Huom: Tekstissä tullaan viittaamaan ensimmäiseen jaksoon, joten juonipaljastuksilta ei vältytä.
Kun puolen vuoden tauon jälkeen sain viimein käsiini turkulaisen Rival Gamesin rikosjännärin toisen jakson, oli ensimmäinen tunnetilani hämmennys. Kävi ilmi, että lyhyt "tapahtui viime kerralla", joka episodin alussa näytettiin, ei riittänyt virkistämään muistiani. Pelastavana enkelinä toimi kuitenkin päävalikosta löytyvä korkkitaulu, jonka avulla sai niin tarinan, omat valinnat, kuin pienimmätkin yksityiskohdat elävistä ja kuolleista hahmoista tarkistettua.
Toisessa jaksossa jatketaan etsiväkaksikko Reggien ja Tyronen jäljillä hypäten ajoittain Joen ja Katen saappaisiin. Reggie ylennettiin uuden rikosyksikön johtajaksi selvittämään kaupungin suurta rikosvyyhtiä. Joe taas yrittää paeta menneisyyttään, mutta kotona odottava Mikhail onnistuu vain muistuttamaan menneistä entistä pahemmin. Kate on vieläkin hieman järkyttynyt työtoverinsa kuoleman todistamisesta, mutta mikä ei tapa, vahvistaa. Tämän nuoren ja hennon neitokaisen sydän on kovettunut mustaksi kivimassaksi. Hahmojen ensimmäisessä jaksossa kokemat kohtaukset ovat antaneet tilaa persoonallisuuksien kehitykselle, ja sitä myös on tapahtunut.
Ensimmäisessä jaksossa tehdyt valinnat eivät vielä näytä heijastuneen toiseen jaksoon mentäessä. Iso osa ensimmäisen jakson hahmoista ei tehnyt paluuta toisessa jaksossa, jokseenkin ilmiselvistä syistä, jonka myötä iskee epäilys, onko valinnoilla kuitenkaan väliä. Vaikka henkilöä olisi kohdellut kuinka kaltoin ensimmäisessä jaksossa, kohtelee hän kuitenkin pelaajaa varsin samalla tavalla kuin silkkihansikkain käsitelty henkilö. Tehdyt valinnat pääasiassa heijastuvat jakson lopussa nähtävässä The Walking Dead -tyylisessä loppuselostuksessa, johon on valintasi yhteyteen liitetty jokin yhteensopiva tilasto karusta todellisuudesta. Myös korkkitaulun dokumentit keräävät kaikki valintasi kokoon, mutta ovatko ne ainoat historiankirjat, joita pelaaja kirjoittaa?
Toinen jakso on kuitenkin onnistunut parantamaan tarinankerrontaansa osittain. Niin uudet kuin vanhatkin hahmot painuvat paremmin mieleen, eikä jokainen kohtaus säily aivan samanlaisena, kun lähestymistapoja on useita. Silti kohtauksien loppuratkaisut tuntuvat samoilta, ja välillä pelaaja pakotetaan tekemään huonoja ratkaisuja, jotka hänen pitäisi voida välttää, mutta joita peli vaatii tarinan edistämiseksi. Nämä rajoitteet masentavat pelikokemusta. Varsinkin, kun hahmot odotetusti saavat sontaa niskaansa näistä huonoista valinnoista.
Mekaanisesti The Detail on yhä varsin samanlainen. Ensimmäisen osan alusta tuttu mustavalkoinen Sin Cityn kaltainen sarjakuva ei tehnyt paluuta, mutta tarinankerronta tuntui edellisosaa sarjakuvamaisemmalta. Toisessa osassa on kuitenkin huomattavissa bugeja, kuten esimerkiksi vääriin henkilöihin kohdistuvat puhekuplat, eikä kaikkia pelaajan tekemiä valintoja ole vieläkään osattu huomioida. Nämä kuitenkin ovat pikkuseikkoja, jotka eivät estäneet tarinaan uppoutumista.
The Detailin toinen jakso on mielestäni ensimmäistä parempi, jonka myötä kolmatta osaa odottaa mielellään. Peliin oli kuitenkin hieman vaikea uppoutua puolen vuoden tuskaisen odotuksen jälkeen.