The Bureau: XCOM Declassified

The Bureaun reseptissä on kaksi pääainesta, jotka ovat XCOM ja Mass Effect. Lähtökohtien laadun huomioiden onkin yllättävää, ettei 2K Marinin luomus yllä kummankaan inspiraationlähteensä huippuhetkiin, vaikkei ole täysi pommikaan.

Kyse on XCOM-organisaation syntytarinasta, joka maalaa taustoja viimevuotiselle Enemy Unknown -rebootille. Tapahtumat ajoittuvat 1960-luvulle muukalaisinvaasion alkuhetkiin. Salatakseen uhkan laajuuden agentti Carter kollegoineen jalkautuu Amerikan kaduille taistelemaan tunkeutujia vastaan. Tehtävät kuvataan kolmannesta persoonasta, ja niissä kolmen hengen tiimi ottaa mittaa avaruuden valloittajista. Lähtökohdat hykerryttävät, mutta kerronnan yksityiskohdat eivät kestä lähempää tarkastelua. Pelissä on vain liian monta hiertävää hetkeä.

Tarinaa seurataan välinäytösten ja Mass Effect -tyylisen dialogin avulla. Vaikka käsikirjoitus ja ääninäyttely toimivat, ovat hahmoanimaatiot puisevia. Carter on karkea tyyppi läpi pelin eikä tähän synny vahvaa tunnesidettä. Suuressa tukikohdassa voi keskustella muiden (vaikeasti pidettävien) hahmojen kanssa, värvätä jäseniä tiimiinsä ja valita tehtäviä. Vaikka tukikohta on laaja, tulee suurin osa ajasta silti vietettyä pomon kanssa komentokeskuksessa karttaa tutkimassa.

Tarjolla on pää- ja sivutehtäviä, joihin on osallistuttava itse, kun taas reserviagentteja voi lähettää taustatehtäville kokemusta hankkimaan. Pienemmät tehtävät hoituvat vartissa, ja ne ovat melko yksioikoisia. Käy hakemassa artefakti tai tipauttamassa kohde. Suuremmissa tehtävissä kuljetetaan juonta eteenpäin, ja ne ovatkin heti mittavampia.

Taistelu toimii perusvarmasti. Toisin kuin Enemy Unknown, joka käytti lisenssiä uskollisemmin, 2K Marin on päätynyt kolmannen persoonan räiskintään tavanomaisine suojautumismekaniikkoineen. Taistot etenevät suoraviivaisissa ja skriptatuissa kentissä mutoneita, sectoideja sekä muita muukalaishörhöjä tulittaen. Apuna on kaksi tekoälykumppania, joille voi antaa sijoittumis- ja tulikäskyjä yksinkertaisessa, ajankulkua hidastavassa valikossa.

Kokemuksen karttuessa käyttöön avautuu futuristisia kykyjä, joilla vihun voi esimerkiksi heittää suojan takaa ilmaan, jolloin se on helppo hoidella keskitetyllä tulituksella. Sumppukohtiin voi myös ripotella miinoja ja erilaisia turretteja tai droneja.

Pelistä löytyy runsaasti taktisia vaihtoehtoja taistelutilanteisiin. Ryhmän jäsenet täyttävät erilaisia rooleja, joten on tärkeää valita seuransa oikein. Itse otin yleensä mukaan tarkka-ampujan sekä teknikon, jotka tarjosivat tulivoimaa etäältä ja mahdollisuuden laskea turretteja kentälle. Carterilla on omat kykynsä, ja tämä pystyy parantamaan sekä itseään että ryhmätovereitaan. Jokaisella kyvyllä on jäähtymisaikansa, joka pakottaa käyttämään niitä varoen. Jos joku esimerkiksi päätyy turvalleen kesken taistelun ja parannuskyky ei ole valmiina, joutuu turvautumaan perinteisempään ensiapuun.

Aseista ei tule pulaa ja suosikit löytyvät nopeasti. Pelaaja pääsee käsittelemään sekä ihmisten että muukalaisten teknologiaa, ja 12-14-tuntisen kampanjan aikana kohdataan myös tavallista kovempia vastuksia, joiden päihittämiseen vaaditaan koko kykyreservin tehokasta hyödyntämistä. Matkalta löytyy myös reppuja, jotka tarjoavat erilaisia buffeja, kuten parempaa vahingonkestoa tai kasvatettua panosreserviä.

Strategia on muutenkin tärkeä osa räiskintäkokemusta, ja sen ansiosta taisteluissa voi edetä useammallakin eri tavoilla. Oman tiimin kunnosta huolehtiminen on oleellista, koska pysyvät kuolemat ovat taas mukana. Tosin jos koko tiimi syö sammalta, pelaaja heitetään vain edelliseen tallennuspisteeseen, joten aivan niin ankara kuin Enemy Unknown peli ei ole.

Agentteja voi tuunata jonkin verran. Tarjolla on joukko geneerisiä kasvoja, ja pelaaja voi myös valita agenttien pukujen värin sekä hemmojen nimet. Itse valitsin joukon kuuluisia avaruuden pirujen vihollisia, joten riveissäni seisoivat lopulta Fox Mulder, R.J. MacReady sekä William Hudson. Ikävä kyllä näistä kaikki eivät selvinneet loppuviivalle saakka. Olisin halunnut mukaan myös Ellen Ripleyn, mutta ikävä kyllä ainoa mainittava naispuolinen hahmo pelissä on viestinnän puolella toimiva Xcomin kakkospomo.

The Bureau: XCOM Declassifiedin pihvi on nimenomaan toiminnassa, ei sen ulkopuolella. Carter on tiiminsä kera vahva vastus, mutta niin ovat kasvavissa määrin myös viholliset. Pelin loppupuolella taistelut alkoivat aina käskyketjutuksella, jossa agentit löivät kaikki erilaiset kikkansa pöytään. Tämän jälkeen voittajan päättivät taktinen sijoittelu ja tulivoima.

Tiimin tuunaamisesta ja tehokombojen etsimisestä saa irti jonkin verran hupia, mutta toimintaa ympäröivä tarina ei ole kummoinen. Grafiikat ovat hyvää tasoa, ja ne todella vangitsevan 1960-luvun Amerikan fiilikset. Kenttäsuunnittelu tukee erilaisia koukkauksia ja kuolemanpelko pitää jännitystä yllä. Kokemus on kuitenkin melko lineaarinen, eikä putken ulkopuolelta löydy kuin pieniä umpikujia.

Kaikenkaikkiaan The Bureau: XCOM Declassified on nautittava peli. Tarina hiertää paikoin vastakarvaan, mutta tulitaistelun vimmassa pettymyksen voi unohtaa. Pitkäaikaiset fanit eivät välttämättä lämpene Xcomiin tehdyille muutoksille, mutta toiminnan ystävät saavat hupia irti 2K Marinin versiosta.