Tales of Graces F

Sonyn astuminen konsolimarkkinoille ensimmäisellä Playstationilla sai paljon pontta puolelleen Final Fantasy -sarjasta, joka auttoi laitevalmistajaa nousemaan pinkan päällimmäiseksi. Yhdessä ne synnyttivät kokonaisen aallon J-roolipelejä, joiden joukossa oli vuonna 1995 Super Nintendolta ponnistanut Tales of -sarja.

Paljon on tapahtunut näiden päivien jälkeen, ja J-roolipelit ovat menettäneet vanhan asemansa Euroopan markkinoilla, mutta myöhään alueelle ilmestynyttä Tales of Graces F:ää se ei häiritse. Sen sijaan pelaajille tarjotaan peli, joka on uskollinen juurilleen, ja etenkin sen ensimmäisten tuntien aikana olisi helppo uskoa pelin olevan 1990-luvulta.

Viidessä minuutissa kasassa on ensimmäinen porukka, joka koostuu veljeksistä Asbel ja Hubert Lanth sekä purppuratukkaisesta Sophiesta (joka kärsii yllättäen muistinmenetyksestä). Omaperäisyys on näistä kaukana. Asbel on rohkea, seikkailullinen ja vielä ennustettavampi kuin hermostunut ja varovainen Hubert-veljensä, kun taas Sophiella ei ole harmainta hajua siitä, mistä hän on ja kuka hän on.

Kimmoke tarinalle saadaan katastrofaalisen tapahtuman osaksi joutuneesta prinssi Richardista, joka piileskeltyään kaikilta suurimman osan elämästään liittyy porukan jäseneksi. Tätä seuraa seitsemän vuoden hyppy, jonka jälkeen peli todella alkaa. Se on rohkea tapa kertoa tarinaa, vaikka tahallisen ennustettava aloitus on myös ongelmallinen ja alustus venyy melko pitkäksi.

Tales-sarja on epäilemättä aina ollut yhtä keskittynyt taistelemiseen kuin hahmoihin ja tarinaankin, ja tämä nousee nopeasti pintaan myös Tales of Graces F:ssä. Ensimmäiseen taisteluun päästään muutamassa sekunnissa, ja vaikka se on helppo voittaa nappeja runnomalla, laajenee järjestelmä taso tasolta, kun peli etenee.

Sarjan taistelutyyli on aina eronnut muista J-roolipeleistä, koska se nojaa enemmän toiminnantäytteiseen konseptiin ja on täynnä ylilyöviä hyökkäyksiä, mutta mukana on myös mukava strateginen kerros. Tällä kertaa strategia tuodaan mukaan Chain Capacity -pisteiden muodossa, ja tämä on se tekijä, joka ratkaisee paljonko hyökkäyksiä voi ketjuttaa ennen kuin on pakko pitää tauko. Yksinkertaiset hyökkäykset maksavat yhden CC-pisteen, kun taas esimerkiksi kutsuloitsut ovat kalliimpia, ja näiden kohdalla pisteidenkäyttöä tulee harkita tarkemmin. Kyseessä voisi olla passiivinen järjestelmä, joka palkitsee konservatiivista pelaamista, mutta sen sijaan pelaajaa palkitaan hyvin ajoitetuista torjunnoista ja sen sellaisista motivoiden ottamaan riskejä.

Todellinen hupi alkaa, kunhan hahmoille on saatu muutama uusi kyky, joita käyttää taistelussa. Näitä ei tosin saada tasojen mukana, vaan varustamalla itselleen progressiivisesti tienattavia "titteleitä". Ne sisältävät viisi kykyä, jotka voi oppia, jos niitä päällä pitäessään ansaitsee riittävästi SP-pisteitä. Titteleitä voi pitää päällä yhden kerrallaan, ja koska ensimmäisen kyvyn oppii huomattavasti viimeistä nopeammin, voi titteleitä vaihdella, tai keskittyä yhteen erikoistuen näin tähän alueeseen.

Tämän lisäksi pelaaja voi valmistaa itselleen uusia aseita yksinkertaisen, mutta silti syvän järjestelmän kautta, joka vaikuttaa ammentaneen inspiraationsa Level 5:n Dark Chroniclesta. Se toimii virheettömän hyvin.

Kun tarjolla on näin paljon syvyyttä, on ikävää, ettei Namco Bandai ole panostanut enemmän sen faktan peittämiseen, että kyseessä on päivitetty versio Wii-pelistä. Tekniseltä puoleltaan peli näyttää siltä kuin se olisi ollut Playstation 2 -peli, eikä korkeampi resoluutio helli hahmomalleja ja tekstuureja, jotka on tehty heikommalle laitteelle. Xbox 360:n Tales of Vesperia vuodelta 2008 oli paljon tätä edellä, joten nyt on outoa nähdä samaa sarjaa oleva uusi peli, joka on askel taaksepäin edeltäjäänsä verrattuna.

Puutteistaan huolimatta Tales of Graces F on jäntevä seikkailu alusta loppuun saakka, ja taistelujärjestelmästä saa irti todella koukuttavan kokemuksen, joka antaa pelaajalle enemmän kuin rahansa arvosta viihdettä.

Olisi ollut hienoa, jos tarina ei olisi käynnistynyt aivan näin hitaasti ja tasapainoisempi vaikeustaso sekä tekniset päivitykset olisivat olleet myös paikallaan. Itse pelaan mieluummin Tales of Vesperian uudemman kerran, mutta nälkäiset Tales-fanit voivat ilahtua uudesta jaksosta sarjaan.