Tiedät olevasi vanha, kun viiden parhaan pelin lista on vanhempi kuin monet lukijat. Se ei tarkoita sitä, että nykypelit olisivat jotenkin huonompia vaan sitä, että saadut kokemukset ovat vahvempia lapsena kuin vanhempana. Pelatessa muistoja tietenkin värittää nostalginen kultaus helposta ja huolettomasta ajasta. Miten uudet pelit voisivatkaan kilpailla muistojen kanssa? Ensisuukon voi saada ainoastaan kerran.
Siksi oli erittäin yllättävää, kun istahdin Super Mario Galaxyn pariin kolme vuotta sitten ja olin ällikällä lyöty. Minulla on hyvät suhteet Mario-pelien kanssa, mutta että Nintendo voisi keksiä käytännössä uudestaan melkein 30 vuotta vanhan pelimuodon ja ylittää jopa Mario 64:n, yhden itselleni tärkeimmistä peleistä... Näin kuitenkin kävi - nykyaikainen tuote oli löytänyt tiensä Top 5 -listalleni.
Kun on kyse valtavasti odotuksia ympärilleen keränneestä jatkosta yhdelle suurimmista tasohyppelyistä ja puhuu takaisin tuttuihin maisemiin siirtymisestä... Se on melkeinpä vähättelyä. Ensimmäinen Super Mario Galaxy oli kaikkea, mitä toivoa saattaa - tiukka ohjaus, hyvää musiikkia, kauniita kuvia ja erittäin luova ja monipuolinen kenttäsuunnittelu. Onko siitä edes mahdollista parantaa? Kyllä, juuri sen Super Mario Galaxy 2 tekee - se on täydellinen jatko-osa.
Kaikkia alkuperäisiä ideoita on kehitetty edelleen, ja käyttöön otetaan jatkuvasti useita uusia innovaatioita. Vasta noin 15 tason jälkeen tapasin ensimmäistä kertaa puvun, jonka tunsin ennalta. Mario näkyy pelissä kaikista kulmista ja monilla eri tavoin, on se sitten takaa, ylhäältä, sivulta, isona, pienenä, leijuvana ilmassa, veden alla uimassa tai jäässä. Ja tämä on vain murto-osa koko tarjonnasta. Kolmiulotteisuus on myös jatkuvassa muutoksen tilassa, sillä se perustuu 2D-alustoihin, jotka vaihtuvat painovoiman ailahteluiden mukaan.
Kiehtovinta Super Mario Galaxy 2:ssa on se, miten saumattomasti uudet lisäykset ovat integroitu osaksi kokemusta. Vain muutama minuutti peliä ja tuntuu, kuin Mario olisi aina ollut pilvipuvussa, kivipuvussa tai roikkumassa linnusta kiinni tuntemattoman yllä. Kaikki sopii täydellisesti siihen maailmankuvaan, jolle Shigeru Miyamoto loi perustan noin miljoona vuotta sitten, ja silti uuden pelin suunnittelussa on tähdätty uusiin korkeuksiin.
Pelissä on toki tarjolla Marion lisäksi myös miltei yhtä tuttu serkku Luigi, mutta kaksikon lisäksi kiltti Nintendo tarjoaa meille myös dinolemmikki Yoshin. Ne, jotka tuntevat liskon entuudestaan tietävät, että otuksella on valtava suu, jolla se voi niellä ja ampua pommeja. Tämän lisäksi Yoshi voi syödä hedelmiä, jotka saavat dinomme leijumaan tai chiliä, joka pistää ystäväisemme juoksemaan hirmuista kyytiä. Liskon pitkä kieli toimii sekä tarttumavälineenä että liaanikeinuna, mikä tekee Yoshista hyödyllisen eri tilanteissa. Monet tasot myös edellyttävät kielitaiteilua tavoitteisiin pääsemiseksi.
Vastaan tulevat ideat saattavat olla jo nähtyjä, mutta niitä käsitellään aivan uusilla tavoilla. Hekottelin ääneen joka kerta, kun pelissä avautui uudentyyppisiä galakseja samottavaksi. Kikattelu kostautui, sillä en edetessäni huomannut, että jotkut palikoista hävisivät ja palasivat taustamusiikin tahtiin. Tällaiset pienet yksityiskohdat tekevät Super Mario Galaxy 2:sta nerokkaan. Pelaaminen tuntuu niin hyvältä, että se melkein sattuu.
Nintendon luovuus paistaa läpi kaikesta mitä näemme, kuulemme ja koemme Super Mario Galaxy 2:n aikana. Jatkuvasta herkuttelusta maksetaan hellänä peukalona ja kipeinä poskina - ohjainta ei malta millään laskea alas ja koko monituntisen session ajan kasvoilla paistaa leveä hymy korvasta korvaan. Tunnelma on niin vilpittömän iloinen, huoleton ja leikkisä, että jopa kaikkein ryppyotsaisimpien angstiräiskintäfanien sydämet sulavat.
Juuri tämä on Super Mario Galaxy -pelien salaisuus: ne kykenevät viihdyttämään kaikkia pelureita uhraamatta piiruakaan pelattavuudesta. Ne eivät kohtele pelaajiaan lapsina ja ne tarjoavat runsaasti haasteita vanhemmille pelaajille. Sitä voi täysin vapaasti pelata helppona trippinä, jossa voi nopeasti ja vaivattomasti päästä käsiksi kentän päättävään tähteen, mutta silti samainen galaksi vaatii loppupuolellaan todellista taituruutta.
Kovaksi kasvava vaikeustaso ei silti tee pelistä epäreilua - jos seikkailu menee puihin, pelaaja saa syyttää vain itseään. Ohjailtavuus on nimittäin huippuunsa hiottu. Vaikka kamera olisi ylösalaisin tai kelluisin paikallani ilmassa, tiedän tarkalleen mitä liikkeitä seuraavaksi tulee tehdä. Super Mario Galaxy 2 ei myöskään vaadi monimutkaisia näppäinyhdistelmiä tai muita abstrakteja suoritussarjoja. Jokaisessa tilanteessa ohjaus tulee täysin luonnostaan - pelaaja voi vaivatta poimia ja ampua tähtiä Wiimotella ja samaan aikaan pomppia nunchuckin avulla ympäriinsä. Ja jos kaveri on mukana, hän voi keskittyä tähtien poimimiseen siinä missä itse hoitaa loikkimisen.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koen tärkeäksi kommentoida myös pelin ääniraitaa. Soundtrack sisältää orkesteriversioita vanhoista Mario-hiteistä, elektromusiikkia, remiksauksia ja jopa joitakin uusia kappaleita. Kaikki tiensä peliin löytäneet kappaleet vaikuttavat yleiseen kokemukseen valtavasti. Super Mario Galaxy 2:n pelaaminen ilman ääniä olisi suorastaan rikollista. Siksi hieman ärsyttääkin, että muilta osin lähes maagisesta äänimaailmasta löytyy perusmoka: peli rupeaa rasittavasti piipittämään, kun Mariolta on energia lopussa.
Toinen vähänkään suurempi marinan aihe on Wiin graafinen suorituskyky. On miltei surullista, että pikku konsoli ei vieläkään kykene HD-laatuiseen kuvaan, sillä etenkin Super Mario Galaxy 2:n kaltaiset visuaaliset ilotulitukset suorastaan kerjäävät teräväpiirtoresoluutiota. On silti pakko myöntää, että Nintendo on onnistunut puristamaan laitteestaan irti todellista karkkia. Värien käyttö on vivahteikasta ja pirteää, hahmosuunnittelu ja animaatio on suorastaan lumoavaa, ja koko komeus pyörii silkinpehmeästi. Pelin grafiikka on kuin täysin toisesta maailmasta ja ihan kirkkaasti parasta, mitä Wiillä olen koskaan nähnyt. Tästä huolimatta puutteitakin löytyy: joskus täynnä yksityiskohtia oleva näyttö värisee ikävästi, mikä ottaa pidemmän päälle silmiin.
Kaiken kaikkiaan Super Mario Galaxy 2 on huima suoritus. Nintendo osoittaa kiistatta, miksi Mario on edelleen alustansa valtaistuimella. Peli paketoi yksiin kansiin valtavat määrät iloa, luovuutta ja pelisuunnittelun nerokkuutta. Kun koko komeutta vielä kuorruttaa soundtrack, jollaisesta muut kehittäjät voivat vain uneksia, ei voi kuin nostaa hattua. Vaikka Super Mario Galaxy 2 ei keksikään pyörää uudelleen, se parantaa edeltäjänsä saavutuksia kaikin tavoin ja nostaa rimaa entistä korkeammalle. Näin se jatko-osa pitää tehdä, poijaat. Toivottavasti kehittäjät kautta galaksin istuvat pelin ääreen ja tekevät muistiinpanoja.