The Callisto Protocol on klassisella tavalla mahtava, ja se sopii meille

Kovinkaan usein ei tapahdu sitä, että areenalle astuu AAA-tason näköinen ison budjetin uusi pelinkehittäjä. The Callisto Protocol onnistui kuitenkin keräämään huomiota julkistuksestaan saakka. Kyseessä on kokonaan uusi pelisarja ilman moninpelivirityksiä, ilman sosiaalisia kommervenkkejä, ilman loot-laatikoita, ilman avointa maailmaa ja ilman tarpeetonta lisätekemistä. The Callisto Protocol viihdyttää 12-15 tunnin ajan, ja siinä se. Mutta uusintakierrokselle saattaa olla intoa lähteä, koska pelaaminen on hauskaa.

Näin ollen siis jo lähtökohdat ovat perinteisellä tavalla virkistävät, ja toivottavasti muut pelit seuraavat esimerkkiä.

Striking Distance Studiosia johtaa Sledgehammerin perustaja Glen Schofield. Kysymyksessä on veteraanien tiimi, mutta pelisarja on uusi. Julkaisijana toimii Krafton, ja luvassa on AAA-tason toimintaa. Schofield oli niin ikään Dead Spacen vastaava tuottaja, ja tämä jälki näkyy kaikkialla The Callisto Protocolissa. Mukana on niin kolmannen persoonan kauhua, lähelle vietävää kameraa kuin kohteiden polkemista ankarasti. Niin ja tapahtumapaikkana kovasti scifinen mesta avaruudessa. Mielikuvituksen puutteesta ei kuitenkaan missään vaiheessa ole kysymys.

The Callisto Protocol sijoittuu Jupiterin kuuhun Callistoon, jossa supervankilan vangit ovat muuttuneet karmeiksi hirviöiksi nimeltä "biophage". Josh Duhamel esittää Jacob Leetä, joka yrittää paeta. Juoni toki mutkistuu paljonkin alkuasetelmastaan niin biophagen alkuperän kuin Jacob Leen tarinan osalta. Tarina on kuitenkin ytimeltään hyvin yksinkertainen: pakene Callistolta hengissä.

The Callisto Protocol ei missään vaiheessa hukkaa pelaajan aikaa. Peli ei missään vaiheessa käske pelaajaa harhautumaan reitiltä, ja seikkailullisellekaan pelaajalle harhailumahdollisuuksia ei juuri ilmaannu.

Tarkka keskittyminen mahdollistaa sen, että pelaaja voidaan laittaa toinen toistaan erilaisimpiin tilanteisiin ja maisemiin. Jokainen alue Black Iron Prisonia on erilainen, ja jokainen huone tuntuu erikseen suunnitellulta ilman kopiointia. Kaikkialle katsoessa huomaa yksityiskohtia, joissa kerrotaan pieniä tarinoita. Tällaisia yksityiskohtia ei ole mahdollista saavuttaa pelissä muuta kuin täysin lineaarisella rakenteella. The Callisto Protocol on lineaarinen isolla L-kirjaimella, ja hyvin harvoin on mahdollisuutta edetä muualle kuin eteenpäin.

The Callisto Protocol on pelottava siinä missä Dead Space ja Resident Evil Village ovat pelottavia. Karmeat oliot vaanivat nurkissa, jolloin älykäs valaistus, äänisuunnittelu ja pahisten sijoittelu pitävät pelaajan varpaillaan. Onneksi käsiin annetaan myös työkalut selviytymiseen. Toisin sanoen pelaaja ei tunne olevansa samalla tavalla haavoittuvainen kuin esimerkiksi Amnesiassa tai Outlastissa. Jacobin pääasialliset työkalut ovat tainnutuspamppu, käsiase ja GRIP-hanska. Hiljakseen välinevalikoima laajenee, ja niitä voi päivittää pelin kuluessa. Tavaravalikko on hyvin rajallinen, mikä pakottaa miettimään sitä, mitä kantaa mukana. Päivitykset auttavat tässäkin.

Osatekijät johtavat tyydyttävään ja brutaaliin taistelumekaniikkaan. Pelaajan on ajoitettava väistöjä oikein, tai sitten torjua napauttamalla analogitattia. Sitten isketään takaisin yhdistelemällä lähietäisyyden iskuja kauaksi ulottuvien hyökkäyksien kanssa. Kokonaisuus toimii suurimmaksi osaksi hyvin. Pahiksien joukko monipuolistuu ajan myötä, ja koska käyttötavaroita ei liiaksi anneta, on pelaajan osattava yhdistää GRIP-hanskan tarttumakoukun, rajallisten patruunoiden ja tainnutuspampun virta keskenään älykkäällä tavalla. Ohjaus on raskas (siis oikeasti raskas), ja kamera on pelaajan lähellä, mutta silti peli sujuu.

The Callisto Protocolin juttu on se ensimmäisen pelikerran vaikuttavuus, ja siinä onnistutaan hyvin. Kaikki osatekijät yhdistyvät sujuvaksi tieteiskauhukokemukseksi samalla tavalla kuin Dead Space ja Dead Space 2 aikoinaan sen tekivät.

Ongelmia on rytmityksessä ja varsinkin pelin avaustunnin aikana. Alku tuntuu kiirehdityltä verrattuna siihen, mitä jatkossa on tarjolla. Vastaan ei tullut minkäänlaisia ongelmia Xbox Series X:llä niin sanotulla Performance Modella (tasainen 60 fps), mutta kuulin kuitenkin kollegoilta joistakin bugeista ja ongelmista.

Kaiken kaikkiaan The Callisto Protocol on mahtava. Se kieltäytyy lankeamasta nykyajan turhiin kotkotuksiin. Se on viihdyttävä ja mahtava kokemus. Se saavuttaa aikomuksensa ymmärtäen tasapainon kunnianhimon ja käytännön toteutuksen välillä. Se on kaunis katsella. Se on näytelty hienosti, hyvin kokoon laitettu ja tunnelmaa voisi leikata veitsellä. Striking Distance ja Krafton ovat onnistuneet.