The First Berserker: Khazan, siinä on ainesta, mutta...

Kun on pelannut tietyn määrän pelejä jossakin lajityypissä, tietyt osa-alueet ja joskus jopa kokonaisuudet alkavat tuntua kovin tutuilta. Monet pelit lainaavat vapaasti toisiltaan, mutta onnistuvat silti luomaan sen oman identiteettinsä. Näin peli tuntuu ainutlaatuisemmalta kuin se oikeastaan onkaan. Ennakkoon The First Berserker: Khazan herätti huomiota ulkoisella olemuksellaan, ja se tuntui olevan se pelin oma juttu. Animen kaltainen cel-shading on minulle aina positiivinen juttu, mutta kuten toimintaroolipeleille käy, tuntuu pelaaminen lopulta turhan yksinkertaiselta.

The First Berserker: Khazan sijoittuu Dungeon Fighter Online -maailmaan. Kyseessä on hyvinkin suosittu mätkintäpelisarja. Minä en tiennyt mitään koko sarjasta. Kehittäjä Neople on sijoittanut roolipelinsä 800 vuotta moninpeliään varhaisempaan aikaan. Taustalla on paljon enemmän tarinaa kuin mitä pystyn tässä kuvailemaan. Päähenkilöä kuljetetaan vankina vaunuissa, mutta onnettomuuden jälkeen, tai oikeastaan hyvän onnen siunaamana, päähenkilö pääsee pakenemaan. Matka alkaa asumattomilta lumisilta vuorilta.

Seurauksena on melkoisesti Dark Souls Light, ja kyseessä on sekä sovelias että liian kapea luonnehdinta. Pelillä on selvästi omia juttujaan, joskin valitettavasti ne hyvät puolet eivät loista sillä tavalla kuin olisin toivonut.

Lineaarisissa käytävissä kovapäinen päähenkilö samoaa eteenpäin. Mystinen ääni puhuu hänelle ajoittain. Mutta huolimatta demoneista ja kostosta, on peli tarinansa lisäksi pääasiassa toimintapeli, ja sen huomaa nopeasti. Kirves ja miekka ovat valmiina, ja vastaan tulee kovaa lyöviä pahiksia. Vaikka haaste ei ole sitä kovinta, mitä lajityypillä on tarjota, ja mukana on myös easy-vaiheustaso, on kyseessä melkoisen haastava peli. Ja tämä koskee varsinkin pelin pomotaistoja. Mutta siellä ei olla vielä. Pelin perusmekaniikat ovat tunnistettavia. Toisin sanoen nopeat iskut tuottavat tulosta, ja hitaat iskut enemmän. On mahdollista väistää ja torjua. Ja kyllä, kaikki toiminta kuluttaa jo valmiiksi lyhyttä kestävyys- eli stamina-mittaria.

Mutta toki kaikesta ansaitaan kokemuspisteitä. Nyt käytetään lacrimaa tullakseen vahvemmaksi. Näitä käytetään pelin tallennuspaikoilla, ja pisteet kohottavat kaikkea terveysmittarista staminaan ja sen sellaiseen asti. Kuulostaako tutulta? Sitä se on. Peli lainaa vapaasti lajityypin jättiläisiltä jopa siinä määrin, että ajoittain tunnutaan käyneen liikaakin varkaissa. Jos kuolee tallennuspaikkojen välillä, menettää keräämänsä, mutta on mahdollista poimia roinat kyytiin, jos suoriutuu takaisin samaan paikkaan. Onneksi lacriman voi poimia turvallisesta paikasta ennen pomovastuksen kohtaamista, jos kuolo korjaa kesken pomotaiston.

Pomot ovatkin niitä pelin kovimpia vastuksia. Tietysti pelin maailmassa on isoja pahiksia muutenkin. Silti jokaisen kentän lopullisena haasteena odottaa aivan erityisen kova vastus. Kuten usein on asianlaita, on tärkeää oppia tunnistamaan hyökkäykset, iskeä oikeaan aikaan ja pitää silmällä omaa stamina-mittaria. Jos taisto tuntuu liian kovalta, on mahdollista tehdä perinteistä "grindaamista" pelihahmon kokemustason kohottamiseksi. Tämä siksi, että pelin tallentaessa suurin osa pahiksista ilmaantuu uudelleen paikoilleen. Niin ikään lacrimaa jaetaan melko avokätisesti, ja lisäksi matkan aikana tarttuu mukaan runsaasti varusteita.

Khazan voi varustaa itsensä kypärällä, haarniskalla, hanskoilla ja saappailla. Mukana on myös sormuksia ja amuletteja, joista saa vähän lisää apua. Pelaaminen muuttuu nopeasti roinan kanssa puljaamiseksi, sillä mukanaan voi kantaa melkoisen paljon tavaraa. Roinan voi kuitenkin tuhota vastineeksi lacrimasta, jolla sitten voi hankkia itselleen uusia kykyjä. Mukana on myös kykypuu, joka on sidottu pelin erilaisiin aseisiin.

Vaikka pelin aloittaa heiluttamalla kirvestä ja miekkaa, laittaa yksi pelin varhaisimmista tehtävistä etsimään niitä kahta muuta asetta, joihin voi turvautua. Nämä ovat suurikokoinen miekka ja keihäs. Molemmilla on omat kykypuunsa, joita voi päivittää avaten näin käyttöön erikoishyökkäyksiä. Vahinkoa saa paljon aikaan, ja kuten Khazanilla itsellään, myös pahiksilla on oma stamina-mittarinsa. Kun mittari on alhaisimmillaan, voi pelaaja suorittaa eräänlaisen lopetusiskun, joka vie ison osuuden terveysmittarista. Lisäksi voi hiipiä pahisten taakse, ja tehdä saman.

Valikoissa ja kaikessa muussakin saisi olla enemmän persoonaa ja hiomista, eikä se olisi lainkaan huono juttu. Ongelmana on, että puutteita on muuallakin. Pomovastuksia huomioon ottamatta, jotka siis ovat hyvin ympäristöönsä istuvia, kaikki vaikuttaa elottomalta ja tylsältä. Teknisesti kaikki on kunnossa, mutta jotain puuttuu. Ikään kuin käytävät olisi kaivettu paikoilleen ilman valoa ja liikettä. Erilaisia tehosteita ei juurikaan ole, mikä tuottaisi hieman enemmän kontrastia. Lumiset maisemat, luolat, suuret salit... kaikki on kuin toisistaan kopioituja. Selkeitä näkymiä tai liikettä ei sitäkään ole lukuun ottamatta muutamaa huojuvaa puuta. Ulkoinen tyyli on hyvä, mutta samalla eloton ja kohteita toistetaan liiaksi ympäristöissä.

Niin ikään soundtrackissa on sama tyhjä tunnelma. Musiikki tuntuu mitäänsanomattomalta huolimatta yrityksistä lisätä mukaan mieskuoron ääntelyä. Piirroselokuvamaiset välinäytökset? Niistä voi sanoa samaa kuin ulkoasusta muutenkin. Kokonaisvaikutelma kovanaamaisen piirrostyylin alla on tylsä. Melkein kuin kyseessä olisi ollut hieman keskeneräinen malli, jonka parissa kuljetaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että peli toistaa itseään. Niin toimintapläjäykset Stellar Blade kuin Black Myth: Wukong ovat niin ikään varsin itseään toistavia toiminnaltaan. Mutta kummassakin on enemmän persoonaa. Toisin sanoen pelaaminen on hauskempaa, mitä tulee taisteluihin.

Pelin toiminta ottaa ja antaa. Itse valitsin juosta suurimman osan ajasta keihään kanssa, koska arvostan ulottuvuutta ja nopeutta. Puolustamisen ja hyökkäämisen hallinta tuntuu ajoittain hauskalta, mutta hieman epätarkka järjestelmä, jolla pahiksiin lukittaudutaan, tarkoittaa sitä, että varsin usein lyö kohteesta ohi. iskuissa on massan tunnetta, mutta iskun mennessä ohi tunne katoaa. Ja koska useita iskuja on pystyttävä ketjuttamaan, muuttuu ohi lyöminen turhauttavaksi ohi iskiessä, eikä se palaute tunnu yhtä painokkaalta kuin pitäisi silloinkaan, kun isku lopulta osuu.

Kyseessä on kuitenkin toimintapeli, jota pelataan nimenomaan toiminnan vuoksi. Vaikkakin pelaaminen vaatii puolustamista ja staminan hallintaa, on mukana myös paljon läiskettä ja mäiskettä. Ja varsinkin pelin tavallisimpia pahiksia vastaan. Pomovastuksen pieksäminen tuntuu aina hyvältä, mutta matka uuden kentän alusta sinne loppuun tuntuu usein liian pitkältä.

Pelin aloituksen jälkeen päädytään jonkinlaiseen keskusmaailmaan. Ajan kuluessa on mahdollista ostaa esineitä, ja päivittää aseitaan. Osaan arvostaa uusien elementtien lisäämistä mukaan ajan kanssa, mutta nämä lisäykset tuntuvat hieman oudoilta. Kun lopulta saa ostaa uusia osia haarniskaansa, on jo löytänyt maastosta moneen kertaan sellaisia, jotka ovat paljon myytäviä parempia. Alusta asti mukana olevaksi suotavia elementtejä avataan pelaajalle vasta useamman tunnin pelaamisen jälkeen.

Muutaman päivän pelaamisen jälkeen on kokemukseni kahtalainen. Toisaalta mukana on yksinkertaista iloa, ja ne kaikki muualta lainatut asiat toimivat ihan hyvin. Khazanin matka tuntuu kuitenkin hyvin yksitoikkoiselta. Vaikka uusia elementtejä lisätään mukaan ajan saatossa, ei mikään koskaan tunnu muuta kuin "ihan OK" -tasoiselta. The First Berserker: Khazan tavoittaa toimintaroolipelin ytimen, eikä yritä muuta ollakaan. Minulle tarjolla oleva peli on turhan yksinkertainen, mutta jos juuri sellaista etsii, kannattaa antaa pelille mahdollisuus. Se pomovastuksen voittamisen tunne on mahtava.