Ted

Family Guy -sarjalla kunnostautunut Seth MacFarlane on luonut modernin sovituksen jokaisen pikkupojan haaveesta. Mitä jos nalleni olisikin oikeasti elävä? Teemasta otetaan kaikki irti eikä varsinkaan roisissa huumorissa säästellä. Leffa on eräänlainen miesten fantasia ainakin päätellen siitä, miten mukava elokuvan naisia on katsella.

Pikkupoikana John Bennett (Mark Wahlberg) toivoi, että hänen pehmonallestaan tulisi oikeasti elävä. Näin tapahtuikin, ja Johnin nalle Ted on siitä lähtien toiminut pojan parhaana ystävänä. Aika kuitenkin kuluu: poika on kasvanut 35-vuotiaaksi mieheksi, joka seurustelee vakavasti huumaavakatseisen Lorin kanssa (Mila Kunis). Nalle alkaa muodostua rasitteeksi Johnin elämässä etenemiselle, mutta toisaalta sen enempää John kuin Lorikaan ei haluaisi poistaa valloittavaa Tediä elämästään. Hyväntahtoinen kolmiodraama etenee hulvattomasti onnelliseen loppuunsa asti.

Ted on pitkälti luojansa Seth Macfarlanen tuote, koska mies on käsikirjoituksen ja ohjauksen lisäksi näytellyt nallen roolin. Ikäraja on syystäkin K16, sillä hellyttävästä ulkonäöstään huolimatta Ted on kasvanut kamunsa Johnin rinnalla. Tästä syystä nallelle maistuvat niin kauniit naiset kuin huumeetkin, eivätkä aikuisviihteen maneerit ole hänelle lainkaan vieraita. Ted on yksi täysipainoinen henkilöhahmo tarinassa, eikä vain taidokkaasti tehty diginalle.

Mark Wahlbergin ja Mila Kunisin keskinäinen kemia toimii hienosti, joskin ulkoisesti Wahlberg on hieman liian näyttävä ollakseen uskottava luuserihahmossaan. Kuniksen katseen läpitunkevuutta ei voi liiaksi korostaa: mimmin silmät ovat sellaiset, joilla olisi vielä 500 vuotta sitten yllytetty miehiä kaksintaisteluihin. Koko elokuva kerrotaan eräänlaisena satuna, ja kertojaksi pestattu Patrick Stewart matalan äänensä kanssa istuu rooliin hienosti.

Elokuvan ammattitaitoisen toteutuksen huomaa siitä, ettei katsomisen aikana lainkaan mieti musiikkia, tehosteita tai sitä, miten tarinaa kuljetetaan eteenpäin leikkauksilla. Rainan rytmitys on onnistunut, sillä missään vaiheessa ei tule paikoillaan laahaavaa tunnetta tarinassa. Kyse on siis enemmänkin siitä, miellyttääkö valittu aihe ja sen käsittely. Lisämateriaaleissa on joukko hyvästä syystä poistettuja kohtauksia: elokuvan rytmitys on selvästi hyötynyt tehdyistä poistoista. Dokumentti rainan tekemisestä on yllätyksetön, mutta hyvin toteutettu. Leffa on hauska, ja sitä on ilmeisesti ollut sen tekeminenkin.

Ted on hulvattoman hauska komedia pervosta pehmonallesta. Paperilla kyse on moneen kertaan nähdystä kolmiodraamasta, mutta Seth MacFarlanen ote tarinaan tekee lopputuloksesta kaikkea muuta kuin tylsän.