa nostettua katsomalla hieman poispäin, sijoittamalla hahmon juuri oikean välimatkan päähän ja juuri oikeaan kulmaan suhteessa tavaraan. Ei siis mikään ihme, että luovutin useamman tavaran noston kanssa varsinkin taistelutilanteessa, sillä ei sellaiseen pilkun viilaamiseen ole aikaa tai hermoja. Nyrkeillä mättäminen on myös varsin epämääräistä, sillä esimerkiksi hajotettavista laudoista nyrkit hujahtivat suurimman osan ajasta läpi tehden tuhoa pelkästään satunnaisesti. Aseella ampuminen on sentään kohtuullisen suoraviivaista mutta sitäkin ponnettomampaa. Aseessa ei ole tuntumaa ollenkaan puuttuvan ohjaintärinän ja nuhaisen ampumaäänen ansiosta. Tämän lisäksi vihollisiin osuminen on jotenkin yllättävän haastavaa tehden toiminnasta työlästä miellyttävyyden sijaan.

Hahmolla liikkuminenkaan ei suju aivan niin kuin olettaisi. Vaikka asetuksista on valinnut pelaavansa seisaaltaan ja paikan on resetoinut useita kertoja, hahmon mennessä kyykkyyn on tämä silti aivan liian korkealla liikkuessaan pienissä onkaloissa saaden pään menemään läpi seinistä. Turhautumisen kasvaessa huomasin juoksevani enemmän, minkä seurauksena VR:n pahoinvointipaholainen alkoi nostaa päätään. Liikkumista ei myöskään helpottanut vähän väliä tapahtuvat lataustauot mustien ruutujen kautta kesken kentissä seikkailua.

Graafisesti The Foglands on parhaimmillaan vain keskinkertainen tekele. Tyhjät kentät, kierrätetyt sokkeloseinät ja yleisesti geneerinen ilme eivät juuri innosta etenemään. Efektejä ei kauheasti ole käytetty ja nimestään huolimatta sumukin on harmillisen harvassa. Tämä olisi ollut helppo tapa saada tasojen kierrätystä piiloteltua. Osa hahmosuunnittelusta on ihan mielenkiintoista, mutta animointi on jäykkää ja kuollessaan osa vihollisista pysähtyy hetkeksi paikoilleen ennen osumien aiheuttamaa ilmalentoa. Pysähdyksen myötä myös pelin väripaletti menee mustavalkoiseksi, joten uskon kyseessä olevan jonkinlainen erikoistila, mutten huomannut sen juuri hyödyttävän mitään. Peli sentään pyörii hyvin Playstation 5:llä, mutta mustien ruutujen kautta vedetyt lataustauot kesken samoilun ovat todella häiritseviä.

Ääninäyttely on ihan hyvin pelin sarjakuvamaiseen ilmeeseen istuvaa. Hahmot puhuvat uskottavasti, eikä tarinointi kasva paasaamiseksi. Ääniefektit ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan todella onnettomat. Esimerkiksi hervottoman kokoisella mutkalla räiskiessä tuntuisi kuin availisi kuohuviinipulloja. Monsujen äänet ja muut keräilyefektit tuntuvat olevan kuin suoraan vakioäänikirjaston sopukoista, mikä on ensimmäinen kohdalle osunut toimiva valinta. Musiikki on sentään kohdallaan antamaan hieman vetovoimaa pelailuun. Länkkärimäinen fiilistely nykypäivän bassoilla ja rummuilla yhdistettynä elektroniseen kikkailuun kuulostaa energiseltä ja jää kivasti mieleen.

Ihan mielenkiintoiselta virtuaaliräiskinnältä mainoksissa vaikuttanut The Foglands lässähtää kasaan kuin itse tehty pannukakku puukottaessa. Ihan hyvällä asialla Well Told Entertainment on varmaankin idean kanssa ollut, mutta pelin tekninen ulosanti yksinkertaisesti tekee pelikokemuksesta tylsän, mielenkiinnottoman ja rasittavan. Lievätkö sitten tekijöiden paukut menneet hybridipelin kanssa touhutessa, mutta on selvää, ettei ainakaan virtuaalipuoli pelistä tullut sumusta ulos voittajana.