The Expendables 2

Sylvester Stallone kokoaa jälleen 80-luvun kovat karjut samaan leffaan. Kun miehet alkavat kunnolla toimimaan, naiset ovat vain tiellä.

Menneiden vuosikymmenien ikääntyvillä toimintatähdillä avoimesti ratsastava Expendables oli menestys, joten jatko-osa pukattiin pihalle nopealla aikataululla. Tarinasta ei tarvitse kauheasti välittää, sillä pääosassa ovat muskelit, nostalgia ja avoin aseporno. Poikkeuksen tekevät tunteisiin vetoava nuori tarkka-ampuja Billy The Kid (Liam Hemsworth) ja pystyvä aasialainen mimmi Maggie (Nan Yu). He jäävät kuitenkin pelkiksi statisteiksi ruudun vilistessä paljon valovoimaisempia staroja. Ja kuten odottaa sopii, tässä elokuvassa suorastaan juhlitaan erilaisilla stereotypioilla: osansa saavat niin sukupuoliroolit, kansallisuudet kuin poliittiset aatteetkin.

Expendables 2:n henkilöhahmot ovat siitä epätavallisia, että näyttelijät esittävät niissä puoliksi itseään. Tämä on mahdollistanut käsikirjoittajille sen, ettei tarinan kannalta olennaisten henkilöiden esittelyyn tarvitse käyttää paljoa aikaa. Jääpä siis enemmän tilaa pyssyttelylle. Jokaisen näyttelijän kuuluisaksi tulleita maneereita on pyritty elokuvaan sisällyttämään. Viis siitä, istuuko se miehen esittämään henkilöhahmoon millään tavalla.

Tarkoitus on tietenkin tarjota katsojille juuri sitä, mitä he haluavatkin: Arnold Schwarzeneggerin kuuluu palata takaisin, Bruce Willisin täytyy jippikaijeiata eikä leffa ole valmis ilman Jean-Claude Van Dammen kuuluisaa potkua.

Ikä näkyy itse kussakin jo selvästi, mutta menoa se ei ainakaan leffassa tunnu haittaavan. Olisin toivonut jonkinlaista siirtymää rytisevästä toiminnasta harkitsevan meiningin suuntaan, joka olisi alleviivannut iän mukanaan tuomaa kokemusta. Ratkaisu rymistelystä lienee tarkoituksellista, sillä elokuvahan mehustelee nostalgialla yrittämättä tehdä mitään muuta.

Rakenteellisesti raina etenee toimintakohtauksesta toiseen, eikä väliin juuri suvantokohtia mahdu. Ne muutamat harvat uhrataan syvällisyyttä tavoitteleville pohdinnoille henkilöhahmojen ajatuksista elettyä elämää kohtaan. Jostain kumman syystä nämäkin sanailut toimivat, vaikka muuta saattaisi olettaa. Jaksojen lyhyys saattaa myös vaikuttaa asiaan, koska tylsistymisen alkaessa nostaa päätään ovat jo seuraavat räjähdykset nurkan takana odottamassa.

Lisämateriaaleja ei ole liiaksi, mutta mukaan sisällytetyt ovat sitten sitäkin viihdyttävämpiä. Dokumenteissa pureudutaan muun muassa 1980-luvun amerikkalaiseen elämään ja maailmanpolitiikan tilanteeseen. Syytä onkin, sillä näiden ymmärtäminen on tärkeää mietittäessä sitä, millaisesta altaasta Expendablesin kaltainen elokuva ammentaa. Pilalle menneiden otosten katsaus osoittaa sen, että valmiistakin tuotteesta näkyvä huumoriasenne oli läsnä myös kuvauksissa. Harmillisesti lisämateriaaleissa ei ole minkäänlaista tekstitystä meille äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuville.

Expendables 2 on sitä samaa nostalgialla ratsastavaa testosteronin katkuista toimintahuttua kuin alkuperäinenkin. Kaikki on nyt kuitenkin piirun verran itsetietoisempaa ja, jos mahdollista, vieläkin uhoavampaa. Suositellaan nautittavaksi 80-luvun lapsista kootulla miesporukalla pienessä sievässä, tai vaikka vähemmänkin sievässä.