Syvälle salattu

Julia Mannerla on ympäristöasioita hoitava lakinainen jolla menee ammatillisesti lujaa, mutta oman elämän puolella hieman hitaammin. Niko-poika viettäisi kesänsä mieluummin isänsä luona, ja vanhempien välille on nousemassa perinteinen huoltajuuskiista. Tuore komennus vie Julian pieneen kylään, josta hänen perheensä on alunperin kotoisin, ja homma menee nopeasti vaikeasta omituiseksi, kun paikallinen taru vedenhengestä uhkaa käydä konkreettiseksi.

Kuten sanottua, kaava on entuudestaan tuttu. Syvälle salattu kenties puskee mystistä aspektia kovemmin kuin monet edeltäjistään, joissa halluisemmat pätkät ovat yleensä olleet lyhyitä unikohtauksia, mutta Dark Water -lainat eivät siitä varsinaisesti uudistajaa tee.

Elokuva on myös näyttelemisen kannalta polviaan myöten suomalaisen elokuvan suossa, ja esiintyminen on kuin suoraan teatterin lavalta, osittain myös kesäteatterin. Krista Kosonen on kieltämättä aivan onnistunut pääroolissa, mutta esimerkiksi Peter Franzén tuntuu olleen paikalla vain palkkapussia ansaitsemassa.

Juoni noudattelee tuttuja kuvioita, ja notkahtaa odotetulla tavalla kohti loppua. Ratkaisu on paitsi arvattava, myös sotkuinen, eikä hahmojen toiminnassa ole sen valossa oikein mitään järkeä. Tämä on sinänsä harmillista, koska elokuva ei ole täysin vailla potentiaalia.

Syvälle salattu olisi toiminut paremmin kauhuleffana. Sen efektipuoli on suomalaiseksi tuotannoksi oikein hienoa katsottavaa, mutta tuntuu ettei käsikirjoittajilta ole löytynyt rohkeutta viedä sitä riittävän pitkälle. Kauhugenre kärsii toki yleisestä arvostuksen puutteesta, mutta tätä ei korjata vain varovaisesti flirttailemalla sen kanssa jonkin kunniallisemman genren suojista.

Tällaisenaan Syvälle salattu tarjoaa muutamia hienosti kuvattuja kohtauksia ja pari jännempääkin hetkeä, mutta kokonaisuutena se on paljolti unohdettava pieni trilleri.