Supreme Commander 2

Vasta kymmenen vuoden kuluttua peli sai henkisen jatko-osansa sen alkuperäiseltä luojalta: Supreme Commander oli syntynyt. Hyvät asiat olivat ennallaan, mutta pakettiin oli kiedottu myös ainutlaatuinen uusi porkkana. Tarkemmin sanottuna monta sataa pientä ja suurempaa porkkanaa, sillä Supreme Commanderissa reaaliaikanaksuttelu siirtyi kymmenien normiporien käskyttämisestä satapäisten massojen hallinnointiin. Aikalaisekseen ykkösosa oli monista innovaatioistaan huolimatta hieman kankea, ja lisäksi armottoman kova pelikoneen kyykyttäjä. Kakkosessa on otettu opista onkeen, ja ennakkoversion perusteella toimistotuolikenraaleille on luvassa hektistä hurmosta pitkäksi aikaa.

Supreme Commander 2:ssa juonella on aiempaa hieman suurempi osuus. Tarina pyörii vanhojen tuttavuuksien, petoksen ja odottamattomien liittolaisten genressä kolmen tutun liittouman voimin (UEF, Cybran ja Illuminates), ja on ihan kohtuullinen kannustin naksuttelun ohessa. Osa ääninäyttelystä on ihan mainiota, osa taas huvittavan ylilyövää.

Vaikka superteknologian ympärillä hyrräävää juttua on ihan mukava seurata, pääosassa ovat silti kaikenmuotoiset ja -kokoiset taistelurobotit niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Pelistä löytyy tankkia, hämähäkkirobottia, pommikonetta ja kokeellista leijuntahärveliä vaikka muille jakaa. Valikoima lienee hivenen ykkösosaa suppeampi niin yksiköissä kuin rakennuksissakin, mutta virtaviivaistaminen on ollut pelille vain hyväksi.

Eri teknologia-asteisiin jaettu systeemi päivitettävine tehtaineen on kierrätetty romukoppaan, ja tilalle on tuotu teknologiapisteillä kasvatettava puu. Teknopuu mahdollistaa vanhojen yksiköiden säilymisen käyttökelpoisina läpi pelin, sillä suojakentällä ja vahinkobonuksilla varustettu alun pikkurobotti silppuaa perusvaniljaversioitansa kepoisesti. Puu on jaettu viiteen eri ryhmään (maa, vesi, ilma, rakennukset ja komennusrobotti), joka mahdollistaa tiettyyn aselajiin panostamisen muiden kustannuksella. Kaiken kaikkiaan kunnon tuotannon saa nyt nopeammin liikkeelle, ja sitä on helpompi hallita väistämättä koittavan kaaoksen keskellä. Massiiviset prototyyppiyksiköt rakentuvat myös huomattavasti nopeammin, ja pienempiä versioita saa kentälle jo varsin alkuvaiheessa.

Supreme Commander 2 ei petä. Hurjien yksikkömäärien ansiosta taisteluissa on aidon sodankäynnin meininkiä, ja eri yksiköiden vahvuuksia ja heikkouksia hyödyntämällä voi taktikoida itselleen voiton monin eri tavoin. Ennakkoversio pyöri sutjakasti, ja lopullisten laitteistovaatimusten ei pitäisi kohota mahdottomiin sfääreihin. Tämä on osittain hieman palikkamaisten yksikkömallien ansiota, mutta eipä Supreme Commanderin skaalassa pahemmin nurmiporan tasolla aikaa vietetäkään tekstuureita ihastelemassa.

Ennakkomulkaisua varten saatu versio oli myös teknisesti vakaa, joten lopullisen pelin pitäisi olla tiukka paketti massataisteluiden kaaosta ja tuikkusäteitä ilmestyessään maaliskuussa. Peli ilmestyy myös Xbox 360:lle, ja tekijöiden mukaan sitä ei ole "tyhmennetty" konsolikomentelijoille. Näkee kun kokee, mutta ainakin PC-versio oli teräksinen esitys vaikkei mullistavia uudistuksia hyvään kaavaan tuokaan.