Kolmas vihaisten lintujen oma elokuva saadaan, mutta ei ihan pian
The Angry Birds Movie 3 saapuu katsottavaksi vuonna 2027.
Power Rangersin käsikirjoittaja kommentoi rodullisesti tunteetonta roolitusta
Mustaksi musta näyttelijä, keltaiseksi aasialainen näyttelijä.
Vallan huipullakin puhuttanut Netflix-sarja saattaa saada jatkoa
Adolescence-sarjan toinen kausi saattaa toteutua.
Disneyn harhainen saari matkaa myös tehokonsoleille
Disney Illusion Island tulossa myös Playstation 5:lle ja Xbox Series X:lle.
Vince Vaughn avaa italialaisen ravintolan Netflixin uudessa elokuvassa
Nonnas saadaan katsottavaksi 9. toukokuuta 2025.
Nyt selvisi, onko Switch 2 Edition -peleissä kaikki tarvittava tieto mukana jo pelikasetilla
Switch 2 Edition -peleissä on kaikki tarvittava jo valmiiksi pelikasetilla, lisälatauksia ei tarvita.
Klassisen sotapelin uusintaversio paukkuu suoratoistolähetyksessä perjantain ratoksi
Claymore Game Studiosin Commandos: Origins on GR Livessä tunnin aja pelityksessä.
The Legend of Zelda: Breath of the Wild ei olekaan Switch 2:lla ihan kokonainen
Vuoden 2017 Zelda on Switch 2:lla päivityksineen levyllä, mutta The Champions Ballad on ladattava erikseen.
Nintendon entinen pomo vaikuttaa olevan sitä mieltä, ettei Switch 2:n esittelypeli oikein onnistunut
Reggie Fils-Aimé näyttää olevan sitä mieltä, että teknologiaa esittelevä Welcome Tour pitäisi olla ilmaisena mukana Switch 2:lla.
Japanissa Switch 2 aiheutti jo nyt ryntäyksen, tosin ehkä vähän odottamattoman
MicroSD Express Card -muistikortit myytiin jo nyt loppuun Japanissa, vaikka Switch 2 julkaistaan vasta kesäkuun alussa 2025.
Huhun mukaan tässä on se seuraava Star Wars -peli
Bit Reactorin strateginen Star Wars olisi "Zero Company", joka julkistettaisiin vajaan kahden viikon kuluttua.
Villin lännen tarinan voi kertoa myös Skotlannissa samurain voimin
Lionsgaten elokuvassa Tornado on pääosassa Tim Roth.
Oscar-gaala saa kauan kaivatun uuden palkintokategorian vuonna 2027
Achievement in Stunt Design eli siis vaativien toimintakohtauksien suunnittelun Oscar-palkinto.
Marvelin viimeisin räjähtely ensi viikolla katsottavissa kotosalla
Marvel Studios on ilmoittanut Captain America: Brave New Worldin digitaaliseksi lanseeraukseksi 15. huhtikuuta 2025.
Britannia ärähti, ja Valve veti pois Steamista härskin pelin
No Mercy on kadonnut Steamin pelivalikoimasta.
Huhtikuun lopun värikäs tieteispeli hehkuu uudessa trailerissaan
Tässä on Monoco Sandfall Interactiven pelistä Clair Obscur: Expedition 33.
Sony jätti maksamatta työntekijöidensä perinteisen talvibonuksen, mutta laittoi tilalle jotain muuta
Japanissa ei saatukaan perinteistä talvibonusta, mutta kuukausipalkkaa nostettiin.
Odotetun mafiapelin julkaisupäivä livahti verkkoon ennen aikojaan
Mafia: The Old Country julkaistaan 8. elokuuta 2025.

Blue Prince on ehkä vuoden omaperäisin peli
Dogubomb julkaisee yhden vuoden kekseliäimmistä peleistä, ehdottomasti.
Seuraava kaverin kanssa pelattava menestys on kiven työntäminen mäkeä ylös, ihan oikeasti
Pushing It! Together - Sisyphus Co-op on juuri sellaisille pelaajille, jotka haluavat haastaa itseään eri tavalla.
Zombeja höökii päälle läjittäin uudessa trailerissa, ja pelit alkavat vielä huhtikuussa Playstation 5:llä
Days Gone Remastered esitteli videolla Horde Assault -pelimuodon voimaa.
Elon Musk jäi kiinni housut puolitangossa: näin huono miljardööri on videopeleissä
Path of Exile 2:n ensimmäinen pomovastus alisti miljardöörin tahtoonsa.
Nyt pääsee kokeilemaan mittavasti sitä viime vuoden japanilaista roolipeliä
Atlus lanseeraa mittavan pelattavan demon Persona 3 Reloadille, ja kaikille alustoille.
Uusi suklainen elokuva kertoo menestysfirman nousun
Hersheyn tarina kerrotaan, ja pääosissa ovat Alexandra Daddario ja Finn Wittrock.
Näin hengitellään Wolverinen malliin Hugh Jackmanin kanssa
Uusi Marvelin Ambience-video opettaa rennoksi.
The Last of Us jatkuu, ja se on hienoa se
Max on ilmoittanut, että The Last of Us saa kuin saakin kolmannen kautensa.
Torstain suoratoistolähetyksessä ratkotaan niin omaperäistä pulmaa, ettei sinisempää olekaan
Dogubombin pulmapeli Blue Prince on GR Liven aiheena tunnin ajan.
Ja taas lisää huhuja siitä uudesta Titanfallista
Titanfall 3 olisi "melkein valmis", ja mukana niin yksin- kuin moninpelikin.
Tältä näyttää aina yhtä ihana Jennifer Love Hewitt uudessa elokuvassa Tiedän mitä teit viime kesänä
Uusi I Know What You Did Last Summer saadaan katsottavaksi 18. heinäkuuta 2025.
Nintendon näkemys kauhumusiikista nyt kuunneltavissa
Luigi's Mansion kuunneltavissa Nintendo Musicissa.
Minecraftin oma elokuva aiheuttaa kaaosta maailmalla
Elokuvateattereissa laitetaan ranttaliksi.
Seuraava Resident Evil -elokuva tulee olemaan jotain erilaista
Ohjaaja Zach Cregger lupaa muutoksia.
Näin paljon Playstation 5:llä haukkaa levytilaa Indiana Jones and the Great Circle
Tilaa lähtee 125,29 gigaa, kuten ehkä odotettuakin oli.
Hades II ei olekaan Nintendo Switch 2:n täysi yksinoikeus
Supergiant Gamesin mukaan Hades II on ajallinen konsoliyksinoikeus Switch 2:lla.
Huonoja uutisia Switch 2:n Gamecube-ohjaimelle
Nintendo Switch 2:n Gamecube-ohjaimella voi pelata ainoastaan Gamecuben pelejä.
Kesäkuun alussa kerrotaan runsaasti Xboxin uutisia
Xbox Games Showcase luvassa 8. kesäkuuta, ja heti perään The Outer Worlds 2 Direct.
Playstation Portal päivittyi, ja PS5-pelien ystäville koittaa ilon ja onnen päivä
PS Plus Premium -tilauksella ja Portalilla ei enää tarvitse Playstation 5 -laitetta lainkaan pelejä varten.
Playstation Plussan tilaajilla on taas nannaa näin huhtikuussa
Hogwarts Legacy ja Blue Prince tähdittävät tarjontaa.
Donkey Kong Bananza, kun Minecraft kohtaa brutaalin tasoloikkaseikkailun
Super Mario Galaxyn ja Odysseyn tekijät valjastavat oppimansa kohottaen menon uudelle tasolle nopeudessa, tuhossa ja korkeuseroissa. Ja se on hienoa se.
Ukrainalainen pyssyttely valtaa linjat vielä huhtikuun aikana
La Quimeran suljettu betailu alkaa 12. huhtikuuta, ja julkaisu on sitten edessä 25. huhtikuuta 2025.
Voisiko From Softwaren Switch 2 -peli olla tulossa muillekin laitteille?
The Duskbloodsin omistaa From Software itse.
Tuoreessa keskiaikapelissä kuollaan huolella uuden päivityksen jälkeen
Kingdom Come: Deliverance II saa Hardcore Moden.
Nyt huhutaan jo Minecraftin jatkosta
Jared Hessin ohjaama Minecraftin oma elokuva on ollut menestys, joten jatkoa pohditaan jo Warner Brosin tallissa.
Nyt lähtee Lego-pelejä sellaisella tarjouksella, että kohta on pakko rientää ostoksille
Osta yksi Lego-peli, ja lunasta neljä lisää kaupan päälle Xboxilla.
Nintendon oma huvipuisto saatetaan saada myös Eurooppaan
Universal on ilmoittanut rakentavansa uutta huvipuistoa Britanniaan.
Diablo IV se vain laajenee edelleen
Vuonna 2025 on Mephiston vaikutusvalta leviämässä vuodenaikaan liittyvien teemojen ja tehtävien voimin.
Playstationin yksinoikeus tykitti palkintogaalassa itselleen sellaisen voiton, että ihan huimaa
Team Asobin hurmaava Astro Bot kuittasi viisi palkintoa BAFTA Games Awardsissa.
Kiina pohtii kukkaroon lujaa iskevää peliliikettä vastatoimena Yhdysvaltain tuontitulleille
Kiina miettii amerikkalaisten elokuvien kieltämistä vastauksena Yhdysvaltain tuontitulleille.
Huhun mukaan Jurassic World: Rebirth laittaa dinoillaan ranttaliksi ihan uudella tavalla
Dinosaurukset hönkivät kuulemma tulta 2. heinäkuuta 2025.
Switch 2:n Pro Controller on edistyneempi kuin luultiinkaan
Ohjain on ohjelmoitavissa pelikohtaisesti.