The Banner Saga -pelit eivät ole mitään uutta pelirintamalla, sillä ensimmäinen osa julkaistiin tietokoneille vuonna 2014 ja jatko-osa 2016. Nyt nämä kaksi on yhdistetty yhdeksi paketiksi pleikkarilla, minkä myötä karavaanin johtamista pääsee kokeilemaan myös konsoliväki.
Banner Sagan tarina ammentaa innoitustaan mytologioista ja tässä karussa maailmassa ihmiset ja Varl-jättiläiset asuvat rinta rinnan. Menneisyyden sotia muistelevat vain niissä taistelleet vanhat jättiläiset, mutta merkkejä rauhallisen rinnakkaiselon rikkoutumisesta on jo ilmassa. Aurinko on nimittäin pysäyttänyt kulkunsa ja samaan aikaan liikkuu huhuja vanhan uhkan nousemisesta uudelleen pohjoisessa. Pelien tarinoista ei kannata liiemmin höpötellä, sillä mainio tarinankerronta on isoin osa Banner Sagojen viehätyksestä.
Käytännössä peleissä seurataan erilaisten karavaanien matkoja, joiden verkkaisen etenemisen katkaisevat tämän tästä erilaiset katastrofit, tapahtumat ja taistelut. Pelaaja joutuu tekemään valintoja kiperissä tilanteissa tietämättä useinkaan tekojensa seurauksia etukäteen. Joskus valinnoista palkitaan tai rokotetaan välittömästi, joskus vasta myöhemmin. Eivätkä nämä ole mitään heppoisia päätöksiä, sillä usein linjalla on joidenkin henkilöiden henkiriepu. Kyllä se vain kirpaisee, jos hyvä soturi on pois rivistöistä ja tulevaisuuden kahinoista ainoastaan oman päätöksen vuoksi, joka aiheutti hemmon kuoleman. Tässä piilee kuitenkin pelien suurin koukku, sillä omia päätöksiä tulee todella puntaroitua tarkasti ja niiden seurausten kanssa on vain opittava elämään.
Konflikteilta ei pitkien matkojen aikana voida välttyä ja diplomaattisia keskusteluja jatketaan usein kirvein, keihäin ja miekoin. Välillä vastaan asettuu eläviä olentoja, välillä taas kivisiltä patsailta näyttäviä Dredge-olentoja. Sankareista ja vihollisista löytyy useita erilaisia hahmoluokkia, joilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Taktiset taistelut ovat ihan viihdyttäviä, mutta pleikkarin ohjain ei istu luontevasti niiden selvittämiseen. Toiminta rullaisi paljon paremmin hiirellä ja näppäimistöllä.
Ohjauksen lisäksi taisteluissa on myös yksi minua nyppivä suunnittelupiirre. Vihulaiset ja omar sankarit toimivat aina vuorotellen, eikä vihollisten määrän karsiminen vaikuta tähän ennen kuin vasta viimeisen vastustajan kohdalla. Tämän myötä taistelut voivat ajautua outoihin tilanteisiin. Osa pelaajan hahmoista saa kuonoonsa ihan vain siitä syystä, etteivät he pääse toimimaan. Etenkin kahta vihollista vastaan kuudella sankarilla taisteleminen on rasittavaa. Vihut vetelevät vuorotellen vastustajiaan turpaan, kun taas hyvin taktikoineen pelaajan joukkojen täytyy odottaa tovi vuoroaan. Suunnitteluratkaisu on outo, enkä lämmennyt sille.
Tekniseltä toteutukseltaan pelit ovat kelpo laatua. Karavaanien taivallusta on mukava seurata pikkuruisten hahmojen taapertaessa yli loputtomilta tuntuvien pohjoisten maisemien. Toisaalta taas taisteluissa eri hahmot erottaa helposti ulkoasun perusteella. Ääni ja musiikkipuolella onnistutaan ajoittain niin hyvin, että kylmät väreet vilistävät pitkin selkäpiitä.
Ensimmäisen ja toisen Banner Sagan saapuminen PS4:lle oli minulle yksi tämän vuoden iloisimmista yllätyksistä. Reipas retki halki hyisten maisemien tuntuu ilahduttavan piristävältä tyypillisten räiskintöjen ja rymyämispelien rinnalle.