Suomi
Gamereactor
ennakot
Super Mario Odyssey

Super Mario Odyssey

Lakki päähän, viikset ojoon ja Marion kanssa matkalle!

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Bowser on kaapannut prinsessa Peachin ja häipynyt Sienivaltakunnasta aikeenaan avioitua Peachin kanssa jossain kaukana. Marion on siis lähdettävä perään. Super Mario Odyssey'n ideana on matka, joka innoittuu vahvasti Super Mario 64:n avoimesta rakenteesta. Tutkittavana on monen monituista erilaista valtakuntaa.

Kuusi maailmaa on toistaiseksi paljastettu, mukaan lukien värikäs Luncheon Kingdom ja esihistoriallinen Cascade Kingdom. Jokaisessa maailmassa on omat hahmonsa, vihollisensa, sivutehtävänsä ja minipelinsä. E3-testauksen aikana Gamereactor pääsi tutkimaan kalloheppujen asuttamaa Tostarenaa. Kartta osoitti päätehtävän suuntaan, mutta oli vain pakko pysähtyä matkalla nuuskimaan paikkoja. Seurasi runsaasti loikkimista, juoksemista ja kierimistä piilotettujen tavaroiden perässä. Asukkaiden kanssa pääsi puhumaan, kaupoissa sai tehdä ostoksia ja tietysti maisemia ihailla. Ympäristön tutkiminen oli nautinnollista hyvän ohjauksen ja kenttäsuunnittelun ansiosta.

New Donk Cityn kaduillakin pääsi kulkemaan, jota kansoittavat kovasti meidän näköisemme ihmiset. Mario ei oikein tuntunut sopivan joukkoon mitenkään, mutta kaupungin tutkiminen on silti erittäin mielenkiintoista. Taksilla voi ajaa ja katulamppuihin hypätä kuin ne olisivat perinteisiä kolikkoneliöitä. Kaduilla on paljon viittauksia Nintendon historiaan, kuten paikat Cranky Avenue, Dixie Street ja Diddy's Mart. Vaikuttaa siltä, että New Donk City sijoittuu alkuperäisen Donkey Kong -pelin maisemiin.

Jopa Donkey Kongin punaisia rakennuspalkkeja on nähtävissä, ja se alkuperäinen pulassa oleva neito Pauline on nyt kaupungin pormestarina. Hän kysyy Mariolta apua jazz-bändin kokoamiseen kaupungin juhlallisuuksia varten. Tämä olikin kokeillun demon päätehtävä. Tarkoituksena on löytää orkesterin jäsenet, jossa Pauline itse toimii laulajana. Onneksi New Donk Cityssa on muutakin tekemistä.

Tämä on mainos:
Super Mario OdysseySuper Mario OdysseySuper Mario Odyssey

Uusi urbaani alue on kookas varsinkin ottaen huomioon, että kyseessä on vain yksi Mario-pelin kenttä. Odotetusti sala-alueita ja piilotettuja esineitä on paljon. Vihreät putket toimivat pikamatkustuspaikkoina pienemmille alueille, joissa etusijan saa perinteinen tasoloikka ja taistelu. Triplahypyt, seinäloikat ja reunasta kiinni tarttumiset ovat tärkeitä kikkoja hallita hankaliin paikkoihin pääsemiseksi. Keräilykohteena ovat Power Moonit, jotka vastaavat Super Mario Galaxyn tähtiä. Kerääminen ei ole pakollista, mutta niillä Marion Odyssey vahvistuu. Odyssey on Marion hatun näköinen avaruusalus, jolla kuljetaan maailmasta toiseen.

Aluksen sisuksia pääsee tutkimaan. Mukana on vaatekaappi, jossa on kokoelma klassisia ja vähän kummallisempiakin asuja Mariolle. Esimerkiksi kokkiasu vuoden 1993 Yoshi's Cookie -pelistä tekee paluun, samoin kuin safariasu Mario's Picross 2:sta. Kaupasta voi hankkia vaikka liituraitapuvun.

Marion mukana matkassa on uusi hahmo Cappy eli punainen lakki. Cappya voi heittää ympäriinsä oikealla joy-con-ohjaimella. Eteenpäin työntäminen lennättää Cappyn kohti vihollisia, kun taas molemmilla ohjaimilla ylös tai alas heilauttaminen käynnistää erikoisliikkeen. Testauksen aikana Switchin liikeohjaus toimi moitteettomasti, ja niiden käyttäminen oli hauskempaa kuin pelkkä nappien painelu. Liikeohjausta ei onneksi ole pakko käyttää.

Tämä on mainos:

Cappyn tärkein kyky on ottaa muita hahmoja hallintaansa, ja tämä pätee niin ystäviin kuin vihollisiin. Nyt saadaan tietää, miltä goomba näyttää punaisessa hatussa ja viiksissä. Tai miten olisi samalla teemalla oleva puu tahi tankki? Kaikilla edellä mainituilla pääsee pelaamaan Super Mario Odyssey'ssa. Testatussa demossa pääsi kokeilemaan New Donk Cityn jalankulkijoita, ja Bullet Billillä pääsi räjäyttämään paikkoja. Kaikilla olioilla on omat kykynsä, ja trailerissa Mario ottaa jopa Tyrannosaurus Rexin hallintaansa. Kaiken kaikkiaan Cappy vaikuttaa hyvältä lisältä kokonaisuuteen, ja jonkinlainen paikallinen saman sohvan moninpelikin onnistuu antamalla kaverille toinen joy-con-ohjain.

Super Mario Odyssey näyttää olevan täynnä yllätyksiä. E3-messuilla pelatussa osuudessa Mario muun muassa siirtyi vihreän putken kautta seinään, jossa kaikki on tehty 8-bittisistä pikseleistä. Kaikki muu ruudulla oli innoittunut alkuperäisestä Super Mario Bros. -pelistä, mutta Mario itse oli edelleen se sama liituraitapukuun sonnustautunut mahtimies. Mielikuvituksellinen ja monipuolinen pelattavuus on nostanut Gamereactorin toimituksessa odotukset kattoon. 27. lokakuuta ei voi tulla liian nopeasti.

Super Mario OdysseySuper Mario OdysseySuper Mario Odyssey
HQ
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Super Mario OdysseyScore

Super Mario Odyssey

ARVIO. Kirjoittaja Arttu Rajala

"Miksi Mario ei hyppää!", raikaa taas taloista ja rappukäytävistä kautta maailman. Nintendon superstaran uutuuspeli on saapunut Switchille, ja tällä kertaa luvassa on eeppinen matka ympäri maailman, josta Homeroskin olisi ylpeä.



Ladataan seuraavaa sisältöä