Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.
The Callisto Protocol nojaa samoihin vahvuuksiin kuin kahden pelisukupolven takainen Dead Space -pelisarja. Tämä ei yllätä, sillä Striking Distance Studiosin tiimiin lukeutuu useita entisiä Visceral Games -pelitalon jäseniä. Pikkuvioistaan huolimatta kyseessä on erittäin maittava kauhuun ja toimintaan nojaava julkaisu.
Tarinan päähenkilönä toimii Jacob Lee, joka on tavanomaisella tavarantoimituslennolla ystävänsä kanssa. Matkanteko avaruudessa saa äkkilopun, kun kaksikon alukseen tunkeutuu tuntematon iskuryhmä. Jacob onnistuu välttelemään heitä päätyen kuitenkin tekemään pakkolaskun Jupiter-planeetan Callisto-kuun kamaralle ja siellä olevaan huippumoderniin ja äärimmäisen suojattuun Black Iron -vankilaan.
Heti ensimetreillä selviää, minkä sortin pelistä on kyse. Tunnelma hivelee selkäpiitä Jacobin vältellessä vaaroja varjoissa synkissä, mutta tyylikkään näköisissä ympäristöissä. Alkuun viholliset joutuu kohtaamaan halausetäisyydeltä, sillä asearsenaali koostuu vain lyömäaseista. Paatuneelle räiskintäpelien ystävälle moinen tuntuu lähes liialliselta mukavuusalueelta poikkeamiselta, joten totuttelua ja toistoja vaaditaan. Ilahduttavasti pelintekijät ovat laittaneet alkuun runsaasti välitallennuspisteitä ja eräänlaisia harjoitusvastuksia, joiden kanssa voi terästää lähitaistelutaitoja.
"Deadspacemaisuudesta" johtuen rohkenin lähteä heti kärkeen liikkeelle vaikeimmalla mahdollisella tasolla, sillä onhan taannoin julkaistu Dead Space -trilogia omaan makuuni yksi kautta aikojen parhaimmista pelisarjoista. Pidän haasteista, joten kuolemat eivät alkuun rasittaneet ollenkaan. Noin 20 kuoleman ja rehellisen turpasaunan jälkeen tuumasin, että jos näihin lukemiin päästään jo parin ensimmäisen pelitunnin aikana, ovat kasvojen hermoradat kiristyneet sen verran, että tulos on kuin onnistuneen kasvojenkohotuksen lopputulema. Vaihto keskitasolle ja alusta aloittaminen toi kaivatun tasapainon, ja pelattavuuden nousun myötä innostus nousi uusiin stratosfääreihin.
Kaiholla palaan Dead Spacen aikoihin, jolloin Isaac Clarkella oli käytössään suuntaviiva seuraavaa pääkohdetta ajatellen. Tuolloin oli myös kolmiulotteinen kartta käytössä, mutta nyt korkeintaan seinäkirjoitukset ja hämyisät kyltit antavat hieman osviittaa etenemissuunnasta. The Callisto Protocol vaatii pelaajalta sen suhteen paljon, että kaikki paikat kolutakseen suuntavaiston on oltava niin sanotusti tikissä, jos meinaa löytää kaiken mahdollisen. Toki paikkojen perusteellinen penkominen antaa lisämahdollisuuksia säikäytyksille, joita on saatu mukaan mukava määrä, mutta koskaan ei voi tietää pääreitin suuntaa, ja se turhauttaa. Toisinaan myös välitallennuspisteet ovat harvemmassa, jolloin toistoa tulee väkisinkin kuoleman korjatessa.
Tarinapuoleen on pyritty panostamaan etenkin useiden välivideoiden myötä, mutta pahimmillaan välijaksot laskevat kauhutunnelmaa liiaksi juuri pituutensa vuoksi. Lisäksi nopeuspelaajien harmiksi videoita ei pysty lainkaan ohittamaan. Poikkeuksen tekevät kuolinanimaatiot, jotka korjaavan päivityksen myötä voi onneksi ohittaa.
Seikkailun edetessä Jacob saa käyttöönsä uusia ja erilaisia aseita sekä kykyjä, joilla kelpaa kurmottaa päälle hönkiviä otuksia. Parhaimmillaan vihollislauman taltuttamiseen tarvitaan tuliaseita, erikoisvalmisteista hansikasta, sähköpamppua ja tallomistaitoja ryömiviä otuksia varten, joten seikkailun alussa opeteltuja lähitaistelutaitoja tarvitaan myös arsenaalin kasvaessa. Parhaimmillaan toimintakohtaukset haluaisi kokea uudestaan, sillä adrenaliinin määrä nousee räjähdysmäisesti pelottavimmissa kohdissa. Lisäksi pitää jakaa kehuja pelin rytmitykselle, sillä toiminta ja pimeässä hiippailu on tasapainotettu erinomaisesti, vaikka toisinaan pyssyjen pauke meneekin edelle.
Negatiivisella puolella The Callisto Protocol sisältää nipun monia pieniä ongelmia, jotka haittaavat toisinaan pelikokemusta. Esimerkiksi automaattiset välitallennukset saattavat ilmaantua juuri ennen kauppaa, jolloin kuoleman korjatessa hankinnat pitää toistaa. Toisaalta pelintekijät ovat oletettavasti ajatelleet, että pelaajalla on mahdollisuus varustautua eri tavalla haastavan kohdan edellä, mutta tallennuspaikkoja olisi silti voinut olla useampia - ennen ja jälkeen ostosten. Himoloottaajan näkökulmasta taas reittien arpominen pakottaa välillä lataamaan välitallennuksia uudestaan, mikäli haluaa tutkia kaikki paikat. Pahimmillaan pääreitiltä ei ole enää paluuta, jolloin jälkeen saattaa jäädä vaikkapa uuden aseen pohjapiirustus.
Hurjimmissa lähitaistelutilanteissa moni on taatusti kironnut kameraa, sillä se tunkee Jacobin niskahikeen kiinni ahtaimmissa tiloissa. Tässä on silti hyväkin puolensa: kauhutunnelma nousee kattoon, kun väistellään hajuetäisyydellä olevien örvelöiden iskuja ja annetaan pahiksille runtua sähköpampulla. Taistelun tauottua lootit kerätään hieman epätavallisella tavalla, sillä ne saa esille ruumiita tallomalla. Tosin kohdistus ei ole aina helppoa, koska Jacob saattaa talloa välillä mihin sattuu. Varjopuolelle lasketaan myös tavattujen henkilöhahmojen kovin köykäinen tarina tai persoona, sillä keskusteluhetkiä ei suoda riittävästi.
Kokonaisuutena The Callisto Protocol täyttää odotukset, vaikka seikkailu olisi voinut olla hieman pitempikin. Vaikean tason kokeilun ja normaalitasolla tehdyn läpäisyn myötä pelikello näytti noin 14 tunnin lukemia, läpäisyajan ollessa siis pari tuntia lyhyempi. Haastavuus, toiminnan tasapaino ja pelattavuus kulkevat harvinaisesti käsi kädessä, joka ilahduttaa suuresti kauhupelien ystäviä. Striking Distance osaa vetää oikeista naruista tämäntyyppisissä julkaisuissa.