Uusi Soul Calibur iOS-laitteille
Soul Calibur -sarja on loikannut mobiiliksi Soul Calibur: Unbreakable Soulin merkeissä, mutta toistaiseksi vain valituissa maissa.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Kuuntele Child of Lightin musiikkia
Roolipeli Child of Light on saanut lämpimän vastaanoton miltei kaikilta tahoilta, ja yksi pelin oivista puolista on ehdottomasti sen musiikki.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Suda 51 ja Naoto Tani kertovat Ranko Tsukigimen päivästä
GRTV haastatteli Berliinissä pidetyssä Level Up -tapahtumassa Suda 51:ä sekä Naoto Tania näiden juuri julkaistusta ja sangen omituisesta tuotoksesta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Titanfall palasi brittilistan kärkeen
Titanfall on napannut viikolla 18 takaisin ykköspaikkansa Britannian pelilistalla, jossa nähdään nyt myös uusi Child of Light sijalla kuusi.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Ohjaaja Josef Faresin haastattelu Game Camp Swedenistä
Haastattelimme ruotsalaista elokuvien ja pelien ohjaajaa Josef Faresia muun muassa tämän näkemyksistä Microsoftin Game Camp -projektista.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Sherlock Holmes tutkii syksyllä myös Xbox Onella
Sherlock Holmes ja tämän apuri Watson seikkailevat videopelimuodossa taas syyskuun alussa kuuden uuden keissin voimin.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Double Finen Hack'n'Slash nyt Steamissä
Amnesia Fortnight -pelijamin tuloksena syntynyt Hack'n'Slash on nyt saatavilla Steamistä Early access -julkaisuna.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Keväisiä alennuksia Humble Storessa
Humble Bundle ei halua Steamin olevan ainoa alennuksistaan tunnettu digikauppa, jonka johdosta Humble Storessa on avattu uusi keväinen alennuskampanja.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Outcast HD:n potkustartti epäonnistui
Outcast Reboot HD:n kehittäjät ovat myöntäneet tappionsa Kickstarterissa. Tänään päättyvä 600 000 taalan kampanja on saavuttanut vain noin 250 tuhatta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Towns-kehittäjä hylkäsi pelinsä
Tänään ei ole hyvä päivä Steamin Early Access -valikoimalle. Ensin Earth: Year 2066 vedettiin valikoimista, ja nyt Townsin kehittäjät ovat hylänneet pelinsä.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Early access -peli vedettiin Steamin valikoimasta
Early access -tarjonnassa Steamissä ollut Earth: Year 2066 on vedetty pois myynnistä johtuen asiakkaiden valituksista.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Hearthstone avitti Activision Blizzardin tulosta
Activision Blizzard on julkaissut viimeisen neljänneksen tuloksensa, jossa on huomattava 35 prosentin notkahdus verrattuna viime vuoteen.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Shadowgate syntyy uudestaan tänä kesänä
Klassisen point-and-click-seikkailu Shadowgaten uusversio sai potkustarttia jo vuonna 2012, ja nyt se on saanut julkaisijan Reverb Publishingin muodossa.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
IDC: Playstation hallitsee konsolimarkkinoita 2016
International Data Corporation (IDC) on ennustanut Sonyn hallitsevan vuonna 2016 konsolimarkkinoita 51 miljoonalla myydyllä konsolilla.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Anno-sarja laajentuu iPadille
Ubisoft on julkistanut laajentavansa Anno-sarjansa seuraavaksi iPadeille Anno: Build an Empiren voimin.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Kymmenen uutta ajokkia Forza 5:een
Forza Motorsport 5:een on nyt julkaistu Meguiar's Car Pack, joka tuo kymmenellä taalalla kymmenen uutta autonkomistusta virtuaaliradoille.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Not A Herossa ei pelata sankaria
GRTV haastatteli Roll7:n John Ribbinsiä ja Jake Hollandsia näiden tuoreeltaan julkistamasta Not a Herosta sekä lautailupeli OlliOllin tulevaisuudesta uusilla alustoilla.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Oculus Rift auttaa norjalaisia tankkikuskeja
Norjan armeija on löytänyt Oculus Riftistä apuvälineen tankkikuskeilleen. Neljä ulkoista kameraa ja virtuaalilasit antavat kuskille 185 asteen näkymän.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Rovio julkaisi haastavan uutuuden
Rovio on julkaissut App Storessa uuden Retry-pelin, jonka tarkoitus on testata pelaajansa osaamista (sekä hermoja) aina äärirajoille asti.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Oculus VR vastaa Zenimaxin haasteeseen
Zenimax haastoi viime viikolla Oculus VR:n oikeuteen, väittäen että Oculus käyttää Zenimaxin älyllistä omaisuutta osana tuotteitaan. Nyt Oculus VR vastaa.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Grid: Autosportin saavutukset julkistettiin
Codemasters on julkistanut tulevan Grid: Autosportin saavutukset ja pokaalit, jotka on jaettu eri osa-alueiden ja pelimuotojen välille. Kaikkien keräämiseen voi mennä hetkinen.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Tuore Bound by Flame -traileri
Perjantaina julkaistaan Spiders Studion Bound by Flame. Jos nimi ei ole tuttu, voi tilannetta hieman selventää itselleen oheisen trailerin merkeissä.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Goat Simulator on ollut "hitonmoinen kokemus" tekijöilleen
Coffee Stain Studiosin Anton Westbergh kertoi GRTV:lle Microsoftin Game Camp -tapahtumassa Ruotsissa Goat Simulatorin omalaatuisesta menestystarinasta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Lisää Call of Duty: Advanced Warfare -kuvia vuoti verkkoon
Activision ja Sledgehammer Games lähettävät Call of Duty -sarjan seuraavan osan vuoteen 2054, jossa taistelupuvut ja arvoitukselliset laboratoriot ovat arkipäivää.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
The Witcher 3: Wild Hunt ja avoimen maailman haasteet
GRTV haastatteli CD Projekt Redin Michal Platkow-Gilewskia ja Miles Tostia The Witcher 3: Wild Huntin teknisemmästä puolesta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Uusia kuvia Titanfallin Expedition-lisäristä
Suunnittelija Geoff Smith on julkaissut Titanfallin virallisilla sivuilla uusia yksityiskohtia yhdestä Expedition-lisärin kolmesta kartasta, Runoffista.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Onko tässä The Last of Usin Ellie aikuisena?
Freelance-taiteilija Marek Okon on luonut onnistuneesti pienen mediamyrskyn julkaisemalla yhden ainokaisen kuvan Facebookissa.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Blizzard julkaisi The Lost Vikingsin ilmaiseksi
Blizzard on julkaissut vanhan The Lost Vikings -klassikkonsa Battle.netissä PC-koneille.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Marvel ei halua sössiä Avengers-peliä
Lisenssipelit ovat aina hyvä tilaisuus julkaisijalleen, mutta harvempi niistä saavuttaa todellista potentiaaliaan.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Demon's Souls 2 vuodetuissa kuvissa?
Facebookissa on julkaistu pieniä ja rakeisia kuvia Project Beastiksi kutsutusta pelistä, joka vaikuttaa vahvasti From Softwaren tulevalta jatko-osalta Demon's Soulsille.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Killer is Deadin PC-laitevaatimukset julki
Killer is Dead: Nightmare Edition julkaistaan PC:lle kuluvan kuun 23. päivä. Sen laitevaatimukset on nyt listattu Steamissä.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Ensimmäiset PS4-kuvat Project Carsista
PS-blogissa on julkaistu ensimmäiset kuvat Project Carsin PS4-versiosta. Ketään tuskin yllättänee, että näkymät ovat edelleen äärimmäisen komeita.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Neversoft sulautuu osaksi Call of Duty -kehittäjää
Neversoft avusti Call of Duty: Ghostsin kehittämisessä, mutta nyt tämän yhteistyön imu vie koko studion mennessään.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Zenimax haastaa John Carmackin lakitupaan
Wall Street Journal kertoo, että Zenimax on haastanut id Softwaren kanssaperustaja John Carmackin oikeuteen Zenimaxin tietojen viemisestä Oculukselle.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Project Legion on Dust 514 PC:lle
CCP julkaisi viime vuonna Eve Onlinen sisarpeliksi Dust 514:n, jossa palkkasoturit ottavat yhteen planeettojen pinnoilla avaruudessa matkaavien isäntiensä etujen puolesta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Wolfenstein vaatii tehoa PC:ltä
Bethesda on julkaissut blogissaan Wolfenstein: The New Orderin laitevaatimukset.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Tuoreimmat Call of Duty: Advanced Warfare -kuvat
Sledgehammer Gamesin Call of Duty: Advanced Warfare on nyt julkista tietoa. Pelistä on myös julkaistu kuvamateriaalia kummasteltavaksi.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Lionsgate laajentaa pelialalle
Lionsgate - joka tunnetaan mm. pienestä elokuvasta nimeltä The Hunger Games - laajentaa elokuvista pelialalle.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Defiance muuttuu ilmaispeliksi ensi kuussa
Massiivimoninpeli Defiance, jota on pelailtu samalla nimellä kulkevan televisiosarjan ohella, muuttuu ilmaispeliksi ensi kuussa.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Toukokuun kuumottelevat pelit
GRTV kokoaa kaikki kuukauden merkittävät pelijulkaisut yhteen iskevään pakettiin, joka saa lompakkosi tyhjenemään jo pelkästä odotuksesta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Paradox kertoo historiallisen strategian historiasta
Paradox Development Studio luo kerrassaan ässiä suurstrategiapelejä, jotka ovat vastuussa monista kadonneista viikonlopuista.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
MGS: Ground Zeroes -lisärit nyt kaikille alustoille
Metal Gear Solid V: Ground Zeroesiin on nyt saataville uusvanhaa ladattavaa sisältöä.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Dragon Age: Inquisition lähestyy alfaa
Biowaren David Gaider on valottanut Dragon Age: Inquisitionin kehitysprosessia. Peli on liki alfassa, eli kaikki sisältö alkaa olla paikallaan.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Transformers Universen Founders-paketit esiteltiin
Jagexin uusin traileri Transformers Universesta esittelee pelin Founders-paketit, joilla saa lisäarvoa ja statusta, kun peli julkaistaan.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Stealth Inc 2 suuntaa Wii U:lle
Curve Digital - joka tunnetaan paljolti Playstation-puolelta - on vahvistanut, että studion seuraava peli Stealth Inc 2 on itseasiassa Wii U -yksinoikeus.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Yhteispeliä Humble Bundlessa
Humble Bundlen viikkotarjous keskittyy tällä kertaa co-op-pelaamisen taikamaailmaan, ja tarjoaa näin seurallisia kokemuksia sopuhintaan.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Murdered: Soul Suspect tuoreessa trailerissa
Airtight Gamesin Murdered: Soul Suspectissa voi olla aineksia vielä vaikka mihin.
Kirjoittaja: Mika Sorvari

Hobitti - Smaugin autioittama maa
Matka jatkuu varsin valtaisaksi kasvaneessa versiossa pienestä lastenkirjasta.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Seuraava Call of Duty on seppä syntyessään?
Playstation Universe väittää, että seuraava Call of Duty -peli on ainakin työnimeltään Call of Duty: Blacksmith.
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Humble Bundle tarjoaa nyt sarjakuvia
Useimmiten pelejä halvalla kauppaava Humble Bundle on hairahtanut tällä kertaa digisarjakuvien maailmaan.
Kirjoittaja: Mika Sorvari