Kun ensimmäistä kertaa kokeilin Marsin uudisasuttamista, kokemus vaikutti siltä kuin tyypillinen kaupungin rakentamiseen keskittyvä peli olisi vain siirretty avaruuteen. Asukkaille täytyi hankkia resursseja, heidät piti pistää tekemään töitä ja kaikki vaikutti aika tavanomaiselta. Kunnes yhtäkkiä jouduin keskelle meteorimyrskyä, joka tuhosi elinpitoon tarvittavat laitteet ja jätti urheat asukkaat ilman happea ja vettä. Sen jälkeen ymmärsin, ettei tämä todellakaan tulisi olemaan mikään kepeä rakentelupeli.
Nimikin sen jo kertoo, eli Surviving Mars keskittyy nimenomaan Marsissa selviytymiseen. Tarkoituksena on luoda sinne kestävä yhteiskunta, mutta punaiselta planeetalta on turha odottaa suurempia myönnytyksiä. Ympäristö on todella vihamielinen, ja suunnitteluvirheet esimerkiksi resurssien käytön suhteen voivat johtaa katastrofaalisiin lopputuloksiin.
Kolonisaatio aloitetaan vaatimattomasti. Aluksi planeetalle rahdataan muutamia hyödykkeitä, kuten osia erilaisiin koneisiin, polymeerejä ja elektroniikkaa. Planeetalta löytyy yleensä betonia ja metallia, joten niitä ei tarvitse raahata mukanaan. Näistä peruspalikoista rakennetaan ensimmäiset rakennukset, joiden tarkoituksena on lähinnä louhia betonia ja tuottaa sähköä kyseisen tehtaan tarpeisiin. Kun betonia on tarpeeksi kasassa, on aika rakentaa ensimmäinen kupolimainen rakennus eli dome ja kutsua ensimmäiset rohkeat asukkaat punaiselle planeetalle. He voivat sitten alkaa hoitamaan vaativampia tehtäviä kuten vaikkapa maanviljelystä, tieteellistä tutkimusta ja malmien louhimista.
Ennen ensimmäisten asukkaiden saapumista täytyy kuitenkin huolehtia siitä, että domeen virtaa myös happea ja vettä. Ilman näitä uudisasukkaiden elämät jäävät kovin lyhyiksi. Ilmakehästä pystyy kaappaamaan happea ja tiivistämään vettä, tosin etenkin veden tuotanto tätä kautta on hyvin hidasta puuhaa. Mikäli sattuu löytämään maanalaisen vesiesiintymän, tarjoutuu mahdollisuus pumpata huomattavasti suurempia määriä tätä nestemäistä kultaa siirtokunnan tarpeisiin. Kunhan vain muistaa sen, että maanalaiset esiintymät tyrehtyvät joskus. Kannattaa siis olla varasuunnitelma, sillä veden loppuminen on hengenvaarallista.
Kunhan alun on saanut rullaamaan, tuntuu elämä hetken aikaa helpolta. Tiedemiehet tutkivat elämää helpottavia teknologioita, joiden avulla voi esimerkiksi viljellä parempia kasveja, kierrättää kaivostoiminnan sivutuotteena syntyvää jätettä betoniksi tai edistää uudisasukkaiden mielenterveyttä pistämällä kupolit resonoimaan tietyllä taajuudella. Samaan aikaan läheinen kaivos tuottaa metallia, josta tehdas valmistaa koneen osia ja toinen tuottaa pumpatusta vedestä polymeerejä.
Siirtokunnan koon kasvaminen tuo myös uusia ongelmia. Toki tällä hetkellä maasta ei tarvitse tuottaa polymeerejä, mutta muistithan ottaa huomioon sen, että vähäiset vesivarat hupenevat nyt myös entistä nopeammin? Entä oletko muistanut kasvattaa vesi- ja happivarastojen kokoa? Ajoittain puhkeavat pitkät hiekkamyrskyt kun pistävät stopin hapen ja veden tuottamiselle ilmasta. Peli opettaa kantapään kautta tekemään varasuunnitelmia, ja parhaimmillaan erilaisia suunnitelmia jopa näiden varasuunnitelmien epäonnistumisten varalle. Opin pelistä sen, että mitä suurempi siirtokunta on kooltaan, sitä suurempi on todennäköisyys että jokin kriittinen osa pettää tässä hauraassa ja monimutkaisessa ekosysteemissä.
Oman mausteensa tuovat pelin aikana ilmestyvät salaperäiset tapahtumat, jotka ovat saaneet innoituksensa tieteiskirjallisuudesta. En lähde paljastamaan niistä yksityiskohtia, sillä niiden tuomat yllätykset piristivät merkittävästi omia pelikokemuksiani.
Ilahduttavasti jokaisella pienellä asukkaalla on myös hieman persoonallisuutta erilaisten luonteenpiirteiden myötä. Osa saattaa kaivata töiden jälkeen liikuntaa, kun taas toinen haluaa käydä ravintolassa. Joidenkin mieli saattaa järkkyä, kuten kävi yhdelle omalle kuuluisalle asukkaalleni. Hän päätti hakea lohtua lasin pohjalta, mikä nyt ei ollut mitenkään kestävä ratkaisu tulevaisuuden kannalta. Pahimmillaan pienet asukkaat saattavat jopa riistää omat henkensä, joten heidän henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistaan täytyy pitää huolta. Mistään todella monimutkaisesta järjestelmästä ei kuitenkaan ole kyse, sillä erilaisten luonteenpiirteiden määrä on aika rajattu. Niiden erilaiset yhdistelmät kuitenkin antavat hieman lisää väriä pieniin ihmisiin.
Olen jälleen yllättynyt siitä, miten hyvin Paradox on onnistunut tällaisen monimutkaisen strategiapelin kääntämisessä konsolille. Ohjaus toimii hyvin ja toimintojen sijoittelu konsoliohjaimen vaatimattomaan nappivalikoimaan tuntuu loogiselta. Erilaiset valikot löytää nopeasti ja niiden selaaminen käy kätevästi. Ulkonäöltään peli on värikäs, eikä ruudunpäivitys nikottele vaikka toimintaa siirtyisi katselemaan kirjaimellisesti Marsin pinnalta. Äänet koostuvat enimmäkseen rakentamisen kilkkeestä ja koneiden kalkkeesta, ja taustamusiikille on muutama erilainen radioasema.
Kaikesta positiivisuudesta huolimatta Surviving Marsissa on yksi asia, joka saattaa vaikuttaa sen elinikään. Kaikkien siirtokuntien alkuvaiheiden kehityskaari on nimittäin hyvin samanlainen. Tietyt rakennukset rakennetaan tietyssä järjestyksessä ja niin edelleen. Tämä alkuvaihe kestää yllättävän kauan, eikä se tuntunut juurikaan muuttuvan pelikertojen välillä edes osittain satunnaisesti avautuvien tieteellisten tutkimuskohteiden myötä. Tämä ainoa nillitykseni juontaa siitä, että alussa tehtyjen virheiden vaikutukset kostautuvat usein moninkertaisesti mitä enemmän aikaa kuluu. Niinpä jouduin aloittamaan alusta useita kertoja huomattuani jonkin virheen omissa suunnitelmissani, minkä myötä sain jauhaa samoja alkurutiineja hyvinkin paljon. Nykyisellään uuden pelin aloittaminen ei ole ongelma, sillä mielessäni on erilaisia suunnitelmia ensimmäisten kupolien sisältämien rakennusten suhteen, enkä enää haaskaa resursseja turhuuksiin.
Kokonaisuutena Surviving Mars on kuitenkin mainio peli. Marsin asuttaminen on vaarallista puuhaa, ja pelaajan virheet voivat helposti koitua jopa koko siirtokunnan kohtaloksi. Kyllä tätä voi suositella kaikille, jotka ovat kaivanneet hieman monimutkaisempaa strategiapeliä kotikonsolilleen.